9.4.2018

EKBERG, ANNA: Salattu nainen


Kustantaja: Minerva 2018
Alkuteos: Den hemmelige kvinde
Suomennos: Katarina Luoma

Tanskalaiset kirjailijat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich julkaisivat vuonna 2016 ensimmäisen yhteisen trillerinsä Den hemmelige kvinde käyttäen pseudonyymiä Anna Ekberg. Kirjasta tuli bestseller, joten kumppanukset ovat jatkaneet yhteistyötä.

Salattu nainen -romaanin prologissa ollaan tilanteessa, jossa Helene Söderberg tunnustaa tappaneensa Louise Andersen -nimisen naisen. Seuraavaksi siirrytään kaksi viikkoa aikaisemmin tapahtuneeseen. Louise ja kumppaninsa Joachim ovat valmistautumassa aivan tavalliseen arkipäivään. Louise availee pienen kahvilansa ovea ja Joachim keräilee ajatuksia ryhtyäkseen työskentelemään uuden kirjansa parissa. Leppeän tunnelman rikkoo mies, joka ryntää kahvilaan väittäen Louisen olevan hänen kolme vuotta sitten kadonnut vaimonsa Helene.

Tehdään dna-tutkimus. Niin se on: Louise on oikeasti Helene Söderberg, upporikkaan Söderbergin suvun perijätär ja Söderberg Shipping -yhtiön pääekonomisti. Hän on Edmundin vaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Ulkopuoliset kuvaavat häntä kovaksi ja saidaksi naiseksi, liiketoimissa piinkovaksi neuvottelijaksi. Miksi hän ei muista tästä mitään? Syyksi arvellaan Helenen päästä löytyneitä jälkiä kahdesta kovasta iskusta, jotka ovat hyvinkin voineet aiheuttaa muistinmenetyksen.

Helene yrittää sopeutua tilanteeseen ja unohtaa Joachimin. Edmundia kohtaan hän ei tunne mitään, paitsi ehkä lievää vastenmielisyyttä, mutta lapset herättävät välittömästi suojelunhalua. Koko ajan Helenellä on kuitenkin tunne, että häntä valvotaan ja seurataan. Onko tarkkailun syynä vain huoli hänen terveydestään vai onko takana jotain muutakin? Pelkääkö joku, että Helenen muistin palaaminen saattaisi tuoda päivänvaloon ikäviä asioita? Helene ei ole luovuttaja – hän rikkoo vaikka lakia saadakseen selville totuuden katoamiseensa liittyvistä tapahtumista.

   - Sinun pitää kuunnella, kun kerron maailman ensimmäisen dekkarin juonesta, koska siinä piilee totuus, Joachim vastasi ja koki olevansa kuin vanha opettaja. - Tarina sisältää opetuksen, jonka Blicher haluaa antaa meille. Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ja totuus on aina toinen. Pidä varasi, ettei sinua vedetä muiden ihmisten kertomiin tarinoihin. Kertoja on usein hyvin epäluotettava.

Samaan aikaan Joachim tekee omia tutkimuksiaan. Hänen kohteenaan on Louise, lastenkodissa kasvanut, kadulla elänyt – ja viisi vuotta sitten kadonnut. Miten Louise Andersenin reppu ja henkilöpaperit ovat joutuneet Helenelle? Missä Louise itse on? Tutkimukset johtavat Joachimin ihmismielen pimeimmille alueille, turvattomuuteen ja vaaraan. Kehen voi luottaa? Mitä puuhaa Ellen, Joachimin entinen vaimo?

Salattu nainen seuraa tapahtumia vuoron perään Helenen ja Joachimin näkökulmasta. Alusta alkaen kirjassa on kovasti vauhtia ja toimintaa ja tempo vain kiihtyy tarinan edetessä. Trillereissä viihdyttävä ja koukuttava juoni on usein tärkeämpi kuin uskottavuus, ja näin on myös Salatussa naisessa. Silti sitä huomaa kiintyneensä etenkin Heleneen, joka vasta muistinmenetyksen aikana tuntuu löytäneen todellisen itsensä. Kunpa hänen sitkeytensä ja rohkeutensa palkittaisiin ja hän saisi elää rakastettunsa Joachimin kanssa!

   Kaikkina niinä aamuina kun hän heräsi ja katsoi merelle, hän oli aina odottanut jonkun saapuvan mereltä, jonkun joka muuttaisi kaiken. Nyt hän ymmärtää, että hän oli odottanut itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti