WALKER, KAREN THOMPSON: Ihmeiden aika

Kustantaja: Bazar 2020

Alkuteos: The Age of Miracles

Suomennos: Pirkko Biström

Yksitoistavuotiaan Julian perhe asuu Kaliforniassa ja on varsin tottunut maankamaran liikahduksiin, mutta nyt tapahtuu jotain täysin odottamatonta: maapallon pyörimisliike hidastuu yhtäkkiä ja yhden ainoan lokakuisen yön aikana vuorokausi pitenee lähes tunnilla. Juliasta tämä on jännittävää, mutta dramaattisuuteen taipuvainen äiti pelkää heti pahinta ja alkaa kuumeisesti kerätä varmuusvarastoa. Useimmat muut uskovat kaiken olevan vain tilapäistä ja ihmiskeinoin hallittavissa.

Myöhemmin päädyin ajattelemaan niitä ensimmäisiä vuorokausia aikana jolloin me, koko ihmislaji, tajusimme että olimme olleet huolissamme vääristä asioista: otsoniaukosta, napajäätiköiden sulamisesta, Länsi-Niilin viruksesta ja sikainfluenssasta ja tappajamehiläisistä. Taitaa kuitenkin olla niin, että huolenaiheet eivät lopulta koskaan toteudu. Todelliset katastrofit ovat aina erilaisia – mahdottomia kuvitella, yllättäviä, tuntemattomia.

Maapallon pyörintä hidastuu hidastumistaan ja vuorokausi pitenee päivä päivältä, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Marraskuussa vuorokauden pituus on jo neljäkymmentä tuntia. Mitkään aikataulut eivät päde, vaan koulupäivänkin alkamisajankohta on tarkistettava joka aamu paikallistelevision uutiskanavalta. Lopulta maailmanlaajuisesti tehdään päätös, että palataan kahdenkymmenenneljän tunnin vuorokausirytmiin eikä yritetäkään elää auringon nousun ja laskun mukaisesti.

Kului päiviä. Kelloaamuja, kelloiltoja. Pimeys ja valo lipuivat ylitsemme kuin ohikulkevat myrskyt, vailla entistä kiinteää yhteyttä päiviimme ja öihimme. Hämärä laskeutui joskus keskipäivän aikaan; aurinko nousi joskus vasta illalla ja tavoitti lakikorkeutensa keskellä kelloyötä. Nukkuminen oli vaikeaa. Herääminen vielä hankalampaa. Kaduilla kulki unetonta väkeä. Ja vieläkin maapallo pyöri vuorokausi vuorokaudelta yhä hitaammin.

Kaikki ihmiset eivät halua ruveta elämään kellon tahdissa. Nämä aurinkoajassa elävät kutsuvat itseään tosiaikalaisiksi ja sovittavat elämänsä valon vaihteluiden mukaan. He nukkuvat kun on pimeää ja tekevät töitä kun on valoisaa. Monet näistä henkilöistä kuuluvat johonkin uskonlahkoon tai terveellisen elämäntavan kannattajiin ja lähtevät kaupungeista perustaakseen siirtokuntia aavikolle. Julian paras ystävä Hanna matkustaa perheensä kanssa Salt Lake Cityyn valmistautumaan maailmanloppuun muiden mormonien kanssa.

Kaiken tämän keskellä Julia elää vielä melko tavallista nuoren tytön elämää. On koulu, jossa tulee menestystä. Ovat ulkonäköhuolet, ovat omassa ruumiissa tapahtuvat muutokset. Ovat laimeat toveruudet, kun Hannaa ei enää ole. On yksinäisyys. On komea ja muiden mielipiteistä piittaamaton Seth Moreno, johon Julia on ihastunut. On vanhempien epäsopu. On salaisuuksia, joista muut eivät tiedä.

Vähitellen luonto muuttuu. Linnut kuolevat, mutta hyönteiset lisääntyvät. Vuorovedet voimistuvat, valtameret siirtyvät ja Golf-virta hidastuu. Mitä pitemmiksi valon ja pimeän ajat käyvät, sitä enemmän kasvullisuus kärsii. Pitkät päivät ovat paahteisia ja kasvit kuivuvat, pitkät yöt ovat jäätäviä ja kasvit paleltuvat. Satoa pystytään tuottamaan ainoastaan kasvihuoneissa, mikä merkitsee jättimäistä sähkönkulutusta.

Lopulta maan magneettikentässäkin tapahtuu muutoksia, aurinkomyrskyt hankaloittavat energiantuotantoa ja ihmiset majoittuvat pommisuojiin. Monella mielenterveys järkkyy ja yhä useampi sairastuu painovoimasairauteen (jota myöhemmin kutsutaan hidastumissyndroomaksi), jonka oireita ovat huimaus, kuvotus, unettomuus, väsymys ja pyörtyily. Joidenkin kohdalla tauti osoittautuu kohtalokkaaksi.

Ihmeiden aika on dystopia eli kuvaa maailmamme tuhoa. Teorioita ilmiöön kirjassa esitetään, mutta varmasti ei pystytä todistamaan mitään. Ihmisten selviytymisen suhteen ei anneta juuri toivoa – siihen tarvittaisiin ihme, mutta siitä huolimatta Walkerin teos on hämmästyttävän lempeä ja valoisa. Sitä voisi suositella myös nuorille lukijoille.