VIIKILÄ, JUKKA: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kustantaja: Gummerus 2016

Jukka Viikilä (s. 1973) on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa, joista ensimmäinen oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirja- palkintoon vuonna 2008. Vuonna 2011 ilmestyi Viikilän yhdessä Janne Nummelan ja Tommi Nuopposen kanssa kirjoittama kaunokirjallinen tietosanakirja Ensyklopedia, joka sai Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuoden parhaana proosateoksena. Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista on ehdolla vuoden 2016 Finlandia-kirjallisuuspalkintoon.

Maaliskuussa 1816 preussilaissyntyinen arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel muuttaa perheineen Helsinkiin. Hän on ottanut vastuulleen tuon ulkosaariston kallioniemen kohottamisen Venäjän tsaarille sopivaan loistoon ja kenties jopa valtakunnan toiseksi pääkaupungiksi. Mieluiten hän olisi Berliinissä, mutta sieltä ei arkkitehdille töitä löydy eikä siis elantoakaan.

Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Engel ei tosiaankaan näe Helsingissä paljon hyvää. Hän ei opi maan kieltä, vaan joutuu turvautumaan tulkkiin. Hän kärsii kaiken aikaa vilusta ja epämukavuudesta. Kodin lähellä saastunut kaivo levittää tautia ämpärinkantomatkan päähän, koleravaunut vierivät, perhe lukittautuu sisätiloihin. Vaimoa vaivaa suunnaton koti-ikävä. Pieni Emilie-tytär on alituiseen sairaana ja isän sydäntä kalvaa hätä. Osoittautuuko jäätävään Pohjolaan asettuminen kohtalokkaaksi virheeksi? Rakennustyötkään eivät etene toivotulla tavalla. Keisari muuttelee piirustuksia ja hylkää suunnitelmia, vaikka korostaa koko ajan, että rahaa olisi nyt käytettävä säästelemättä! Rakennusmiesten ja eläinten kuolemat työtapaturmissa koskettavat Engeliä tavattoman paljon. Lopulta arveluttavat itse rakennuksetkin: sopivatko ne ollenkaan Helsinkiin?

Ei tullut Helsinkiä, tuli keikkalainen kaupunki. Käytännössä Helsinkiä ei rakennettu, se kaivettiin maasta. Ajattelen rakastavaisia sadan vuoden kuluttua, tällä torilla, toisiaan kädestä pitäen. Mikä epävarmuuden ja lohduttomuuden monumentti.

Suunnitellut kuusi vuotta venyvät kahdeksikymmeneksineljäksi ja vasta sitten työ on valmis. Tänä aikana Engelin ainoat todelliset ilonaiheet tuntuvat olevan perhe ja puutarha, jonka kasvihuoneessa itse suunniteltujen uunien ansiosta kukoistavat talvellakin pelargoniat, oleanterit, alppiruusut, neilikat, hortensiat, sinisarjat, enkelinpasuunat ja kymmenet muut lajikkeet. Sitten kuolee Charlotte ja pari kuukautta ennen isäänsä myös Emilie.

Akvarelleja Engelin kaupungista koostuu Engelin öisin kirjaamista mietteistä, yöpäiväkirjasta. Osa teksteistä on lyhyitä arkisia huomioita, osa pitempiä periaatteellisia pohdintoja ja osa öisten painajaisten kuvauksia (mitähän symboloi Helsinkiin rantautuva valas?).  Näitä merkintöjä ei ole tarkoitettu nopeasti lukaistavaksi, sillä silloin saattaa tuntua jopa tylsältä – uuvuttaahan päiväkirjan toisteisuus Engeliä itseäänkin! Pitää lueskella hitaasti pieninä makupaloina ja syventyä runollisen kauniiseen kieleen. Näin tekstin läpi alkaa kuultaa kuin akvarellissa ikään yksinäisen ja surumielisen miehen hahmo.

Elämä on kiireinen harjoitus, kaikki asiat kohdataan vain kerran. Varsinaista kertaa ei tule.