Stef Penneyn esikoisromaani Erämaan armo sijoittuu syksyiseen Kanadaan vuonna 1867, jolloin syrjäisessä Dove Riverin kylässä paljastuu sen historian ensimmäinen murhatapaus. Uhri on komea ja salaperäinen Laurent, jonka matkat ja rahanlähteet ovat vuosikausia herättäneet kyläläisissä uteliaisuutta. Raaka murha vain lisää huhuja ja vihjailuja. Epäiltyjä toki on. Rossin perheen 17-vuotias kasvattipoika Francis on kadonnut jäljettömiin juuri murhan aikaan – hänen tiedetään olleen Laurentin läheinen ystävä. Muualta saapunut puoliverinen mies jää kiinni Laurentin mökin penkomisesta, mutta vaikenee sen jälkeen kuin muuri. Murhatapa puolestaan viittaisi intiaaniin. Erämaahan johtavia jälkiä lähtee seuraamaan enemmän tai vähemmän virallisia ryhmiä, innokkaimpana Francisin lujaluonteinen äiti. Taivallus jalkaisin tai parhaassa tapauksessa hevosella vaikeakulkuisessa maastossa vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja suunnistustaitoa. Luonnonvoimat ja villipedot uhkaavat, samaten nälkä ja sairaudet. Pienet asutuskeskukset ovat tiettömien taipaleiden päässä kaukana toisistaan. Viestit viipyvät matkalla pitkään eivätkä ehkä koskaan saavuta vastaanottajaa. Murhamysteeriin kietoutuu muita juonteita. Kuinka tärkeä on vanha luulevy, johon kaiverrettuja merkkejä kukaan ei ole pystynyt tulkitsemaan ja joka on nyt kateissa? Onko nykyhetkessä yhtymäkohtia vuosien takaiseen tragediaan eli kahden nuoren tytön mystiseen katoamiseen? Onko arvoturkiksista kilpailevilla ryhmittymillä jotain tekemistä murhan kanssa? Penney kuljettaa kertomusta taitavasti, jännitteen säilyttäen.
Erikoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Stef Penney ei ole torikammon vuoksi voinut käydä omakohtaisesti tutustumassa Kanadan erämaihin. Kaikki teokseen tarvittavat tiedot hän on kerännyt kirjastossa ja onnistunut muuttamaan ne eläväksi tarinaksi, jossa tunnelma on miltei käsin kosketeltava. Hyinen ja armoton luonto on tehnyt ihmisistäkin karuja ja vähäpuheisia. He eivät osaa eivätkä uskalla ilmaista tunteitaan, vaikka sisimmässä palaisi. Mielenkiintoinen henkilögalleria on yksi teoksen parhaista puolista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti