SUND, LARS: Vaasan prinsessa

Kustantaja: Teos & Förlaget 2024

Alkuteos: Prinsessan av Vasa (2024)

Suomennos: Laura Jänisniemi

Lars Sundin Pietarsaari-trilogian ensimmäisessä osassa Kolme sisarta ja yksi kertoja (2014) harrastajateatteriryhmä harjoittelee vuonna 1948 Tšehovin näytelmää Kolme sisarta, mutta traaginen tapahtuma estää sen esittämisen. Siskoksia esittäneiden Maggien, Ulla-Majn ja Iriksen ystävyys kuitenkin säilyy. Toisessa osassa Mistä musiikki alkoi (2018) ollaan 1960–1980-luvuilla ja pääosassa Ulla-Majn poika Alf Holm, josta vastoin äitinsä tahtoa tulee säveltäjä.

Trilogian päätösosassa Vaasan prinsessa eletään jo vuotta 2018. Näkökulma kirjassa on vuorotelle noin kuusikymppisen Alf Holmin, arvostetun säveltäjän, ja hänen tyttärensä Alexandra Schalin-Holmin, balettitanssijan. Heidän tarinastaan pystyy kyllä nauttimaan, vaikkei aiempia osia olisi lukenutkaan, sillä Sund ujuttaa sopivissa kohdissa mukaan tarpeellista tietoa menneestä.

Nuori Alexandra on muuttanut Ruotsiin luodakseen uraa tanssijana. Hän tapaa Samin, jonka seurassa on niin luontevaa ja turvallista olla, että Alexandra suostuu jo lyhyehkön tuttavuuden jälkeen lähtemään miehen kanssa saarihyppelylle Tukholman saaristoon. Pari ehtii kuitenkin vain rantautua ensimmäiselle saarelle, kun Alexandra saa puhelinsoiton: hänen 88-vuotias kummitätinsä Iris on kriittisessä tilassa Kokkolan sairaalan teho-osastolla.

Alexandralla ei ole vaihtoehtoa. Hänen on lähdettävä heti Suomeen, vaikka se tuhoaisikin orastavan suhteen Samiin. Iris on hoivannut kummitytärtään vauvavuosista asti, ollut tukena, opastanut ja kannustanut vaikeina hetkinä ja rakastanut Alexandraa koko sydämestään. Hänelle Alexandra on pystynyt puhumaan avoimesti vaikeistakin asioista ja uskaltanut purkaa tunteitaan.

Istuessaan Iriksen vuoteen vieressä muuten tyhjällä osastolla Alexandra vaipuu mietteisiinsä. Hän muistaa, miten Iriksen ansiosta nelivuotiaana löysi tanssin ja miten tanssi kannatteli häntä vaikeina lapsuus- ja nuoruusvuosina. Alexandra nimittäin on autismin kirjolla, mutta asia paljastui vasta hänen mennessään 17-vuotaana rajun kokemuksen jälkeen psykologille. Siihen asti häntä oli pidetty vain hyvin ujona.

Hänenhän on vaikea tulkita äänensävyjä, eleitä, ilmeitä ja katseita; sosiaaliset koodit, joita useimmat meistä pitävät itsestään selvinä ja ymmärtävät melkein vaistomaisesti, ovat Alexandralle visaisia pähkinöitä, jotka tekevät hänet avuttomaksi monissa tilanteissa.

Myös Alf on vajonnut muistoihinsa. Vaimon kuoleman jälkeen hänestä tuli pienen vauvan yksinhuoltaja, joka pidättäytyi kaikista naissuhteista, kunnes nyt Alexandran itsenäistyttyä on löytänyt rinnalleen ymmärtäväisen ja järkevän Marian. Syyllisyydentunne kalvaa muutenkin haurasta mieltä: miten hän ei aikoinaan huomannut rakkaan ”Vaasan prinsessansa” vaikeuksia? Syventyikö hän liiaksi sävellystyöhön?

Alexandran isä istuu pianon ääressä ja miettii… Hän soittaa esiin ideoita, ajatuksia, teemoja. Hakee säveliä ja sointuja päästään, jossa soi aina musiikki, niin hän ainakin itse väittää.

Nykyisin Alf suhtautuu tyttäreensä hieman arasti, koska tietää, ettei elämäntavoissaan täytä tämän vaatimuksia. Alexandran ominaispiirteisiin kuuluu totaalinen uppoutuminen sellaisiin asioihin, jotka häntä kiinnostavat, kuten ilmastokysymyksiin, eläinten oikeuksiin ja vegaanisuuteen. Omaksumistaan periaatteista hän ei tingi vähääkään. Hän on vakaumuksellinen streittari.

Musiikki oli Pietarsaari-sarjan aiemmissa osissa suuressa roolissa ja on sitä myös Vaasan prinsessassa. Maininnat ulottuvat Beethovenista Arvo Pärtiin, kansanmusiikista iskelmiin, jatsista musikaaleihin, Frank Zappasta Klamydiaan. Oskar Merikannon kaihoisaa laulua Miss’ soutaen tuulessa laulaa Alexandra hiljaa Iriksen korvan juuressa, mutta myös Alf lepytellessään Mariaa.

Lars Sund osaa tarinoinnin taidon. Vaasan prinsessan juoni on aika yksinkertainen, mutta siinä on yksityiskohtaisia kuvauksia dramaattisista tapahtumista kuten esimerkiksi Alexandran myrskyisistä ristiäisistä. On kuvauksia ihmisistä ja heidän elämänvaiheistaan. On luonnon kauneutta ja mahtia. Jotain kaikille aisteille. Luvut ovat melko lyhyitä ja niiden otsikot osuvia ja hauskoja.

Vasta Vaasan prinsessa -romaanin lopussa selviää tarkalleen, millaisia ikäviä asioita sen henkilöt ovat kokeneet ja miten muistot kokemuksista ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä. Kaiken surun ja luopumisen keskellä he kokevat nyt myös vapautumista - tulevaisuudella on luvassa jotain hyvää niin Alexandralle kuin Alfille!