Kustantaja: WSOY 2020
Paulalla kaikki on hyvin. Kaunis koti sijaitsee Helsingin
keskustassa Erottajalla, aviomies Puppe on palkittu ja hyvätuloinen arkkitehti,
kaksoset Paavo ja Armi jo teini-iässä. Paulan oma yritys, Kivijalka-niminen
pieni leipomo, on saanut kanta-asiakkaita ja hieman tuottoakin. Liikutaan
seurapiireissä. Silti Paula on ahdistunut
Teki mieli kadota, juuri niin, hän halusi kadota tästä
kaupungista, hän halusi kadota perheeltään, edes hetkeksi tai lopullisesti.
Samalla hän ymmärsi halujensa mahdottomuuden. Ihmisen oli jäätävä elämässä
jonnekin, tartuttava kiinni ja pidettävä huoli siitä, mitä oli saanut.
Paulan perhe-elämä on täydellisen pinnan alla masentavaa.
Puolison naissuhteet Paula kestää kyllä – välit Pupen kanssa ovat jo aikoja
sitten viilenneet, mutta henkistä väkivaltaa on liikaa. Puppe arvostelee ja
nöyryyttää. Kieltäytyy sille päälle sattuessaan osallistumista edes
ruokakuluihin, lasten haluamista uusista varusteista puhumattakaan. Toisinaan
Paula joutuu jopa ottamaan lainaa pystyäkseen pitämään perheestä huolta.
Paula ei juuri kiinnosta perheen muita jäseniä, kunhan hän vain
on joka hetki tavoitettavissa ja pyörittämässä perheen elämää. Hänen salainen
aseensa on viini. Salapullot ympäri asuntoa auttavat pitämään yllä jatkuvaa
pientä humalatilaa ja huoletonta oloa sekä tunnetta siitä, että on hyvä
ihminen.
Mikään ei saisi järkyttää hyvän ihmisen mielentilaa ja
jos niin tapahtui, sitä ei saanut näyttää. Hyvä ihminen asetti ensimmäiselle
sijalle hänestä riippuvaisten ihmisten tarpeet. Kodin ilmapiiri rakentui hyvän
ihmisen ympärille, ja hyvä ihminen tarkasteli perhe-elämää kuivan
humoristisesti ja kypsästi.
Sitten Paula tapaa Jalon, joogaohjaajan. Mies on oikea
piristysruiske: kiinnostunut, hellä ja huomaavainen. Yhtäkkiä mikään muu ei
merkitse mitään kuin tarve olla Jalon kanssa. Paula päättää olla rohkea ja
määrätietoinen: uusi elämä poissa Pupen vaikutuspiiristä alkakoon!
Hän oli siivonnut, ruokkinut, viikannut, lohduttanut,
velkaantunut ja vastannut miehestään ja lapsistaan kaksikymmentä vuotta. Paula
oli odottanut kiitollisuutta. Sinä et ole mitään, sinä et tee mitään, sinä et
hanki. sinä et. Kaikki oli liikaa, pelko oli liikaa, nöyryyttäminen oli liikaa,
hän ei enää ikinä kuuntelisi sellaista, hän oli ollut hullu, miksi hän oli
ollut sellainen, hän oli ollut hullu, nyt hän oli terve.
Eihän kaikki tietenkään mene Paulan haaveiden mukaan, vaan
yhtäkkiä hän huomaakin olevansa rahaton, asunnoton ja työtön. Hän on
irrottautunut vanhasta elämästä, mutta onko hän yhtään entistä vapaampi tai
itsenäisempi? Odotetaanko hänen yhä olevan muiden tukipilarina ja huoltajana?
Kirjoja avioliittohelvetistä ja miesten alistamista naisista
on kirjoitettu ennenkin, mutta Onkelin teos poikkeaa muista ironisen otteensa
ansiosta. Itsekeskeinen Puppe omituisine tapoineen muistuttaa lähinnä
karikatyyriä, mutta aika hupaisia ovat hemmoteltujen keskikaupungin lasten
asenteen lähiöitä kohtaan.
He lukivat kavereiden kanssa Sapiensin kaltaisia teoksia
ihmiskunnan kehittymisestä ja ihmisyydestä, väittelivät filosofiasta,
sammuttivat sähkölaitteet tunniksi kerran vuodessa, tutustuivat asketismiin ja
köyhyyteen vaellusleireillä Nepalissa ja lukion opintomatkoilla Etelä-Amerikan
slummeihin, mutta ajatus siitä, että heidän kotimaassaan muutaman kilometrin
päässä Helsingin ydinkeskustasta olisi köyhyyttä ja monenmoista osattomuutta,
mikä ajoi kokonaisia perheitä umpikujaan, oli abstraktio.
Onneksi kirjan loppu antaa toivon pilkahduksen. Ihmiset
pystyvät joustamaan, etsimään vaihtoehtoja, kehittymään ja muuttumaan asenteiltaan
– ehkäpä elämä kaikista vaikeuksista huolimatta sittenkin käy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti