Kustantaja: S&S 2025
Alkuteos: Autobiography of My Mother (1996)
Suomennos: Kaijamari Sivill ja Helka Sivill
Elaine Potter Richardson syntyi vuonna 1949 karibialaisella
Antiguan saarella. Ensimmäistä teostaan kirjoittaessaan hän otti itselleen
nimen Jamaica Kincaid ikään kuin erottamaan uutta elämänvaihetta entisestä.
Romaaneissaan hän sivuaa aina jotenkin Karibian saaristoa ja vahvatahtoista
äitiään, mutta Äitini omaelämäkerta -teoksessa pääsee ääneen Dominicalla
asuva Xuela Claudia Richardson itse.
Äitini omaelämäkerta -teoksessa toistuu lause: Äiti
kuoli sillä hetkellä kun synnyin. Äidittömyydestä tuli Xuelan elämän keskeisin
tekijä: siitä versoivat koko elämän mittaiset yksinäisyyden ja erilaisuuden
tunteet. Kaipauksesta kertoivat unet, joissa nuori Xuela näkee taivaasta tyttärensä luo laskeutuvan äitinsä.
Äiti laskeutui tikkaita, uudestaan ja uudestaan, kerran
toisensa jälkeen, pelkät kantapäät ja valkoinen helma näkyvissä, hän laskeutui
ja laskeutui, uudestaan ja uudestaan. Katsoin häntä unessani koko yön. En
nähnyt hänen kasvojaan. En ollut pettynyt.
Xuelan isä pitää tyttärestään huolta omalla tavallaan. Hän
vie vastasyntyneen perheen pyykeistä huolehtivalle Eunice-mamalle, joka vielä
imettää omaa lastaan. Hän pistää tytön kouluun, mikä saarella on melko
harvinaista. Hän ottaa teini-ikää lähestyvän Xuelan kotiinsa mentyään uudelleen
naimisiin. Hän siirtää neitokaisen ystäväperheen kotiin, pois vihamielisen
äitipuolen ulottuvilta.
Lapsena ja nuorena Xuela ei saa osakseen rakkautta eikä hyväksyntää. Häntä halveksitaan, koska hänen äitinsä oli yksi viimeisimmistä
alueen alkuperäiskansan edustajista eli karibi-intiaani. Häntä vieroksutaan,
koska hän on älykäs ja nopea oppimaan. Häntä pidetään taakkana tai kilpailijana.
Niinpä Xuelakaan ei opi rakastamaan lähimmäisiään, mutta yrittää sentään
rakastaa itseään.
Opin rakastamaan itseäni uhmakkaasti, epätoivosta, sillä
muuta ei ollut. Sellainen rakkaus on välttävää: se kelpaa muttei ole parasta
mahdollista…
Viisitoistavuotiaana Xuela tutustuu isän ystävän luona
seksiin ja huomaa pitävänsä siitä. Suhde sinällään ei kosketa hänen tunteitaan,
sillä Xuela ei pidä rakastajastaan eikä sääli tämän vaimoa, mutta kokee nyt
omaavansa valtaa toisiin nähden. Kun Xuela huomaa olevansa raskaana, hän teettää
abortin ja muuttaa sen jälkeen omilleen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Xuela
ottaa elämänsä omiin käsiinsä.
Siitä että puhuin tilanteestani, itselleni ja muille,
tuli jotain mitä olen tehnyt siitä pitäen aina. Juuri sillä tavalla tulin
äärimmäisen tietoiseksi itsestäni, kiinnostuin omista tarpeistani ja niiden
täyttämisestä, tulin tietoiseksi omista murheistani ja omista iloistani.
Xuela kertoo hyvin lakoniseen sävyyn kokemistaan asioista. Kuvauksissa korostuvat fyysiset tuntemukset kuten kivut ja hajut, mutta aina välillä pilkahtaa myös sisimmässä piilevä viha ja kaipuu. Kuvaus ei kaihda rumuutta, mutta silti ote on miltei runollinen. Suurinta kauneuselämystä Xuelalle tuottaa saaren aistikylläinen luonto, johon kietoutuu yliluonnollisuuteen viittavia tarinoita.
Xuelan äiti kuului kukistettuun kansaan, mutta muitakin saarelaisia luokitellaan esimerkiksi sen perusteella, käyttävätkö he oikeaa englantia vai saaren kieltä eli murteellista ranskaa. Ihonvärilläkin on merkitystä, sillä valkoinen rotu edustaa valloittajia ja ylivaltaa. Xuela ei kuulu valloittajiin, mutta ei kyllä alistettuihinkaan. Hänen kohtalonsa herättää myötätuntoa, mutta kovin miellyttävää henkilöä hänestä ei taida kehittyä.
Tämä on ollut kertomus äitini elämästä yhtä paljon kuin minun elämästäni, ja silti se on kertomus niiden lasten elämästä, joita en saanut… Tämä kertomus on kertomus ihmisestä, jonka ei koskaan sallittu olla, ja kertomus ihmisestä, joksi en päästänyt itseäni kasvamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti