WESTÖ, KJELL: Älä käy yöhön yksin

Älä käy yöhön yksin on itsenäinen jatko-osa teokselle Missä kuljimme kerran. Joitakin aiemmasta teoksesta tuttuja henkilöitä vilahtaa tällä kertaa sivurooleissa. Helsinki on yksi ”päähenkilöistä” – kuten Westöllä aina, mutta Kallion ja Eiran sijaan liikutaan kuvitteellisessa kuusikymmenlukulaisessa betonilähiössä. Tapahtumat ankkuroidaan historiaan kertomalla ajankohdan tärkeimmät uutiset ja listahitit. Musiikista puhutaan paljon ja kirjailijan tietämys asiasta on todella vakuuttavaa. Tosin kitaransoittoon perehtymätön lukija ei paljon ymmärrä tarkkaan selostetuista sointukuvioista.

Kirjan aluksi esitellään lyhyesti isien ja äitien sukupolvi eli sodasta selviytyneet ja sitten siirrytään varsinaiseen tarinaan. Päähenkilöt muodostuvat kahdesta kolmikosta, joista kumpaankin kuuluu yksi nainen ja kaksi tämän naisen suosiosta kilpailevaa miestä. Kirjailijan itsensä mukaan kyseessä on eräänlainen kaksinkertainen Jules ja Jim – kertomus.

Ensin on 1960-luvun eli ”loisteputkisukupolven” kolmikko. Jouni, Ariel ja Adriana ystävystyvät, vaikka ovat lähtökohdiltaan kaukana toisistaan. Kallion kundi Jouni on älykäs ja koulussa menestyvä, mutta väkivaltaisuuteen taipuvainen. Ariel puolestaan on hermoherkkä ja pelokas, mutta musiikillisesti lahjakas. Hienostoperheestä lähtöisin oleva Adriana elää päiväperhosen elämää ja taistelee mielenterveytensä puolesta. Heidän muodostama folktrio pääsee levyttämään, mutta ei nouse pinnalle ja hajoaa ennen pitkää. Jouni yrittää suojella hauraampia kumppaneitaan, mutta ei pysty näitä pelastamaan. Ariel ajautuu huumepiireihin ja rikoksen tielle, Adriana mielisairaalaan. Jounista sen sijaan tulee politiikan ihmelapsi ja julkisuuden henkilö.

Seuraavan kolmikon tarina alkaa vuodesta 1972. Näkökulma on Frank Loman- nimisen nuorukaisen, joka ensin tuntuu täysin irralliselta henkilöltä (paitsi jos on lukenut tekstiä todella tarkkaan!). Loppujen lopuksi hänellä on yhteyttä jokaiseen edellisen sukupolven trion jäseneen ja on jännittävää seurata, miten langat solmiutuvat yhteen.

Romaanin nimi tulee Arielin säveltämästä ja sanoittamasta laulusta, jonka trio levytti. Sama laulu soi koko ajan kertomuksen taustalla, surumielisenä muistona. Kirja osoittaa, miten jokainen sukupolvi astuu esiin suurin toivein ja vilpittömin mielin, mutta joutuu tunnustamaan elämän vahvemmaksi. Jotkut karaistuvat ja selviävät,  jotkut tuhoutuvat. Edellisten sukupolvien jättämä perintö vaikuttaa tähänkin asiaan, kukaan ei tule tyhjästä.