KAKSI KIRJAA METSÄSTYKSESTÄ JA KAIPUUSTA

WILLIAMS, JOHN: Butcher's crossing

Kustantaja: Bazar 2016

Alkuteos: Butcher’s Crossing

Suomennos: Ilkka Rekiaro

Amerikkalaisen John Williamsin (1922-1994) romaani Stoner oli yksi vuoden 2015 hienoimmista kirjalöydöistä. Jo vuonna 1965 englanniksi ilmestynyt teos unohtui pian ilmestymisensä jälkeen ja nousi maailmanmaineeseen vasta 2010-luvulla ranskalaisen menestyskirjailijan Anna Gavaldan kampanjoinnin ansiosta. Williamsin toinen romaani Butcher’s Crossing noudattaa samaa kaavaa: ilmestyi 1960, unohtui ja nousi maineeseen Stonerin vanavedessä.

Butcher’s Crossing sijoittuu 1870-luvulle Yhdysvaltain Kansasiin. Nuori Will Andrews on jättänyt yliopisto-opinnot ja suunnannut länteen jonkin epämääräisen kaipuun perässä. Ralph Waldo Emersonin innoittamana hän haluaisi löytää alkuvoimaisen villin luonnon.

Hän etsi vapautta ja hyvyyttä, toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavan elämänsä kaikkien tuttujen asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia. Hän etsi oman maailmansa lähdettä ja säilyttäjää, maailman joka tuntui alati kääntävän peloissaan selkänsä lähteelleen sen sijaan että olisi etsinyt sitä kuten hänen ympärillään kasvava preeriaruoho ulotti säikeiset juurensa viljavaan pimeään kosteuteen, villiin luontoon, ja siten uudistui vuodesta toiseen.

Biisonien metsästys saattaisi olla juuri sitä, mitä Andrews kaipaa. Biisonilaumat ovat tosin suurmetsästyksen johdosta huvenneet olemattomiin, mutta Butcher’s Crossingin kylässä eräällä Miller-nimisellä eränkävijällä on tietoa jostain syrjäisestä laaksosta, jossa biisoneita hänen mukaan olisi tuhatmäärin. Kukaan ei tällaiseen taruun usko, mutta Andrewsille ei olekaan tärkeintä jahtiretken tulos, vaan miehisen seikkailun kokeminen. Neljän miehen seurue lähtee siis vaaralliselle taipaleelle Coloradon ankaraan vuoristoon. Löytyykö salainen laakso? Täyttääkö se odotukset? Ainakin Andrews palaa retkeltä muuttuneena miehenä – kohtalon varaan jättäytyvänä vaeltajana tosin edelleen.

Butcher’s Crossing ei ihan heti tempaise imuunsa, sillä ensin luodaan tunnelmaa ja tutustutetaan lukija kirjan henkilöihin. Tapahtumat käynnistyvät verkkaisesti, mutta vievät ennen pitkää mukanaan todelliseen lännenseikkailuun, josta ei jännitystäkään puutu. Kirjassa viehättää etenkin se tapa, jolla Williams kuvaa ympäristöä runsaiden yksityiskohtien ja osuvien sanojen avulla. Tietenkin kääntäjä Ilkka Rekiarolla on valtaisa ansio siitä, että kaikki välittyy suomalaiselle lukijalle. Miten elävästi sitä voikaan aistia pölyisän kuumuuden ja lumen häikäisevän valkeuden, hajut, äänet ja äänettömyyden!

… aurinko oli noussut kylän muutaman talopahasen yläpuolelle ja porotti kadulle miltei aineelliselta tuntuvalla voimalla.

MACDONALD, HELEN: H niin kuin haukka

Kustantaja: Gummerus 2016

Alkuteos: H is for Hawk

Suomennos: Irmeli Ruuska

Helen Macdonald (s. 1970) on englantilainen historioitsija, tutkija ja kirjailija. Hän innostui linnuista ja etenkin haukoista jo lapsena.

 …kun olin nähnyt kuvia muinaisen Egyptin haukanpäisestä Horus-jumalasta, fajanssisesta turkoosista hahmosta, jonka suurten, hypnoottisten silmien alla kulki täydellinen silmäkulmajuova, mieleni valtasi outo, harras kunnioitus. Tuo minun jumalani oli eikä se, jota me koulussa rukoilimme, se kaapuun pukeutunut valkopartainen mies. Viikkokausia olin salakerettiläinen ja kuiskasin rakas Horus enkä Isä meidän, kun luimme koulun aamuhartaudessa Herran rukouksen.

Ensimmäisen muuttohaukkansa hän sai 12-vuotiaana. Kookkaamman ja vaateliaamman kanahaukan omistamisesta ja kouluttamisesta hän ei haaveillut ennen isänsä yllättävää kuolemaa. Kuvaan astuu Mabel, osittain suomalaista sukujuurta oleva nuori kanahaukkanaaras.

Haukan juovikkaat, pieksevät siivet, ilmaa pilkkovien tummakärkisten käsisulkien terävät harittajat, höyhenet, jotka ovat koholla kuin kiukkuisen piikkisian piikit. Kaksi valtavaa silmää. Sydämeni muljahtaa. Haukka on silmänkääntötemppu. Matelija. Langennut enkeli. Korppikotka väritetyn bestiaarin sivuilta. Jotain kirjasta ja kaukaista, kuin veteen vajoava kulta.

H niin kuin haukka on muistelma, mutta siinä on myös selkeästi kaunokirjallisia aineksia: lyyrisen kaunis kieli ja vahva tunnekirjo. Kirja sai sekä Costa- että Samuel Johnson -kirjallisuuspalkinnon ja Time-lehti valitsi sen vuoden 2015 parhaaksi tietokirjaksi. Macdonald on perehtynyt syvällisesti haukkametsästystä käsittelevään kirjallisuuteen satojen vuosien ajalta. Erityisesti hän nostaa esille 1930-luvulla eläneen kirjailija T. H. Whiten, jonka kokemukset haukan koulutuksesta limittyvät Macdonaldin omiin kokemuksiin. Lapsena Macdonald tuomitsi Whiten julmana eläinrääkkääjänä, mutta aikuisena hän osaa jo tunnistaa tämän epätoivon ja ahdistuksen.

Kirja on kertomus Mabelin koulutuksesta, mutta myös kuvaus suunnattomasta surusta ja ikävästä. Isä on tyttären ajatuksissa joka hetki, mutta miltei tiedostamattomana kulkee mukana myös vauvana kuolleen kaksosveljen muisto. Macdonald käy hälyttävän lähellä psykoosia, sulautumisyritys haukan kanssa on vähällä onnistua. Onneksi lopulta suhteellisuudentaju palaa. Haukka on luontokappale, jolla on omat vaistonsa ja omat tarpeensa. Se, mitä ihminen tuekseen tarvitsee, on toinen ihminen.

Ja olen oppinut myös, miten vaarallista on luulla, että jonkin olennon villi elinvoima olisi samaa villeyttä, jonka me ihmiset siihen yhdistämme. Kanahaukka on kuoleman, veren ja hurmeen ympäröimä olento, mutta sitä ei voi syyttää julmuuksista. Haukan epäinhimillisyyttä kuuluu vaalia, koska se, mitä haukka tekee, ei liity mitenkään meihin.