Kustantaja: Johnny Kniga 2020
Tapio Koivukarin aikalaisromaani Pirtumiehet poikkeaa
hänen muusta tuotannostaan siinä mielessä, että pohjatyön siihen on tehnyt joku muu kuin kirjailija itse. Pirtumiehet perustuu nimittäin Jarmo Impolan
äidinisästään kokoamaan käsikirjoitukseen, jonka Koivukari on muokannut romaaniksi.
Isätön ja oikeastaan äiditönkin Johan Viktor Ruohonen eli Ruohosen Viku huudettiin lapsena kunnanvaivaisten
huutokaupasta pyhärantalaiseen Laihosen taloon. Siinä Vikulle kävi hyvin, sillä Laihosessa hänestä huolehdittiin ja häntä kohdeltiin kuin omaa lasta. Viku puolestaan osoittautui varttuessaan
hyväluontoiseksi ja kuuliaiseksi pojaksi, kiltiksi itseään nuoremmille ja
kohteliaaksi vanhemmille.
Nyt on vuosi 1919 ja Viku on ryhtymässä seikkailuun,
naapurin kalastajapoikien vanavedessä pirtumieheksi.
Sen suurempia puheita ei tässä pidetty, he olivat
jakaneet pirtulastin keskenään ja maistaneet siitä. He olivat nyt pirtumiehiä,
aloittelivat samalla samalla kun nuori Suomen valtakunta vasta aloitteli toista
rauhantalvea ja samalla ensimmäistä virallisesti viinatonta talvea, kieltolain
kuivattamaa aikaa. He olivat tajunneet miten tässä olisi mahdollisuus ainakin
lisäansioihin, leivänlevennykseen. Tehdä kauppaa semmoisella, mikä jossain
vaiheessa kelpaisi melkein kaikille aikuisille miehille ja muutamille vaimonpuolillekin,
ja saman oivalluksen olivat tehneet tietysti monet muutkin.
Aluksi kaikki sujuu hienosti. Viku kerää luottomiesten
porukan ja luo verkoston, johon kuuluvat lastia Virosta ja Saksasta tuovat
laivat, pirtukekkojen varastopaikkoja valvovat miehet, tuotetta kauas
sisämaahan asti ajavat autokuskit ja tunnetut ostajat. Seudun asukkaat
tietävät kyllä pirtumiesten puuhista, mutta eivät anna heitä ilmi eivätkä käy
varkaissa. Itse asiassa jotkut poliisitkin ovat Vikun asiakkaita. Viku
vaurastuu ja pystyy lopulta ostamaan paatin ja toisenkin, oman torpan, hieman maata ja
auton. Aika hyvin huutolaispojalta!
Vuosien mittaan tilanne muuttuu. Kieltolaki kumotaan
kansanäänestyksen seurauksena vuonna 1932. Raumalle avataan valtion
viinakauppa, josta voi laillisesti ostaa väkeviä. Merellä Suomen ja Ruotsin
poliisit saavat pysäyttää ja tarkastaa laivan kuin laivan ja lentävä poliisi puolestaan
tutkii kaikki epäilyttävät autot. Pirtukanistereiden kätköpaikoissa käy varkaita.
Kuka tahansa voi olla poliisin vasikka tai valeostaja. Moni kehottaa Vikua
lopettamaan hyvän sään aikaan.
Vikulle on kuitenkin käynyt niin kuin monelle muullekin
pirtumiehelle: hän on alkanut juoda kuormasta. Päihteestä käy myös liiketoimien
tarjoama jännitys ja vauhti. Viimeiseksi tarkoitettua keikkaa seuraa vielä yksi
ja vielä toinen, kunnes Viku ei enää selviä pelkillä sakoilla vaan edessä on
linnatuomio. Kolmen vuoden jälkeen Pelsosta palaa kotiin laiha ja väsynyt mies.
Mitä vapaus sitten
hänelle toisi, tulisiko hän toimeen, saisiko olluksi. Ulkoisista kahleista hän
kumminkin oli nyt vapaa… Sisäisistä ei niin takeita ollut.
Vikun tarina on mielenkiintoinen pala Suomen historiaa ja
sisältää monia jännittäviä ja traagisiakin käänteitä. Koivukari ei kuitenkaan
ryhdy revittelemään, vaan kirjoittaa tuttuun tapaansa rauhallisesti ja tasaisesti.
Huumoria kirjaan tuovat länsirannikon murteella kirjoitetut repliikit, osuvat
luonnehdinnat ihmisistä ja tapahtumista ja lauseiden napakat loppusitaisut. Viku
on sympaattinen hahmo, jonka toivoisi menestyvän elämässään – lain rajoissa
siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti