Kustantaja: Atena 2016
Kahdeksan keski-ikäisen kaveruksen traditioihin on jo
kymmenen vuoden ajan kuulunut järjestää kesäisin Tarmon polttarit. Milloin on
käyty Sallassa, milloin Tallinnassa, milloin laivaristeilyllä. Nyt kokoonnutaan
Maijan mökillä saaristossa. Lapsuudesta asti toisensa tunteneet ystävykset ovat
kovasti erilaisia niin ammatiltaan kuin luonteeltaankin. Kirjailija-Ruben
harmittelee huonosti edennyttä uraansa ja viljelee kitkeränsävyisiä vitsejä. Matti
on hallinnollisiin tehtäviin edennyt lääkäri, joka rakastaa rahaa. Diplomi-insinööri
Jaakko kehittelee kaiken aikaa ideoita, joista ei lapsellista hulluutta puutu. Alkoholisoitunut
Mingus ei ole koskaan onnistunut tekemään läpimurtoa muusikkona
lahjakkuudestaan huolimatta. Komea Joska, rakennusmies, etsii halukkaita naisia.
Vesa on tutkija, jonka intohimona on juokseminen. Koti-isäksi jättäytynyt
nuoriso-ohjaaja Tuomas henkii hyvää tahtoa. Maija itse on nimestään huolimatta
miehinen mies, asianajaja. Hänessä saattaa olla intiaaniverta, päätellen niin
ulkonäöstä kuin villistä ja vapaasta luonteesta. Miesten vastapainona Tuomaksen
pieni Elise-vauva edustaa tulevaisuutta, joka on vielä täynnä lupauksia.
Elise oli tyytyväinen
ja näytti siltä, että saattaisi nukahtaa uudestaan. Mingus haki tuubansa ja
soitti tuutulaulun. Porukka yhtyi kaksiäänisesti mukaan. ”Juodaan viinaa”
kaikui Tuu tuu tupakkarullan sävelellä.
Miesten kesäinen viikonloppu edustaa oikeaa suomalaista äijätouhua.
Saunotaan, uidaan, grillataan ja ennen kaikkea juodaan. Puheenaiheetkin ovat
hyvin äijämäisiä.
Kirjailija ei ikinä
keksisi niin tyhmiä juttuja kuin ihmiset elävässä elämässä. Humala sai miehet
helisemään ja pulisemaan ja helkkymään ja pulppuamaan naurua ja outoja juttuja.
Käveltiin maanpinnan yläpuolella eikä oltu moksiskaan.
Kaikenlaista hullua miehille sitten sattuukin, kun
humalatila ja kaverien yllytys ohjailevat toimintaa. Terveyskeskuksessa
joudutaan käymään. Naapurin vanha isäntä kokee joutuneensa ilkivallan
kohteeksi. Yleisesti ottaen nautitaan kuitenkin saariston kesästä, joka tuoksuu suolalta ja lokkien ääniltä.
Roope Lipasti yhdistää Viimeisissä
polttareissa taitavasti koomisia tilanteita, pulppuavaa dialogia ja pinnan
alla piilevää surumieltä. Kaikilla miehillä on omat salaisuutensa ja
kipupisteensä, joita on vaikea tutussakaan seurassa paljastaa. On sairautta,
avioliitto-ongelmia ja taloudellisia huolia. On pelkoa vanhenemisesta,
rupsahtamisesta ja kuolemasta. Kirjan loppu on hyvin herkkä ja liikuttava. Nämä
ovat viimeiset polttarit, joita tullaan viettämään.
Maija näki vielä kerran kaiken, meren, itsensä,
ystävänsä, alaspäin viettävän maan, joka kasvoi vihreää ruohoa joka pitäisi
leikata. Hän käänsi silmänsä mökkiin ja näki sen tumman hahmon ja Rubenin
teltan ja tuhannet tulevaisuudet, joissa häntä ei olisi.
PS. Kirjan kansi on
todella onnistunut. Se sisältää hienostuneen kauniisti kuvattuna kirjan koko
tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti