Kustantaja: Johnny Kniga 2026
Alkuteos: Din vilja sitter i skogen (2024)
Suomennos: Jonja Rajala
Kansi: Ville Laihonen
Oletko saamelainen, se kysyi ja minä sanoin että miten
niin. Vai ollaanko sitä ihan pesunkestäviä ruotsalaisia, se sanoi ja minä
sanoin että no jaa en oikein tiedä, ja katsoin muualle, mutta se jatkoi. Oletko
tornionlaaksolainen. Joo nyt minä tiedän, se sanoi, sinähän olet ihka aito
länsipohjalainen, ja se hymyili ja minä vastasin että en minä ainakaan mitään
suomea osaa. No mistä sinä sitten olet, se tivasi vallan kärttyisenä ja minä
kerroin mistä olin. Samperi soikoon. Parhaasta kylästä.
Parikymppinen nuorukainen on jäänyt orvoksi ja muuttanut perimäänsä
hirsimökkiin, joka sijaitsee pienessä kahdeksantoista asukkaan kylässä Kiirunan
lähellä. Kylässä ilmeisesti lähes kaikki ovat jollakin lailla sukua keskenään,
mutta onko esimerkiksi monitoimimies Tage nuorelle miehelle jotain sukua? Entä
isossapirtissä asuva ”se”?
Kertoja kuluttaa aikaa arkisesti puuhailemalla, vaeltelemalla
lähitienoilla ja kyläilemällä naapurustossa, missä tapojen mukaisesti nautitaan
juuri kiehautetut kahvit ja viivähdetään hetki tarinoimassa. Miestä hämmentävät
ne muutamat kyläläiset, jotka eivät halua olla hänen kanssaan missään
tekemisissä. Menneisyydessä on selvästikin tapahtunut jotain, mistä vanhemmat
eivät ole halunneet pojalleen kertoa.
Sitten kertoja löytää piharakennuksesta pinon kirjoja ja on
kuin metsänneidon pauloihin joutunut tai naapurien mukaan muuttunut
boheemiksi. Hän uppoutuu täysin maailmankirjallisuuden klassikoihin ja ajelee
välillä volvovanhuksella kaupunkiin hankkimaan lisää. Kylä asukkaineen alkaa
tuntua ahtaalta ja keskellä talvea kertoja pakeneekin suurkaupunkiin.
Yleinen mielipide kai oli, että lukeminen oli lähinnä
ajanhukkaa. Mutta minusta oli kiinnostava ajatus että siitä voisi kehkeytyä
jotakin. Että siitä voisi olla hyötyä. Kai kirjoillakin oli pakko olla joku
tarkoitus.
Suurkaupungissa kaikki on harmaata ihmisiä myöten. Tavat
erilaiset. Kieli erilainen. Kirjoja on kuitenkin nuoren miehen kerättäväksi
mielin määrin ja mahdollisuus tehdä työtä niiden pohjalta. On samanhenkisiä
ihmisiä ja on eräs ihastuskin. Onko suurkaupunki kuitenkaan oikea paikka
pohjoisen jokilaakson pojalle?
Katsoin tuntureita ja ajattelin että täällä korkeuksissa
kaikki oli niin kuin kehyksissä. Etelässä näköala ei ikään kuin loppunut
koskaan… Taivaalla jokilaakson yllä vyöryi tummanharmaa kaistale.
Tunturimassiivi kokonaan pilvien peitossa. Järvellä vaahtopäitä ja jängänreunan
pajut saivat kyytiä. Kylän yllä lepäsi haikeus enkä nähnyt yhtä ainutta
eläintä.
Nuori mies jutustelee elämästään avoimesti, vilpittömästi ja
hieman naiivistikin ja on kaiken kaikkiaan aivan hurmaava. Miten palava onkaan
hänen halunsa tutustua kirjallisuuteen! Miten totista yritys ratkaista runoja kuin sudokua! Tuskinpa into koskaan kokonaan häviää, vaikka hetkellisesti
notkahtaisikin.
Yhtä innokkaasti mies yrittää selvittää kylässä vallitsevan
eripuran syitä, mutta saa saaliikseen vain hämärää muistitietoa, jonka
perusteella lukijakin joutuu muodostamaan oman näkemyksensä. Paikallisväriä
tarinaan tuo pieni murteellisuus ja huumoria lakonisten lausahdusten herättämät
mielikuvat. Jonja Rajalalle kiitos oivaltavasta suomennoksesta ja etenkin
kirjan hienosta nimestä!
Kiirunasta kotoisin olevan Mattias Timanderin (s. 1998) esikoisromaani
Metsä ei sinusta lähde on miellyttävä tuttavuus. Nuori kirjailija on löytänyt oman äänensä ja oman tapansa nähdä maailmaa, joten jatkoa odottaa
kiinnostuneena.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti