KHEMIRI, JONAS HASSEN: Siskokset

Kustantaja: Otava 2024

Alkuteos: Systrarna (2023)

Suomennos: Tarja Lipponen

And so it was told, että Mikkolan siskosten tarina alkoi joulukuun ja vuosituhannen viimeisenä päivänä, kun he seisoivat hississä matkalla neljänteen kerrokseen juhliakseen uuttavuotta Mossutställningar-yhdistyksen suojissa, tilapäisessä freelancereiden työhuonekollektiivissa slash taidegalleriassa…

Lukija sukeltaa Mikkolan siskosten seuraan, kun he juhlivat vuosituhannen vaihtumista. Heistä vanhin on kaksikymmentäneljävuotias Ina: vastuuntuntoinen, pakkomielteisen säntillinen ja pituudestaan vaivautunut. Sisaruksista keskimmäinen, kaksikymmentäyksivuotias Evelyn, herättää kaikkialla huomiota kauneudellaan ja eloisuudellaan. Yhdeksäntoistavuotias Anastasia-kuopus karttaa arkea ja vastuuta.

Mikkolan tyttöjen tarinaan limittyy minämuodossa Jonas Khemiri -nimisen henkilön elämää. Jonas kuuli Mikkolan sisaruksista ensi kertaa noin kuusivuotiaana, mutta tapasi heidät kasvokkain vasta kuutisen vuotta myöhemmin. Hän tuntee tyttöihin kohtalonyhteyttä, sillä he kaikki ovat ”puolikkaita”. Jonaksen isä on tunisialainen ja äiti ruotsalainen, kun taas tyttöjen äiti on tunisialainen ja isä suomenruotsalainen.

Toinen näitä nuoria yhdistävä asia on se,  että heiltä on paljolti puuttunut toinen vanhemmista. Tyttöjen isä kuoli varhain ja äiti hankki elannon kiertelemällä myymässä käsin solmittuja mattoja. Lapset oppivat selviämään keskenään. Jonaksen isä, metrokuski. puolestaan jätti jossain vaiheessa perheensä ja alkoholiparantolassa fysioterapeuttina työskentelevä äiti huolehti yksinään kolmesta pojasta.

Kolmanneksi: usko kiroukseen. Mikkolan perheen äidille ja hänen jälkeläisilleen on kuulemma langetettu kirous ”Tulet menettämään kaiken, mitä rakastat.”  Jonaksella puolestaan on oma kirouksensa: ”Sinun on mahdotonta päästää lähellesi ketään”. Niin Jonas kuin sisaruksetkin uskovat näkevänsä kirouksen vaikutuksia elämässään, mikä puolestaan saattaa jossain määrin muuttaa heidän omaa käyttäytymistään.

Lapsena Mikkolan siskokset olivat aina yhdessä, mutta aikuisina heidän tapaamisensa päättyvät usein riitoihin. Toki muut yhä tulevat tueksi, jos joku heistä tarvitsee apua, mutta muuten siskokset välttelevät toisiaan. Ainoastaan Ina tuntuu etenevän elämässään vakaasti, kun pikkusiskot taas ajautuvat tilanteesta ja suhteesta toiseen. Ei ole paloa jollekin tietylle alalle tai pysyvän suhteen rakentamiseen.

Jonaksesta tulee aikanaan kirjailija, mutta se ei kohenna hänen itsevarmuuttaan. Hän on isänsä vanhin poika, mutta on lapsesta asti tuntenut olevansa tämän silmissä jotenkin kelvoton ja vääränlainen niin ulkonäöltään kuin saavutuksiltaan. Vaikka Jonas ei enää juuri tapaa isäänsä, kuulee hän silti yhä mielessään tämän arvostelut, joita alkaa kutsua Hyeenan ääneksi.

… hänet oli vallannut paha ääni, se kaikui hänen sisällään, hän kutsui sitä Hyeenaksi, ääni oli uusi mutta ei ollut uusi, se oli ollut hänen kanssaan lapsuudesta asti tai ainakin vanhempien erosta asti, siitä asti kun isä jätti perheen, Hyeena ilkkui että miehessä oli jokin pahasti vialla, se valvoi hänen ajatuksiaan, käytöstään, hengitystään, arvosteli lakkaamatta, joka kolmas sekunti se kuiskasi että tämä oli merkki hänen rikkinäisyydestään, hänen kelvottomuudestaan tulla rakastetuksi, kyvyttömyydestään rakastaa…

Jossain vaiheessa Jonas alkaa kehitellä ideaa romaanista, joka kertoisi Mikkolan siskoksista. Kuinka luotettavia mahtavat olla Jonaksen muistot niistä muutamista kerroista, joina hän on tyttöjä ylipäätään tavannut? Kuinka uskottava on siskoksiin liittyvä salaisuus, jonka Jonas on kuullut isältään? Jonaksen työn tulos on joka tapauksessa tämä yli 700-sivuinen tiiliskiviromaani. Vai onko tässä sittenkin Evelynin useiden vuosien aikana rakentama monologi?

Siskokset-romaani jakaantuu seitsemään kronologisesti etenevään ”kirjaan”, joista jokainen on sivumäärältään edeltäjäänsä lyhyempi ja käsittelee aina vain lyhyempää ajanjaksoa. Ensimmäinen kirja kertoo vuodesta 2000, mutta kartoittaa nykyhetken ohella myös henkilöiden siihenastista elämää. Pituutta tällä osiolla on yli 300 sivua. Seitsemäs eli viimeinen kirja sijoittuu vuoteen 2035, on parin sivun mittainen ja kattaa vain minuutin ihmisen elämästä.

Mikkolan ja Khemirin perheiden taustalla vaikuttaa ruotsalainen yhteiskunta asenteineen ja muutoksineen. On rasismia ja sukupuolten välistä epätasa-arvoa, on isänmaallisuutta ja kollektiivista häpeää. Historiasta poimitaan joitakin kiinnekohtia ajankuvan tueksi. Tukholman lisäksi käydään Tunisiassa, missä kohteina ovat Tunis ja Jendouba, mutta suurimmat odotukset kaikilla kohdistuvat New Yorkiin.

Khemiri sekoittaa teokseensa huumoria ja ahdistusta, vauhtia ja lempeyttä. Hän leikittelee kielellä. Tunteet purkautuvat useamman sivun mittaisina sanaryöppyinä, joita pilkut ryhdistävät. Nuoret valmistautuvat tulevaisuuteen puhumalla englantia, johon kuitenkin pujahtaa mukaan sanoja, jotka alkutekstissä ovat ruotsia mutta käännöksessä suomennettu. Nuorten englanti on niin hupaisaa, että siihen ei ole kajottu. Tarja Lipponen on tehnyt hyvää työtä suomentajana.

Jonas Hassen Khemiri (s. 1978) herätti huomiota jo esikoisteoksellaan Ajatussulttaani (2003), jossa kuvasi maahanmuuttajanuorten elämää itse luomallaan maahanmuuttajaruotsilla. August-palkinnon hän sai vuonna 2015 neljännestä romaanistaan Kaikki mitä en muista ja romaanillaan Isän säännöt (2018) hän voitti ranskalaisen Prix Médicis -palkinnon sekä oli yhdysvaltalaisen National Book Award -palkinnon finalisti.  Voi kuitenkin olla, että Siskokset on Khemirin tähänastisista teoksista paras!