Kustantaja:
Bazar 2020
Alkuteos:
The Keeper of Lost Things
Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings
Kadonneiden tavaroiden vartija -teoksen alussa ollaan
2010-luvulla iäkkään kirjailijan Anthony Peardew’n seurassa. Mies elelee
yksinään ruusutarhan ympäröimässä vanhassa talossa, jonka nimikin on
romanttinen: Padua. Hänen taloudenhoitajanaan ja sihteerinään on lähes kuuden
vuoden ajan toiminut nelikymppinen Laura, joka ruusuntuoksuisessa hiljaisessa
talossa on saamassa takaisin epäonnistuneiden valintojensa myötä menettämäänsä
itseluottamusta.
Laura oli ollut eksyksissä, toivottomasti tuuliajolla.
Hänet oli pitänyt pinnalla, tosin vain hädin tuskin, kolme asiaa: Prozac, Pinot
Grigio ja pään paneminen pensaaseen. Hän oli teeskennellyt, ettei joitakin
asioita, niin kuin Vincen syrjähyppyä, ollut koskaan ollutkaan. Lauran olivat
pelastaneet Anthony Peardew ja hänen talonsa.
Nyt Anthony on valmis kuolemaan ja kohtaamaan vuosikymmeniä
kestäneen ikävöinnin jälkeen rakkaan Theresensä. Luotettavaksi osoittautuneelle
Lauralle hän siirtää testamentissaan vastuun toiminnasta kadonneiden tavaroiden
vartijana. Anthony on nimittäin kerännyt talteen tuhatmäärin ihmisten hukkaamia
tavaroita aina napista ihmisen tuhkaa sisältävään keksipurkkiin ja merkinnyt
kaikkiin tarkan löytöpaikan ja -ajan. Lauran tehtäväksi jää etsiä näille
tavaroille niiden oikeat omistajat ja paikata samalla oma elämänsä kuntoon.
Kun hän oli silloin vuosia sitten alkanut kerätä hukkaan joutuneita
esineitä, hän ei ollut suunnitellut, mitä niille tekisi. Hän vain halusi panna
ne talteen siinä toivossa, että ne löytäisivät jonain päivänä omistajansa.
Usein hän ei tiennyt oliko löytö pelkkää roskaa vai todellinen aarre. Mutta
joku jossain varmasti tiesi. Ja sitten hän oli alkanut uudestaan kirjoittaa,
kutoa lyhyitä tarinoita löytämiensä esineiden ympärille. Vuosien mittaan hän
oli täyttänyt laatikkonsa ja hyllynsä palasilla muiden ihmisten elämää, ja oli
niiden avulla jotenkin onnistunut paikkaamaan oman niin julmasti rikki lyödyn
elämänsä ja liittämään palaset uudestaan yhteen. Lopputulos ei tietenkään ollut
täydellinen – se oli yhä arpinen ja säröillyt ja muotopuoli – mutta elämisen
arvoinen joka tapauksessa.
Laura ryhtyykin työhön apunaan 19-vuotias neiti Päivänpaiste
(joka omaa ylimääräisen kroppasomin), puutarhuri Freddy (karheankomea ja
vaitelias) ja löytökoira Porkkana (vinttikoiran ja paimenkoiran risteytys). Heitä
hoputtaa talossa liikuskeleva rauhaton henki, joka ilmeisesti vapautuu vasta
jonkin tietyn tehtävän suorittamisen jälkeen. Siihen asti laulu ”The very
thought of you” kaikuu lähes tauotta, vaikka levysoitin ei olisi päälläkään. Ovia
lukkiintuu. Tavaroita siirtyy paikasta toiseen.
Lauran tarinaan limittyy 1970-luvulta alkava kertomus, jossa
nuori Eunice saa työpaikan pienessä kustantamossa ja rakastuu välittömästi
pomoonsa, jota jostain kumman syystä kutsutaan Pommikoneeksi. Kustantamon
värikkyyttä lisäävät koirat ja Pommikoneen kammottava sisar Portia, joka haluaisi
kirjailijaksi. Pitkään ihmettelee, miksi Eunicen tarina on Kadonneiden
tavaroiden vartija -teoksessa niin suuressa roolissa, mutta vähitellen juonenhaarat
lähenevät toisiaan ja syyt selviävät.
Lauran ja Eunicen tarinoiden lisäksi tekstiin on upotettu
kursiivilla painettuja pieniä kertomuksia, joita Anthony on kirjoittanut löytämiensä
tavaroiden inspiroimana ja hämmästyttävän lähelle totuutta osuen. Tässä on
ripaus mystiikkaa, sillä myös kehitysvammainen Päivänpaiste aistii tavaroihin
kytkeytyviä tunteita ja tapahtumia. Huumoria kirjaan tuovat etenkin
Päivänpaisteen omaperäiset puheenparret ja päätelmät sekä Portian hupsut
mukaelmat klassikkoteoksista.
Kadonneiden tavaroiden vartija on hyvällä tavalla
vanhanaikainen kertomus suuresta rakkaudesta, ystävyydestä ja uskollisuudesta.
Ihan pelkkää päivänpaistetta ja ruusuntuoksua ei ihmisten elämä sentään ole, vaan
särmääkin löytyy. Tämä kirja sulattaa sydämen, jos sille vain antaa mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti