Kustantaja: Tammi 2021
Lotalla on ongelma. Hän voi aivan yllättäen saada hirveitä raivonpuuskia, joita ei etenkään lapsena pystynyt lainkaan hillitsemään. Hän saattoi repiä toisia hiuksista tai potkaista ja tuntea silloin olonsa hetken aikaa hyväksi. Häpeäntunne seurasi kuitenkin aina vääjäämättä. Lotta itse kuvaa tilannetta niin, että hänen sisimmässään on tulivuori, joka alkaa kuplia ja levittää räjähdyksen jälkeen laavaa ympäristöönsä.
Teini-iässä Lotta osaa jo jossain määrin hallita tulivuortaan. Hän voi rikkoa jotain tai hän voi estää purkauksen tuottamalla kipua itselleen: läpsimällä kasvojaan. iskemällä nyrkillä jalkojaan, viiltelemällä tai kynsimällä ihoaan verille.
… hän oli jo oppinut, tiesi että kun tulivuori hänessä valmistautui purkautumaan oli hänen rikottava jotain jotta maailma olisi linjassa sen kanssa miltä hänestä tuntui ja jottei hän ehtisi syöstä laavaa ympärilleen hallitsemattomasti ja tuhota hataria, turvattomia ystävyyssuhteitaan…
Jokainen uusi vaihe elämässä saa Lotan toivomaan, että se olisi uuden alku muutenkin; Lotta tutustuisi ihmisiin, pääsisi sisään porukoihin, olisi hyväksytty. Ennen pitkää tulee kuitenkin purkaus, joka todistaa, että Lotta on yhä sama raivopää kuin ennenkin. Jotkut ottavat sotkujen pelossa etäisyyttä, mutta kyllä Lotalla kaiken aikaa on ystäviäkin, jotka kestävät raivoamiset ja räsynukkehumalat.
Lotta tuntee poikkeavansa kaavasta myös seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Häntä selvästikin kiinnostavat enemmän tytöt kuin pojat, joiden seurassa näkyminen kuitenkin tuottaa enemmän arvovaltaa. Tässä lienee syy siihen, miksi Lotta hyvistä päätöksistään huolimatta lähtee mukaan juominkeihin ja huumeiden käyttöön teatterikorkeakoulun opiskelijanakin.
… ne joihin hän yritti ripustautua lepattivat häneltä karkuun. Eikä Lotalle sillä ollut merkitystä, oliko aurinkokunnan keskellä mitään vai ei, oliko hänen kadehtimiensa ihmisten välillä oikea yhteys vai vain illuusio yhteydestä; hän olisi halunnut vain saada osansa siitä tunteesta että muut halusivat tulla nähdyiksi hänen kanssaan.
Syrjinnän määrää Lotta todennäköisesti kuvittelee suuremmaksi kuin se todellisuudessa onkaan - suhteellisuudentajuhan ei välttämättä kuulu nuoren ihmisen työkaluihin. Ihan suoraan joku Lotalle sen sanookin: ”et ole kaiken keskus, maailma ei pyöri sinun ympärilläsi”, mutta vie aikansa ennen kuin Lotta tajuaa muillakin olevan ongelmia. Jopa paljon pahempia kuin hänellä itsellään.
Kirjassa tuodaan esille myös tyttöihin kohdistettuja ulkonäköpaineita. Lotan kehityskaaren yhteen osaan kuului jonkinlainen nousu tyttöyden yläpuolelle: lyhyet hiukset, poikamaiset vaatteet, vaatimus päästä urheilemaan poikien kanssa. Lotan hieman pyöreää pikkusiskoa puolestaan painostettiin niin kouluterveydenhuollon kuin äidinkin taholta laihduttamaan ja olemaan reippaampi, mikä sai tytön lopulta ajautumaan anoreksiaan.
Anni Ihlberg (s. 1995) opiskelee dramaturgiaa ja näytelmän kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa, mikä näkyy hyvin tässä esikoisteoksessa. Kohtaukset vaihtuvat sujuvasti ja menneisyys limittyy tarinaan takaumina. Lotan mielenmaailma paljastuu lukijalle miltei raadollisen avoimena ja ryöppyävä kieli tukee omalta osaltaan teoksen tunnepitoisuutta. Ehkäpä teoksen luettuaan ymmärtää nuorten yhä enenevässä määrin lisääntynyttä pahaa oloa hieman paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti