SNELLMAN, ANJA: Parvekejumalat

Anja Snellmanin uusin romaani Parvekejumalat sijoittuu Helsinkiin Virtasaaren (Vuosaaren?) kaupunginosaan. Aiheena on ensinnäkin islamilaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteentörmäys, jossa kummankin kulttuurin edustajat lukkiutuvat omiin ennakkoluuloihinsa. Toiseksi kyseessä on vanhempien ja lasten välinen ongelma: aikuiset eivät tarjoa tukea eivätkä turvaa nuorelle ihmiselle sen paremmin suomalaisessa perheessä kuin somalisuvussa. Kolmantena on Snellmanille tyypillinen miesten ja naisten vastakkainasettelu: miehillä on valtaa ja naisilla velvollisuuksia. Naissukupuoleen perustuvaa alistamista ja julmuutta on myös tasa-arvon ihannemaassa Suomessa, vaikka täällä ei sukupuolielimiä leikelläkään.

Anis Muumin on somaliperheen murrosikäinen tytär, joka unelmoi farkuista, huulipunasta, bileistä ja poikaystävästä. Hän on älykäs ja tiedonhaluinen ja kiinnostunut esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Kuitenkin perinteet (Koordinaatisto) edellyttävät, että Anis pysyttelee siveästi kotona ja liikkuu kaupungilla vain veljiensä vahtimana. Hänellä ei ole mitään määräysvaltaa omaan ruumiiseensa eikä elämäänsä. Snellman kuvaa uskottavasti ja myötäeläen Aniksen kaipuuta saada elää kuin valtaväestöön kuuluvat nuoret ja olla sillä tavoin näkymätön.

Alla Pohjola on suomalaisen taiteilijaperheen tytär, jolle valinnanvapaudesta on tullut vankila. Hän on saanut kenenkään estämättä kokeilla kaikkea ja kokemuksissaan vammautunut niin henkisesti kuin ruumiillisesti. Islamiin kääntyminen merkitsee hänelle paluuta kotiin eli turvaa ja puhdistumista, kaapuun pukeutuminen taas vapauttavaa näkymättömyyttä. Allasta tulee ensin Alla-Zahra ja lopulta pelkästään Zahra. Valitettavasti hänen hahmonsa jää aika etäiseksi ja hänen tekojensa motiivit kyseenalaisiksi.

Parvekejumalat-nimi tulee kirjalle ennen kaikkea sen traagisesta loppuratkaisusta, mutta saattaa viitata myös Aniksen isän ammattiin parvekkeiden lasittajana tai Aniksen haluun oleilla parvekkeella. Aniksen isän kommentti: ”Parveke on turhan maallisen rihkaman tarjotin – paitsi silloin kun sinne laitetaan silmä joka katsoo Mekkaan.”

Romaani koostuu lyhyistä luvuista, joissa seurataan vuorotellen Anista ja Alla-Zahraa. Elävä ja herkullinen henkilökuva syntyy siinä ohessa myös Allan yliboheemista ja ylisallivasta äidistä. Snellman kirjoittaa vetävästi ja rakentaa juonen taitavasti. Ehkä hän hieman kärjistää, mutta se ei vähennä teoksen koskettavuutta.

GAVALDA, ANNA: Karkumatka

Ranskalaisen Anna Gavaldan uusin suomennettu teos Karkumatka oli alun perin novelli, jota France Loisirs – kustantamo jakoi tilaajilleen vuonna 2001. Myöhemmin Gavalda korjaili tekstiä ja muokkasi novellista pienoisromaanin. Karkumatka ei nouse kirjailijan parhaitten teosten tasolle, mutta viehättää haikeansuloisella tunnelmallaan.

Kolme noin kolmekymppistä sisarusta on matkalla häihin, mutta vailla juhlamieltä. He ovat varmoja siitä, että häät tulevat olemaan tylsät ja sukulaiset rasittavia.Omassa elämässä on ongelmia. Tunnollisuuden perikuva Lola käy läpi avioeroa, tyyniluontoinen Simon kärvistelee teräväkielisen vaimonsa rinnalla ja boheemi Garance kaipaa kiintopistettä elämäänsä. Sisarukset lähtevätkin yksimielisesti karkumatkalle, kun juhlapaikalla selviää, ettei pesueen neljäs jäsen pääse työkiireiden vuoksi mukaan. Päivästä tulee lämmin ja huoleton, tavallaan hyvästijättö lapsuudelle. Muistellaan menneitä, selvitellään muistikuvien eroja, syitä ja seurauksia. Hetkeksi unohdetaan aviopuolisot ja lapset, huolet ja velvollisuudet. Siskosten välinen sanavaihto voi vaikuttaa toisinaan jopa häijyltä, mutta yhteishenki pitää. Häihinkin päästään…

Gavalda hallitsee tyylinsä: lyhyitä lauseita, nasevia repliikkejä, ilmavia kuvauksia. Henkilökuvat tosin jäävät tällä kertaa ohuehkoiksi – kaikkein elävimmäksi tulee se (ensi näkemältä) kaikkein epämiellyttävin eli Simonin säntillinen, kärkevä, hienosteleva ja hygieniahullu vaimo Carine.

KYRÖ, TUOMAS: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on monologimuotoinen novellikokoelma, joka pohjautuu Yleisradiossa vuonna 2009 esitettyyn kuunnelmasarjaan Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Antti Litja oli kuunnelmien äänenä ja on nyt cd-äänikirjan lukijana. Taitavaa näyttelijää kuunnellessa novelleihin avautuu kieltämättä aivan uusi ulottuvuus, mutta teksti naurattaa ja puhuttelee kyllä kirjasta luettunakin.

Novellien päähenkilö on noin 80-vuotias itsenäinen ja itsepäinen äijä, jonka mieli menee matalaksi milloin mistäkin: lumentulosta, rintaruokinnasta julkisilla paikoilla, uusista moottoriteistä, mainoksista ja veronpalautuksista. Ystävänpäivänkortti miniältä aiheuttaa pahaa mieltä, samaten kalkkuna jouluaterialla. Kaiken kaikkiaan päähenkilö ennättää kirjan aikana pahoittaa mielensä lähes 40 kertaa. Perustelut näille tunteille osoittautuvat kuitenkin useimmiten aivan loogisiksi ja järkeviksi.

Vaikka kirja koostuukin lyhyistä novelleista, onnistuu se silti tekemään eläväksi niin päähenkilön luonteen kuin hänen elämäntarinansa. Vanhus yksinään omassa talossaan, vaimo dementoituneena hoitokodissa, lapset perheineen maailmalla ja paras ystävä kuollut. Miehen fysiikka alkaa pettää, mutta henki on vireä ja vahva eikä siedä holhoamista. Tässä tuleekin väistämättä kahnausta yhteiskunnan kanssa ja mielipahaa. Kuitenkaan mies ei vaadi mitään tavatonta, vaan nimenomaan ihan tavallinen riittää.

Kirjan novellit alkavat (miltei aina) sanoilla ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun” ja jatkuvat sitten odottamattomilla väitteillä. Samaten toistuvat ilmaisut ”kyllä en” ja ”kyllä ei”, esimerkiksi näin: ”Kyllä en vastusta kehitystä, mutta tyhmyyttä aina, ja liian helpoksi tekeminen on tyhmyyksistä suurinta.” Monet kohtaukset ovat lakonisesta kielestään huolimatta (tai juuri siksi) vastustamattoman koomisia, mainittakoon vaikka uudenlaiseen hanaan tutustuminen junan vessassa.

WALKER, MARTIN: Poliisimestari Bruno

Poliisimestari Bruno on leppeää luettavaa, vaikka tutkimuksen kohteena oleva rikos onkin raaka ja kauhea. Päähenkilö on harvinaisen sympaattinen: nokkela, kätevä käsistään ja erinomainen kokki, herkkätunteinen mutta tarvittaessa kouliintunut taistelija. Hän pitää kyläläisistään huolta kuin kanaemo. Kylä puolestaan on tähän asti ollut kaunis ja turvallinen lintukoto, jossa kaikkia on suvaittu taustastaan huolimatta. Ei ole kärsitty rasismista eikä poliittisista väkivaltaisuuksista. Yksissä tuumin on puijattu EU:n tarkastajia ja suojeltu niitä, joiden tiedetään olleen virkamiehiin kohdistettujen kolttosten takana.

Vanhan arabimiehen murha muuttaa kylän ilmapiirin peruuttamattomasti, sillä murhaa selviteltäessä törmätään muihin rikoksiin ja rikollisiin: huumekauppaan, ääriliikkeiden kiihotustoimintaan, alaikäisten seksiorgioihin. Brunon paikallistuntemus on se tekijä, joka oleellisesti vaikuttaa rikoksen ratkaisemiseen. Kaiken toiminnan keskellä poliisimestari sentään ennättää flirttailla peräti kolmen kauniin naisen kanssa ja syödä herkullisia aterioita.

MICHAELS, ANNE: Routaholvi

Anne Michaels on kanadalainen runoilija ja muusikko. Routaholvi on hänen toinen romaaninsa.

Jean ja Avery tapaavat 1950-luvun loppupuolella patotyömaalla Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla. Jean on kasvitieteilijä, joka suojelee ja säilyttää luontoa ja Avery on insinööri, joka hyödyntää luonnonvaroja tekniikan avulla. He puhuvat eri kieltä, mutta kuuluvat silti yhteen. Vuonna 1964 he ovat aviopari ja Assuanin patotyömaalla Egyptissä. Avery osallistuu Abu Simbelin temppelin siirtämiseen, mutta käy työn edetessä yhä epäilevämmäksi. Onko uudelleen rakennettu temppeli valhe, pyhyytensä menettänyt? Onko oikein edistyksen nimissä riistää ihmiset pois juuriltaan ja tuhota heidän menneisyytensä?

Jean alkaa odottaa lasta, mutta saa keskenmenon. Menetys aiheuttaa puolisoiden välille niin suuren tunnetyhjiön, että he katsovat parhaaksi erota ja etsiä omin päin uutta suuntaa tulevaisuuteen. Avery opiskelee arkkitehtuuria pystyäkseen tuhoamisen sijaan rakentamaan uutta. Jean etsii ihmistä, joka näkisi hänessä muutakin kuin lapsensa menettäneen äidin. Puolalainen emigranttitaiteilija Lucjan pystyy auttamaan, sillä hänen tarinansa on selviytymistarina. Lucjan koki toisen maailmansodan kauhut Varsovan ghetossa ja näki kaupungin tuhon, mutta myös nopean uudelleenrakentamisen. Hänen kertomuksensa noista ajoista auttavat Jeania suhteuttamaan oman menetyksensä muiden kokemiin kärsimyksiin ja uskomaan tulevaisuuteen uudella tavalla.

Kirja koostuu pitkälti vuoropuheluista, muisteluista ja kertomuksista. Se on kieleltään lyyrisen kaunis, täynnä oivalluksia ja hienoja ajatuksia. Sitä ei voi lukea nopeasti, vaan mietiskellen ja uutta keksien. Esimerkiksi: Ihminen kaipaa elämässään eniten anteeksiantoa... Rakkaus voi hajota osiksi, mutta hellyys on pettämätön... Kaikki mikä on tehty rakkaudesta on elossa… Jos kirjaan olisi halunnut jotain lisää, niin hieman huumoria.

PS. Suomalaista ilahduttaa se, että kirjassa mainitaan Alvar Aallon arkkitehtuuri ja Marimekon kankaat esimerkkeinä modernista ja raikkaasta suunnittelusta. Tapahtumat sijoittuvat siis 1960-luvulle…

LANDER, LEENA: Liekin lapset

Liekin lapset – teos tuli julkisuuteen jonkinlaisen kohun saattelemana. Osa henkilöistä ja tapahtumista on nimittäin samoja kuin vuonna 1987 ilmestyneessä ja Tammen kustantamassa teoksessa Jumalattoman kova tinki, josta Landerin oli tarkoitus muokata uusittu versio. Syystä tai toisesta tuo hanke kariutui ja Liekin lapset-teoksen julkaisi Landerin uusi kustantaja Siltala. Kirjan kaunis nimi tulee Raamatusta Jobin kirjan säkeestä: ”Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta, vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle”.

Liekin lapset sijoittuu yhdessä aikatasossa Halikon Vartsalan sahayhteisöön ajalle 1903–1929 ja ennen kaikkea vuoden 1918 tragediaan. Silloin teloitettiin Märynummella kymmeniä punaisia, joiden joukossa jopa lapsia. Kuitenkin puolueeton historiantutkimus on myöhemmin osoittanut, että paikkakunnalla työväestön vallankumous rajoittui ideologisiin puheisiin – aseellista toimintaa ei ollut. Mikä sitten johti teloituksiin?

Toisessa aikatasossa eletään vuotta 2009. Risto Paju eroaa työstä ja vaimosta ja rupeaa tutkimaan sukunsa historiaa. Ennen pitkää hän oivaltaa, että sisällissodan aikaan liittyy jokin perhesalaisuus, mutta mikä? Lander on ilmeisesti tarvinnut tätä kehyskertomusta voidakseen Riston suulla kysyä: eivätkö vuoden 1918 teloitukset olleet murhia, jotka pitäisi selvittää – olkoonkin, että niistä on kulunut yli 90 vuotta?

Lander on perehtynyt perinpohjaisesti aiheeseensa, mutta osaa käsitellä sitä kevyesti ja sujuvasti (loppuosan ”saarnaa” lukuun ottamatta). Kyse oli tavallisista ihmisistä, jotka kaoottinen aika tempasi pyörteisiinsä ja pakotti valitsemaan puolensa, tahtoipa sitä tai ei. Siitä Lander muistuttaa varsin painokkaasti, etteivät sisällissodan tapahtumat olleet samanlaisia joka paikkakunnalla: Väinö Linnan Pentinkulma ei ole ainoa totuus.

SWARUP, VIKAS: Syyllisten seurue

Vikas Swarup on intialainen diplomaatti, jonka esikoisteos Tyhjentävä vastaus (2005) oli kahdeksan Oscaria voittaneen Slummien miljonääri- elokuvan pohjana. Swarupin toinen teos Syyllisten seurue on realistisempi. Henkilöhahmot eivät ole mustavalkoisesti joko hyviä tai pahoja, vaan tilanteen mukaan jotain siltä väliltä. Kirjailija haluaa ennen kaikkea kiinnittää huomiota rikkaiden ja köyhien väliseen kuiluun, mutta käsittelee myös rasismia ja korruptiota. Useimmat henkilöistä tavoittelevat ”amerikkalaista” unelmaa eli haluavat kyltymättä lisää rahaa tai lisää valtaa. Heidän itsekkyyttään ja pinnallisuuttaan vastaan asettuu puhdassydäminen alkuasukasmies, joka on houkuteltu syrjäiseltä saareltaan häikäilemättömän pelin nappulaksi. Kirja kuvaa intialaista nykyelämää, mutta monet teemat ovat täysin yleismaailmallisia.

Syyllisten seurue -kirjan alussa murhataan rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen hulttiopoika kesken voitonjuhlien. Mies on juuri saanut murhaoikeudenkäynnissä vapauttavan päätöksen, vaikka on ilman muuta syyllinen. Kuudelta juhlavieraalta löytyy ase, heidän joukossaan murhatun isä, kuuluisa Bollywood-näyttelijätär ja amerikkalainen turisti. Epäillyt kertovat kukin vuorollaan tapahtumista, syistä ja seurauksista, jotka johtivat tuohon tilanteeseen. Kaikilla on täysin uskottavat motiivit ja oivalliset mahdollisuudet ja lisäksi usean epäillyn kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa. Lukijalle tarjotaankin useita mahdollisia loppuratkaisuja, ennen kuin totuus selviää.

MAZZARELLA, MERETE: Matkalla puoleen hintaan : eläkkeellä olemisen taidosta

Filosofian tohtori, pohjoismaisen kirjallisuuden professori, kolumnisti ja kriitikko Merete Mazzarella jäi eläkkeelle pitkän akateemisen uran jälkeen ja julkaisi aiheesta kirjan Matkalla puoleen hintaan.

Teos alkaa ajasta, jolloin Mazzarellan henkilökohtainen eläkeikä vasta lähestyy, mutta nostattaa jo ristiriitaisia tunteita. Itse eläkkeelle jääminen tapahtuu pehmeästi ja vaiheittain, mutta sitten vastaan tulee sekä myönteisiä että kielteisiä yllätyksiä. Ajatukset käyvät yhä useammin myös kuolemassa. Kirjailija kommentoi asioita hyvin avoimesti ja itseironisesti, mutta samalla lämpimästi ja erilaisuutta ymmärtäen. Omien mietteittensä tueksi ja selventämiseksi Mazzarella tarjoilee kirjallisuussitaatteja ja eri lähteistä poimimiaan anekdootteja. Aiheesta ja tapahtumasta toiseen hän hypähtelee sujuvasti aina mielijohteiden mukaan, mutta rönsyily ei vaikeuta lukemista.

Mazzarella kannustaa nykyajan ikäihmistä pitämään puolensa, sillä nuoret ovat antiikin ajoista asti sanelleet sen, minkälaisia vanhusten kuuluisi olla. Toiseksi hän rohkaisee niin nuoria kuin vanhojakin elämään hitaasti eli luopumaan kiireestä – oli se sitten todellista tai kuviteltua. Toki Mazzarella myöntää olevansa etuoikeutettu eli hyvin toimeentuleva, hyväkuntoinen ja ”sosiaalista pääomaa” omaava. Hänen näköalansa on toinen kuin vähätuloisella, sairaalla ja yksinäisellä, mutta monet kokemukset ovat silti yhteisiä ja tuttuja. Kirja sopii erityisen hyvin eläkeikää lähestyvälle tai jo eläkkeellä olevalle, mutta kyllä Mazzarellan tyyliin ihastunut nuorikin saa tästä mielihyvää ja uutta ajateltavaa.

GALLAY, CLAUDIE: Tyrskyt

Ranskalainen Claudie Gallay (s. 1961) saavutti arvostelu- ja myyntimenestyksen viidennellä teoksellaan Tyrskyt sekä kotimaassaan että muualla maailmassa. Kirjasta on suunnitteilla elokuva.

Tyrskyt-kirjan hitaaseen tempoon täytyy ensin hieman totutella. Nuoren naisen silmin seurataan meren ja tuulen muokkaaman normandialaiskylän vaiteliaita ihmisiä, karua arkielämää ja vaatimattomia huveja. Melko pian selviää, että nainen on menettänyt rakastettunsa ja sen vuoksi ottanut työn lintujen tarkkailijana kaukana tutuista seuduista ja ihmisistä. Voimistuva elämänhalu saa hänet kiinnostumaan kylän menneisyyteen liittyvistä arvoituksista. Johtuiko erään perheen hukkuminen 40 vuotta aiemmin siitä, että majakka oli sammutettuna? Ja miksi majakan valo ylipäätään olisi sammutettu? Millainen kolmiodraama johti yhden ihmisen mielenvikaisuuteen ja toisen eristäytymiseen? Kuka oli pieni poika, josta ei haluta puhua? Nykyhetkikin sisältää arvoituksen: kuka on kiehtovan salaperäinen mies, joka saapuu kylään myrsky-yönä? Onko luvassa romantiikkaa?

Kirjaa voisi luonnehtia tyyliltään ”ranskalaiseksi”. Se on toisaalta kepeä ja toisaalta villin mystinen. Kieleltään se on toisaalta hyvin runollinen ja elegantti ja toisaalta karun lakoninen. Tunnelma on käsin kosketeltavan vahva.

FLETCHER, SUSAN: Irlantilainen tyttö

Irlantilainen tyttö on Susan Fletcherin esikoisromaani, jolla hän voitti Whitbread-palkinnon 2004. Aiemmin häneltä on suomennettu teos Meriharakat.

Kirjan kertoja on Eve Green, oikealta nimeltään Evangeline ja lapsena kutsuttu Evieksi. Eve odottaa esikoistaan, mikä herkistää hänet muistelemaan erästä käänteentekevää vuotta lapsuudessaan. Evie oli seitsenvuotias kun hänen alle kolmekymppinen äitinsä menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Onneksi isovanhemmat ottivat tyttärentyttären avosylin vastaan ja opettivat kaupungin kasvatille, millaista kauneutta pienen walesilaisen kylän karun ulkokuoren alla piilee. Tosin jotkut ihmiset tuntuivat vihaavan Evietä heti ensi silmäyksellä, mutta miksi? Miksi kukaan ei halunnut puhua Evien isästä, josta tytöllä oli muistona vain kenkälaatikossa säilytetyt vaatimattomat tavarat? Ja irlantilaiselle tyypilliset punaiset hiukset, tietysti.

Kirjassa on salapoliisiromaanin aineksia. Evien koulutoveri oli Rosie – kaunis ja rikas tyttö, joka suhtautui Evieen kuin kilpailijaan ja tunkeilijaan. Olikohan syynä lammastilan sympaattinen työntekijä Daniel? Sitten Rosie katosi, mutta karkasiko hän kotoaan vapaaehtoisesti vai murhattiinko hänet? Eviellä saattoi olla aavistus tapahtumista, mutta henkilökohtaiset syyt saivat hänet kertomaan valheen. Eihän hän voinut aavistaa, miten traagiset seuraamukset tuosta valheesta olisivat!

Irlantilainen tyttö on lempeä kirja monissa eri muodoissa esiintyvästä rakkaudesta. Se vie lukijan keskelle sumuista ja surumielistä maisemaa ja kuvaa herkän yksityiskohtaisesti tuoksuja, ääniä, tunnelmia, ajatuksia, muistoja. Kenties sitä ei lue toistamiseen, mutta ainakin ensimmäisellä kerralla sitä oli vaikea laskea käsistään.