TÖRMÄNEN, KATJA: Karhun morsian

Kustantaja: Like 2018

Katja Törmänen (s. 1971) on koulutukseltaan historian opettaja ja ammatiltaan kirjoittamisen sekatyöläinen. Hänen fantasiaromaaninsa Karhun morsian voitti Like Kustannuksen ja Tähtivaeltaja-lehden järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun 2016.

Ollaan viikinkiajassa. Tapahtumien keskiössä on kaksi Norjan kaakkoisrannikolla sijaitsevaa kylää, jotka ovat miltei näköetäisyydellä toisistaan, mutta silti vailla yhteyttä. Eron symbolina kylien puolivälissä seisoo kahtia haljennut tammi, jonka toinen puoli kurkottaa ylös rehevänä ja elinvoimaisena ja toinen puoli on kuollut pystyyn.

Toinen kylistä on Suolakari. Siellä Karhu on jumalista tärkein ja vuoden lyhimpänä päivänä syntynyt tyttö sen morsian. Karhun morsiamen tehtäviin kuuluu uhrien avulla pitää jumala tyytyväisenä ja kylälle myötämielisenä eli hän on vastuussa, jos asukkaita koettelevat taudit ja onnettomuudet. Tämänhetkinen Karhun morsian on nuori Freydis, orpotyttö. Kylän muut nuoret naiset eivät suhtaudu häneen suopeasti, sillä perinteeseen kuuluu, että vanhan päällikön kuollessa hänen perillisensä ottaa Karhun morsiamen vaimokseen. Uusi päällikkö on Thorbjörn, komea sankari ja ennen kaikkea hyvä ja maltillinen mies. Hän tulee varmasti tukemaan puolisoaan, mutta riittääkö se?

Eivät muut osanneet ajatella, minkä kanssa hän päivittäin eli: ettei hänen elämänsä ollut hänen omansa, vaan että se oli omistettu Karhun palvelemiselle, ja jos Karhu suuttuisi, hän maksaisi siitä verellä. Omallaan tai lapsensa verellä. Lopulta Karhu otti aina sen, mikä sille kuului.

Suolakarin naapuri on Surmankylä. Sielläkin palvottiin aikoinaan Karhua, mutta nykyään karhulle uhraaminen on rangaistuksen uhalla kielletty. Sen sijaan uhrataan näyttävästi ja avokätisesti sodankäynnin ja meren jumalille, joka yhdeksäs vuosi jopa ihmisuhri. Naiset eivät kylläkään päällikön määräyksiä tottele – ainakaan miesten ollessa poissa.

 Hyvähän päällikön oli, miekkansa ja keihäänsä kanssa, kaukana merillä ison osan vuodesta, mutta naiset elivät metsän rajalla kesät ja talvet, keväät ja syksyt… Päällikön jumalat asuivat kaukana. Karhu sen sijaan ei koskaan ollut paria henkäystä kauempana.

Surmankylän loitsija ja parantaja on muualta tullut orpo Aslaug, joka tuntee velvollisuudekseen suojella kylää ja sen asukkaita, vaikkei siitä mitään kiitosta saakaan. Yhtä velvollisuutta Aslaug ei kuitenkaan halua: mennä vaimoksi kylän päällikölle Randolfille. Tämä on ylpeä, hillitön ja väkivaltainen mies, jonka sanaan ei koskaan kannata luottaa. Aslaugin unelma on jotain muuta.

Kirjassa seurataan vuorotellen Freydisiä ja Aslaugia. Kummankin elämä tuntuu etenevän hyvin samankaltaisena ennalta määrättyä suuntaansa, mutta onko pakko olla niin? Viikinkiajan henki on, että miehet arvioidaan sotaisan uhon perusteella ja naiset kauppatavarana. Joskus ennen Karhun morsiamet ovat kuitenkin olleet tasa-arvoisia miestensä kanssa kaikessa muussa paitsi taistelukentällä…

Maagisuus on miltei käsin kosketeltavaa: Karhu suojelee avunpyytäjää, myrskytuuli nousee ja salama iskee. On myös lohduttava ja hellä tuulonen, mustarastaan laulu koettelemuksen jälkeen.

Siinä missä ennen oli kohonnut railotammen harmaa ja kuollut ranka, oli nyt hentoihin, vihreisiin versoihin peittynyt runko, elinvoimainen ja väkevä kuin kevät pitkän talven jälkeen.

Karhun morsian on kevyt ja viihdyttävä fantasiaromaani. Juoni tarjoaa sopivasti yllätyksiä loppuun saakka ja keskeiset henkilöhahmot ovat kaikessa viitteellisyydessäänkin mielenkiintoisia.