Kustantaja: WSOY 2021
Ihmisen luonto -lehti saa yhteydenoton kuuluisalta
näyttelijältä Holly Öltä. Nainen on nähnyt saarellaan linnun, joka saattaa olla
Suomessa harvoin nähty vihermehiläissyöjä. Päätoimittaja Helene Greve päättää
lähettää linnuista kiinnostuneen tyttärensä Evan haastattelemaan näyttelijää;
tietenkin hieman vihermehiläissyöjästäkin, mutta ennen kaikkea siitä, miksi
upea näyttelijä on jättänyt työnsä ja eristäytynyt mökilleen.
Tapahtumat saarella nähdään Evan silmin. Ensi alkuun hän
suhtautuu kuuluisaan näyttelijään ujosti, mutta vähän kerrassaan yhä
kriittisemmin. Viisikymppinen Holly on hänen mielestään epäsiisti ja räävitön
nainen, joka iltaisin viiniä juotuaan jutustelee loputtomiin menneistä
saavutuksistaan ja miehistään. Evalle Hollyn vanheneminen ja kauneuden
katoaminen tuottaa tyydytystä, mutta monet asiat herättävät myös kateutta.
Eva itse on siisti ja järjestelmällinen nuorehko nainen, joka
on elänyt siistiä ja tapauksetonta elämään hallitsevan äitinsä kanssa. Evalla
on traumansa, jotka vähitellen hienovaraisesti paljastuvat, mutta Hollyn kanssa
viettämänsä viikon aikana hän muuttuu yhä voimakkaammaksi ja uhmakkaammaksi,
valmiiksi irtiottoon ja päätöksentekoon jopa ”pirteän kohtunsa” suhteen.
Eva hätkähtää. Hän tuntee, miten yhtäkkiä jokin uusi
alkaa herätä hänessä. Se ei ole vihaa, ei varsinaisesti, se on kihelmöivämpää,
aivan kuin vihaan sekoittuisi jotain muuta, jotain ihanaa, sellaista mikä saa
ihmisen tekemään asioita harkitsemattomasti, pelkän voimakkaan tunteen
vallassa. Eva tekee harvoin mitään tunteen vallassa, hän on järki-ihminen ja
taitava pitämään tunteet toimintansa ulkopuolella.
Linnut ovat tarinassa suuressa roolissa. Vihermehiläissyöjää
Eva ei viikon aikana näe eikä oikeastaan sen olemassaoloon saarella uskokaan,
mutta muuten saaristoluonto kuhisee siivekkäistä asujista. Evan silmissä myös
ihmiset kävisivät linnuista: laiha ja pitkäkaulainen Holly lumihaikarasta, vierailulla
käyvä keikarimainen Robert(o) tilhestä ja Eva itse sihteerilinnusta. Sen
lisäksi lintuja näkyy tauluissa ja kaftaanien kankaissa. Myös täytettyinä,
mutta sitä Eva ei suvaitse: lintuja ei saa vangita eikä tappaa. Hän suree jopa
merimetsojen pesien hävittämistä.
Sitä paitsi: maailma ja maailman linnut pärjäävät
todennäköisesti paremmin ilman uutta ihmistä. Suokukot, haahkat, hömötiaiset,
kuukkelit, lusikkasirrit ja tukkasotkat. Ihminen valtaa lintujen elintilan,
kaataa metsät, ryöstökalastaa meret, ampuu uhanalaisen linnun omaksi huvikseen.
Voi olla, että sellaisia lintulajeja katoaa, joita ei ole vielä edes löydetty.
Kirja kuvaa oivaltavasti ja hieman ironisesti kahden eri-ikäisen
ja luonteeltaan erilaisen naisen välistä osittain tiedostamatonta
kilpailuasetelmaa ja muusta maailmasta erillään olevan saaren jännittävää
tunnelmaa. Kirjassa kursiivilla kirjoitetut tekstit antavat viitteitä siitä,
mitä tulee tapahtumaan, mutta silti loppu on hieman yllättävä. Miksi näin kävi?
Maisku Myllymäen teos on saanut inspiraatiota Iris Murdochin
romaanista Meri, meri, jossa teatterimies Charles Arrowby vetäytyy
merenrantataloonsa kirjoittamaan muistelmiaan. Holly ei kuitenkaan ole
päivitetty versio klassikosta, vaan omaleimainen ja omilla avuillaan
puhutteleva teos. Tyyli vaihtelee koko ajan mielenkiintoisesti ja kielikuvat
ovat kerrassaan hykerryttäviä.
Ajatelkaamme elämää maatuskanukkena: joskus syntyy se
viimeinen yksilö, joka ei enää halkea, joka riittää itsenään, jonka jälkeen ei
tule enää ketään toista.
Naisten reidet: kuin veneeseen sievästi vierekkäin
asetellut puuairot. Miehen reidet: kuin airot, jotka on heitetty rehvakkaasti
veneen laitojen yli.
Maisku Myllymäki (s. 1982) työskentelee kirjastonhoitajana
Lahdessa, suhtautuu intohimoisesti kieleen ja kirjallisuuteen ja harrastaa
juoksemista ja lintujen tarkkailua. Holly on hänen esikoisteoksensa.
Toivottavasti seuraava romaani on jo suunnitteilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti