Brittiläinen Lucy Dillon muistuttaa kertojanlaadultaan hyvin paljon suomalaista Tuija Lehtistä. Dillonin teos Eksyneiden sydänten koti on nykyromaaniksi varsin lempeä ja puhdashenkinen. Siinä ei ole mitään uutta eikä yllättävää, vaan lopputuloksen voi arvata ennalta aika tarkkaan. Kipeitä asioita käsitellään, mutta loppu on onnellinen. Teos saikin Britanniassa vuonna 2010 Romantic Novel of the Year – palkinnon.Nelikymppinen Rachel Fielding menettää kerralla elämänsä miehen, työpaikan ja asunnon (kaksi viimeistä menetystä ovat kytköksissä ensimmäiseen). Tilannetta ei helpota viesti perinnöstä: perheen säälimä vanhapiikatäti on jättänyt Rachelille talon, koiran ja koirahoitolan. Rachelin koko elämä saa uuden suunnan, kun rakkaushuolien tilalle tulee huoli löytökoirien sijoittamisesta ja koirahoitolan kannattavuudesta. Ja lisääkö töykeä poikamies-eläinlääkäri huolia entisestään?
Rachelin ystäväpiiriin alkaa kerääntyä yhä enemmän koiraintoilijoita ja hän itsekin – ei lainkaan koiraihminen – alkaa kiintyä karvakuonoihin. Hänellä tuntuu jopa olevan synnynnäinen kyky löytää juuri oikeanlainen koira kullekin koiraa etsivälle. Hänen oma koiransa on lempeä ja hienotunteinen paimenkoira. Työttömäksi jäänyt ja lasta pakkomielteisesti kaipaileva Natalie saa miehensä kera kosolti haastetta itsepäisestä ja kurittomasta bassetista. Avioeron vuoksi kahden pojan yksinhuoltajaksi jäänyt Zoe kohtaa labradorinnoutajan pennun ansiosta hurmaavan lääkärin, jonka koira on sirosteleva villakoira. Koirat ja ihmiset muodostavat lopulta kiinteän verkoston, jossa jokaisen ongelmat löytävät jonkinlaisen ratkaisun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti