Kustantaja:
Teos 2017
Navid
(oikeastaan Navidad) on opettajana wieniläisessä koulussa. Hän välittää
oppilaistaan tavattomasti ja haluaa juurruttaa heidän mieliinsä tärkeimpinä
pitämiään asioita: kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, huolenpitoa ja
vastuunkantamista. Tänään on kuitenkin päivä, jolloin oppilaat pääsevät
lähtemään kotiin tavanomaista aikaisemmin ja tavallisesti varsin tunnontarkka
ja pedanttinen Navid lähtee viettämään lapsenlapsensa syntymäpäivää.
Siirtyminen juhlapaikalle mutkistuu kuitenkin kummallisesti. Navidin
terveydentilassa on jotain huolestuttavaa, joka ei välttämättä johdu
heinänuhasta tai verensokerin laskusta. Häntä huimaa ja ajatukset tahtovat
sekaantua. Edes selkeimpinä hetkinä mikään ei mene suunnitelmien mukaan, vaan
tragikoomiset käänteet seuraavat toisiaan. Pääseekö Navid päivän aikana
sittenkään perille?
Kirjassa
tapahtumia seurataan koko ajan Navidin ajatusten välityksellä. Ne poukkoilevat
hallitsemattomasti, kuten ajatuksilla yleensä tapana on. Siirrytään aiheesta
toiseen, mieleen juolahtaneet seikat laajenevat laajenemistaan ja muuttuvat
kaiken aikaa hurjemmiksi. Tämä on paikoin varsin koomista, mutta suurimmalta
osalta tunnelma on kuitenkin vakavahko. Lukija jää pohtimaan monia Navidin
sivuamia asioita. Missä on aviovaimo Sara, jonka poislähdön jälkeen koti on
niin ahdistava, että Navid on siirtynyt autoonsa asumaan? Millainen opettaja
itseään hidassoutuiseksi kuvaileva Navid oikeastaan on? Millainen on hänen
suhteensa omiin tyttäriin, joista toinen hänen mielestään on hyvä ja toinen
huono? Miten hän määrittelee tämän? Onko lukija samaa mieltä?
Lapset-romaani ei ole lukijalle helppo.
Teksti jatkuu tasaisena pötkönä sivusta toiseen, lukuja ei ole ollenkaan eikä
kappalejakojakaan kuin muutama. Kirja kuitenkin palkitsee. Kaiken aikaa löytää
hienoja pohdintoja ihmisistä ja elämästä.
Yleensäkin ihmiset joko ennustavat
tulevaa tai palauttavat mieleensä menneisyyttä. Se on: korjailevat sitä.
Toivovat ja pelkäävät tulevaisuutta, muokkaavat ja selittävät mennyttä.
Yrittävät rakentaa eilisestä jotain järkevää kokonaisuutta. Yrittävät seurata
muutosta, joka selvästi on, mutta jolla ei ole alkua eikä loppua, paitsi ehkä
Aatamissa ja Eevassa alku.
On iso ero, nauretaanko ihmiselle ja
jätetäänkö hänet katuojaan tai johonkin muuhun pulaan ilman minkäänlaista
arvokkuutta, vai luodaanko häneen katse, joka tunnistaa hänet ihmiseksi,
omakseen, ei yhdeksi lajista, ei lauman eloonjäämisen kannalta tärkeäksi vaan
juuri siksi, mitä hän on. Ei myöskään siksi, mitä hän omistaa tai tekee, vaan
ihan kokonaan siksi, mitä hän itsenään on. Olemassa oleva elävä tunteva olento.
Tärkeimpiä
ovat kuitenkin lapset, niin omat jälkeläiset kuin lapset kaikkialla maailmassa.
Navidin mukaan lapset ovat filosofeja, joiden mielipidettä kannattaa kysyä ja
myös tarkasti kuunnella.
Ihmisistä on helpointa pitää, kun näkee
heissä sen lapsen, joka heissä vielä on. Kaikki eletyt iät ja vuodet,
erityisesti ne kaikkein varhaisimmat. Ne, kun lapsi on avuton ja huutaa. Tai
katsoo sinuun ja tietämättä sitä itsekään sanoo sinulle ensimmäisen viestin,
jota hän itsessään kantaa, älä tapa. Ole kiltti. Ihmisten rakastaminen ja
kunnioittaminen. Sellainen armahtaminen. Tässä ja nyt. Vaikka se vaikeaa onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti