Kustantaja: Otava 2025
Alkuteos: Une belle vie (2023)
Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings
On vuosi 2022. Noin nelikymppiset siskokset Emma ja Agathe matkustavat
Baskimaalle viettääkseen viikon mimmun eli isoäidin talossa. Tämä on viimeinen
mahdollisuus viipyä mimmulassa ennen sen tyhjentämistä, sillä mimmun kuoleman
jälkeen taloon ovat tulossa uudet omistajat. Siskokset eivät ole tavanneet
viiteen vuoteen, joten selviteltäviä asioita on paljon, vaikka vanha läheisyys
löytyykin nopeasti.
Viisi vuotta me elimme yksikön ensimmäisessä persoonassa.
Henkäyksen ajaksi tiemme erkanivat ja etenivät irrallaan, rinnakkain. Ne viisi
vuotta toivat meidät takaisin yhteen. Olisimme voineet muuttua niin paljon,
ettemme olisi enää tunteneet toisiamme, tai pysyä tismalleen samanlaisina ja
inhota toisiamme, mutta aloimme heti askeltaa taas yhtä jalkaa. Meidän
välisemme side on niin vahva, että se kestää riidat ja erot…
Isosisko Emma on lapsesta asti ollut vastuuntuntoinen ja
järkevä. Hän on järjestelmällinen lähes kontrollifriikkiyteen asti –
kauppalistassakin ostokset jaettuina osioihin! Hän nauttii työstään alakoulun
opettajana ja rakastaa kovasti miestään ja kahta lastaan. Silti viikko Baskimaalla
on hänelle eräänlainen hengähdystauko.
Emmaa viisi vuotta nuorempi Agathe on toista maata. Hän
seilaa vahvojen tunteiden viemänä milloin ylös ja milloin alas. Hyvässä vedossa
ollessaan hän on seurueen riehakas keskipiste, joka heittäytyy täysillä kaikkeen
uuteen, mutta seuraavana hetkenä onkin jo kyllästynyt ja masentunut. Tällä
hetkellä Agathen elämä näyttää kuitenkin tasaantuneen ja työ ikäihmisten sosiaaliohjaajana
hänelle sopivalta.
Siskosten lomaviikko on täynnä tapahtumien ja ihmissuhteiden
muistelua, naurunräkätystä ja huonoja vitsejä, mutta myös äkisti syttyneitä
riitoja ja sanoja, jotka satuttavat koska kumpikin tuntee toisen niin hyvin.
Aina päästään ennen pitkää sopuun, mutta silti on vaistottavissa jotain pinnan
alla piilevää. Jotain, mistä on vaikea puhua.
Nykyhetkeen limittyy siskosten elämää Agathen syntymästä lähtien.
Tyttöjen isä kuoli hyvin varhain auto-onnettomuudessa eikä äiti osannut
käsitellä yksinhuoltajuuttaan. Lapset oppivat pelkäämään yhtäkkisiä raivonpuuskia,
joiden aikana tuttu äiti tuntui katoavan jonnekin ulottumattomiin. Etenkin
herkkä Agathe alkoi kärsiä erilaisista peloista ja unettomuudesta.
Emma ja Agathe olivat lapsina ja nuorina lähes
erottamattomia. He tukivat ja lohduttivat toisiaan elämän kolhuissa,
pettymyksissä ja sydänsuruissa ja kostivat loukkaajille toistensa puolesta. Mikä
sitten lopulta johti peräti viiden vuoden hiljaisuuteen? Siitä on puhuttava
lomaviikon aikana ja jostakin muustakin tärkeästä asiasta. Ja sitten käy ilmi,
että mimmullakin on ollut salaisuuksia!
Virginie Grimaldi kirjoittaa sisaruuden voimasta, siskosten välisestä
siteestä ja kyvystä antaa toisilleen anteeksi. Hän puhuu vaikeista asioista
kuten sukupolvelta toiselle jatkuneista käyttäytymismalleista,
mielenterveydestä, perheväkivallasta, alkoholismista ja lapsettomuudesta, mutta
aina lempeästi ja huumoria viljellen. Millaista sitten on hyvä elämä? Emma ja
Agathe uskovat, että heidän on.
Millään muulla ei loppujen lopuksi olekaan väliä kuin
sillä, että tekee itselleen paikan jonkun sydämeen ja ottaa muita omaa
sydämeensä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti