TRAN, QUYNH: Varjo ja viileys

Kustantaja: Teos & Förlaget 2021

Alkuteos: Skugga och svalka

Suomennos: Outi Menna

Quynh Tranin perhe saapui Vietnamista Suomeen vuonna 1989 ja tuleva kirjailija syntyi samana vuonna. Hän varttui Pietarsaaressa, mutta asuu nykyisin Malmössä, missä työskentelee psykologina. Biskops Arnö -kirjoittajakoulussa opiskellut Tran voitti esikoisteoksellaan Varjo ja viileys Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 ja Runeberg-palkinnon vuonna 2022.

Varjo ja viileys -teos sijoittuu ruotsinkieliseen pikkukaupunkiin Pohjanmaalla 1900-luvun ja 2000-luvun taitteessa. Perheeseen kuuluvat Má eli äiti, teini-ikäinen isoveli Hieu ja muutaman vuoden nuorempi pikkuveli, jonka toimii kirjan kertojana. Perheen aiemmasta elämästä Vietnamissa ei kerrota juuri mitään eikä siitäkään, mitä poikien isälle on tapahtunut. Kertoja ei näitä asioita tiedä ja Má vaikenee.

Pikkuveli on hyvä koulussa ja hämmästelee itsekin sitä, miten helposti pystyy muistamaan asioita ja miten taitava on kirjoittamaan tarinoita. Onnistumiskokemukset kannustavat häntä yhä innokkaampaan pänttäämiseen eikä hän enää innostu ennen niin tärkeältä tuntuneesta jalkapalloilustakaan. Mieluiten poika uppoutuu kirjoihin Hieun kanssa jakamassaan huoneessa, mutta havaitsee kyllä kaiken ympärillään tapahtuvan.

Minä pänttäsin ja Má ja Hieu vaikenivat ympärilläni, viivyttelivät ovensuussa neuvottoman näköisinä kuin kaksi haamua, joiden silmissä olin kaikkitietävä nero. Syventynyt opiskelu oli asia, jota he eivät koskaan ymmärtäisi.

Hieu sen sijaan notkuu kaupungilla kavereidensa kanssa coolisti pukeutuneena, viipyy poissa kotoa yömyöhäiseen ja käyttää alkoholia. Tyttöystävärintamalla Hieun tilanne vaikuttaa hyvältä, kunnes erään tytön pahoinpitelystä seuraa oikeusjuttu, nuorisorangaistus ja käynnit psykologin luona. Se voi olla nuorukaiselle ihan hyväksi tilanteessa, jossa Mán kovakouraiset kurinpitomenetelmät eivät tunnu enää tehoavan.

Molemmat pojat toimivat tulkkeina äidilleen, joka ei osaa sen paremmin ruotsia kuin suomeakaan. Töitä Má saa pesulasta, jonka henkilökuntaan kuuluu muita vietnamilaisia, mutta välillä hänelle riittää työttömyyskorvauskin. Lisäksi Má keksii keinoja ansaita rahaa: vietnamiksi dubattujen videokasettien vuokraaminen, kortinpeluu rahasta muiden vietnamilaisten kanssa ja lopulta mustikoiden poimiminen. Synkissä suomalaismetsissä vietnamilaiset saattavat viipyä päiväkausia ja kerätä käsittämättömät määrät mustikkaa. Joku yökukkuja onnistuu näkemään leopardinkin!

Pikkuveljeä ei oteta mukaan metsään, koska häntä pidetään liian pienenä pitkäkestoiseen aherrukseen. Hän saa kuitenkin nähdäkseen metsässä otettuja valokuvia, joiden katselusta tulee hänelle miltei pakkomielle. Mielikuvitus alkaa kehrätä yksityiskohtaista kertomusta siitä, miltä metsä tuntuu ja mitä siellä tapahtuu. Mikä kirjassa onkaan lopulta totta ja mikä pojan sepitelmää?

Saatoin nähdä heidät vaikken sulkenut silmiäni, Mán ja Hieun pimeässä metsässä. He tunkivat verkkokalvolleni väkisin ja rakentuivat muistoiksi, joista tuli minun omiani. Johtuiko heidän jatkuva ilmestymisensä valokuvista, joita olin katsonut? Uppouduin niihin aina kun sallin itseni olla jouten. Valoon ja ääniin, hyönteisiin. Tuntui kuin jokin olisi pakottanut minut siihen, asettanut sen ehdoksi olemassaololleni; minun oli kuljettava heidän kanssaan, herätettävä heidät henkiin, minulla oli järkkymätön tarve viedä kuvia Másta, Lan Phamista, Hieusta ja Tei-Tei-tädistä ajassa eteenpäin, yhä syvemmälle käsittämättömään ininään, metsän pimeydessä ja valossa aaltoileviin tih3isiin, näkymättömiin parviin.

Kirjassa ei tapahdu mitään dramaattista. Perhe käy uimahallissa ja elokuvissa, nauttii kioskista ostetusta jäätelöstä. Perhe katsoo televisiota ja vierailee ystävien luona. Isoveli kuuntelee musiikkia. Má harjoittelee valokuvaamista. Ilmapiiri riippuu aina Mán mielialasta. Hän voi olla toverillinen ja suojeleva, vetäytyvä ja mielenosoituksellinen, raivoisa ja väkivaltainen. Kaikkea tätä pikkuveli kuvaa jotenkin ulkopuolisena, kuin varjoista viileästi katsellen.

Tyyliltään Varjo ja viileys on samaan aikaan runollinen ja pelkistetty, mutta huumoriakaan ei ole unohdettu. Luvut vaihtelevat pituudeltaan; lyhimmillään ne ovat vain lauseen tai parin mittaisia toteamuksia, kun taas jonkun henkilön paasaus oman intohimonsa kohteesta kestää sivukaupalla. Hieman hahmottamista tällainen lyhyistä tuokiokuvista rakentuva teos kyllä vaatii, mutta toisaalta jonkin selventävän yksityiskohdan keksiminen tuottaa iloa.

Vietnamilaisten pakolaisten teoksia on viime aikoina suomennettu muitakin. Kim Thúyn hienostuneet pienoisromaanit Ru, Vi ja Em ovat kertomuksia Vietnamin historiasta säätyläisperheen näkökulmasta, pakomatkasta ja kotiutumisesta Kanadaan.  Yhdysvalloissa asuvan Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme taas on karu kuvaus vähäosaisten asemasta niin sodan jaloissa kuin sopeutumisessa vieraaseen yhteiskuntaan.