Kustantaja: Like 2025
Alkuteos: Sten i siden (2023)
Suomennos: Jonna Jokitie-Pöyry
Vanha paha Tornionlaakso, selviytymistaistelut, tappiot
ja katkeruus, ainainen osattomuuden tunne.
On vuosi 2017 Tornionjokilaaksossa. On marraskuinen suo,
kaivinkone ja Tage Airijoki. Suon kuivattamiseksi tarkoitettujen ojien kaivuu
keskeytyy, kun työkoneen kauha nostaa suosilmäkkeestä ihmisen luun. Lisää luita
saadaan ylös poliisien saavuttua. Kuka on suon vainaja? Miten ja milloin hän
joutui suolampeen?
Kirjan nykyhetkeen limittyy mennyttä aikaa 1920-luvulta alkaen.
Keskeisenä teemana on veljesten Wilhelm ja Eino Vanhakosken välinen vihanpito.
Vanhemmat luovuttavat jo eläessään hulppean maatilansa Wilhelmille ja muut
lapset saavat korvaukseksi vain pienet neularahat. Wilhelm menestyy; hänellä on
omaisuutta, hän on virkamies ja lestadiolaisseurakunnan saarnaaja
Torpparina uurastava Eino on syystäkin katkera.
Hän joutuu rahanpulan vuoksi hakemaan muilta tukea ideoimaansa tervakauppaan, mutta
luottaa vääriin ihmisiin ja ajautuu yhä
pahempaan taloudelliseen ahdinkoon. Yhdessä asiassa hän on veljensä lyönyt,
sillä hän on saanut vaimokseen ihanan Saaran. Seko on syynä Wilhelmin tuntemaan
vihaan?
Pajalan kylässä alkaa tapahtua vuonna 1931, kun uuden tien rakentamiseen
liittyviä tieosuuksia huutokaupataan kyläläisille; urakan saisi se, joka
tarjoutuisi tekemään työn muita pienempää korvausta vastaan. Köyhät taistelevat toisiaan vastaan ja lopulta Eino huutaa alimman
hinnan osuudesta, jonka tietää jo etukäteen kiviseksi ja mutaiseksi. Jostainhan rahaa on saatava perheen elättämiseen.
Elämä on vaikeaa, ajatteli Eino. Vaikea oli elää ilman
toivoa. Mitään parannusta ei ollut nähtävissä. Aina sama nälkä, aina samat
taudit, lapset alkoivat yskiä ja kuolivat. Sellainen yhteiskunta ei ollut
ihmiselle hyvä. Se pitäisi repiä alas ja rakentaa uudelleen perustuksista
lähtien, niin kuin tehtiin kelvottomille taloille.
Eino raataa apunaan muutama ystävä ja jo viisitoistavuotiaana kookas ja vahva poikansa Algot sekä Suomesta leipäänsä tienaamaan lähetetty Kalevi, mutta palkasta ei jää kenellekään käteen juuri mitään. Kirjan hurjin kertomus liittyy Kaleviin, joka kuolee kahdesti ja herää sitten taas henkiin. Algotille merkityksellisintä on se, että hän tutustuu tilallisen poikaan Petrukseen ja saa tulevaisuudelleen aivan uuden suunnan.
Sitten Etelä-Ruotsista saapuu Pajalaan mies, joka maalailee
puheessaan työläisten oikeuksia ja sosialismin tuomaa tasa-arvoa. Työn raskaan
raatajat innostuvat niin, että perustavat oitis Metsuri- ja tukkilaisliiton
Pajalan osaston ajamaan heidän asiaansa. Seudun varakkaimmat – Wilhelm heidän joukossaan
– pelottelevat, että ammattiyhdistykseen liittyvät uhraavat iäisen
autuutensa.
Oliko oikein olla tekemättä työtä? Voisiko työstä
kieltäytyminen parantaa elinoloja? Mitä heidän lapsensa söisivät, jos eivät
saaneet pureskeltavakseen mitään muuta kuin sanoja? Voisivatko köyhät koskaan
päihittää rikkaita? Miten maailmasta voisi tulla hyvä, kun se oli näin kauan
ollut näin hirvittävän huono?
Ammattiyhdistysväki yrittää turhaan neuvotella tietöistä
parempia korvauksia. Seuraa lakko. Lakkoilevilta miehiltä evätään köyhänapu,
mistä seuraa nälänhätä. Pajalan tilalliset ja yrittäjät perustavat Työn vapaus
-ammattiyhdistyksen, joka maksaa rikkureiksi ryhtyneille huomattavan hyvää
palkkaa. Kansallissosialismi nostaa päätään. Lopulta osapuolien välillä
vallitseva viha uhkaa karata käsistä.
Pois vanhat aikansa eläneet vaateet, vaihtakaa tilalle
uutta lihaa ja uudet aivot sillä aikaa kun me sullomme entisen murheenlaakson
säkkiin ja heitämme järveen. Siihen emme aio enää palata.
Työväestö ja köyhälistö iloitsevat, kun sovitteluratkaisu kesällä
1932 hyväksytään ja lakko loppuu, mutta mitä he oikeasti voittivat? Työtaistelun
aikana näkemyserot ovat hajottaneet perheitä ja nyt varakkaat tilalliset
suunnittelevat jo kostontoimia lakkoon osallistuneita kohtaan. Toki Einokin saa
vuonna 1934 äänestää ensi kertaa elämässään.
Siw-nimisen naisen tarinalla on tärkeä osa Silkkiin kääritty kivi -teoksessa . Vuonna 1979 neljätoistavuotias Siw on isänsä
Davidin kanssa kuolinvuoteella makaavan Wilhelm-vaarin vierellä. Siw ei tiedä
suvustaan juuri mitään, koska David ei ole halunnut siitä hänelle kertoa. Kuka
on esimerkiksi huipputyylikäs Lindelöwin täti? Kuka on Lasse, joka ymmärtää
Siwiä ilman sanojakin? Jotain hämärää on vaarinkin kohdalla.
Siwin sisimmässä on lapsesta asti asustanut jokin, jota hän
kutsuu Saivaksi. Saiva aistii etenkin ihmisten pahuutta sekä tietää ihmisille
tapahtuneista asioista, nykyhetken tilanteesta ja tulevasta kohtalosta. Joskus tieto
ajaa Siwin hysteeriseen kohtaukseen. Onko kyseessä riivaaja, joka pitäisi
karkottaa voimakeinoin, vai sukupolvelta toiselle kulkeva lahja?
Niemen monikerroksisessa tarinassa Tornionlaakson
köyhälistöä kuvataan ymmärtäen ja kunnioittaen. Ajankuva rakentuu hienosti
pienistä yksityiskohdista ja kieli vaihtelee herkästä ronskiin ja asiallisesta
ironiseen, vaikka suomennoksessa ei näykään alkuteoksessa puhuttujen kielten
runsaus. Kaikki salaisuudet paljastuvat lukijalle vähän kerrassaan, myös suohaudassa olleen henkilöllisyys ja se
miksi kirjan nimenä on Silkkiin kääritty kivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti