Nainen on ”vikasilimä, punikkiäpärä”. Hänen äitinsä on kuollut synnytyksessä ja isä luultavasti teloitettu vuonna 1918. Häneen suhtaudutaan paikkakunnalla ristiriitaisin tuntein – toisaalta kunnioittaen, toisaalta halveksuen. Hänellä on auttamisen lahja sekä kätilönä että yrtit tuntevana kansanparantajajana, mutta ei vientiä avioliittoon. Kun hän näkee SS-upseeri Johann Angelhurstin, hän päättää välittömästi: ”Tuon miehen mie haluan.” Rakkaus lähentelee pakkomiellettä häikäilemättömyydessään ja horjumattomuudessaan.
Mies on suomalaisen äidin ja saksalaisen jääkärin jälkeläinen. Hän on paatoksellisen isänmaallinen ja halveksuu isäänsä, jonka epäluulo kansallissosialismia kohtaan vaikuttaa heikkoudelta. Mutta onko Johann eli Johannes vahva itsekään? Miksi muistot Ukrainan Babi Jarissa vuonna 1941 tapahtuneista joukkoteloituksista ahdistavat vuosia myöhemminkin mielipuolisuuden rajoille? Naisten kanssa pelehtiminen on yksi keino työntää painajaisia taaemmaksi, mutta voisiko Villisilmä tarjota Johannekselle pysyvän rauhan?
Kirja koostuu Kätilön, Johanneksen ja salaperäisen Kuolleen Miehen puheenvuoroista, jolloin yhteen ja samaan tapahtumaan saatetaan saada useampi näkökulma. Jokaisen luvun otsakkeessa on päiväys, johon kannattaa kiinnittää huomiota – niiden avulla tapahtumien oikea järjestys pysyy hallinnassa. Lähinnä on kyse vuosista 1944–1945, joiden aikana saksalaiset muuttuivat hyödyllisistä aseveljistä vihollisiksi ja Lapin tuhoajiksi. Tapahtumapaikkoina ovat Petsamossa Parkkinan kylä ja Titovkan vankileiri sekä outo Kuolleen miehen vuono, jonka sijaintia ei magneettisen säteilyn vuoksi pysty paikantamaan (omiaan vakoilijoille).
Kätilö – romaanissa kiehtoo ennen kaikkea pohjoisen verevä kieli, jossa sana sanotaan sellaisena kuin se on. Se kuvaa hajut, maut, äänet ja ennen kaikkea kosketuksen toisinaan runollisesti ja toisinaan miltei inhorealistisesti. Siinä on myös yllättävää huumoria.
Kaiken tietämäni olen oppinut sodan viime kuukausina mulkun ja verisen mullan kautta. Sen tiesin ennestään, että syntymän hetkellä pääsee meistä kaikista välilihanmakuinen parku. Nyt tiedän, että eläessä ehtii meistä kaikista monta kyyneltä vierua, monta porua ja itkuvirttä ulvotella ja että ihminen itkee niin juoksuhaudassa kuin Wehrmachtin esikunnassakin, Kuolajärven Motti-teltoissa, vähän väliä, joskus iloonsa ja joskus suruunsa ja joskus malkaa silmässään tai kiväärinpiippua ohimollaan muuten vain, ja sillä kyynelten mitalla on jokainen tällä pallolla kituvainen Jumalan edessä kelvollinen elämään.
Katja Kettu on Rovaniemeltä kotoisin oleva kirjailija ja kolumnisti sekä Turun taideakatemiasta valmistunut animaatio-ohjaaja. Esikoisteos Surujenkerääjä (2005) voitti Tampereen yliopiston Teema-ainejärjestön jakaman Tiiliskivipalkinnon ja Kätilö – romaani vuoden 2012 Runeberg-palkinnon. Kätilö oli myös vuoden 2011 myydyimpiä teoksia Suomessa. Todenmakuinen ja monikerroksinen romaani on vaatinut varmasti valtavasti pohjatyötä, mutta niin siihen on sitten saatukin mukaan monta sotaan liittyvää ilmiötä: ideologiat, vastarintaliike, vakoilu puolin ja toisin, vankileirien kauheus. Tämä kirja jää mieleen pitkäksi aikaa.
Ihana, vahva kirja!
VastaaPoista