Antti Hyry voitti vuoden 2009 Finlandia-kirjallisuuspalkinnon romaanillaan
Uuni ja sai samalla tunnustusta yli 50 vuotta jatkuneesta elämäntyöstään.
Uunia lukiessa ei voi kiirehtiä, vaan on sopeuduttava kirjan verkkaiseen tahtiin. Kertojana on iäkäs Pietari, joka haluaa pirttiinsä oikean vanhanajan leivinuunin piiseineen. Pietari suunnittelee, mittaa, valikoi tiiliä, muuraa, käy hakemassa lisää tarvikkeita, aterioi, ottaa päivälevot, suunnittelee, siirtää linjalankaa ja muuraa taas. Jokainen ajatus ja teko tulee varmasti mainituksi. Myös luontohavainnot ovat tarkkoja ja samalla maalailevan herkkiä, kaikkia aisteja puhuttelevia. Ei romaanista huumoriakaan puutu – se vain on eleetöntä ja hienovaraista ja rivien välistä luettavaa. Hellyttävä on kuvaus avioparista, Pietarista ja Hannasta, joka vuosien yhdessäolon jälkeen ei enää tarvitse monia sanoja toista ymmärtääkseen. Yhdessä tehdään ja yhdessä levätään. Lapset ja lapsenlapset käyvät vierailulla ja kerran mennään kuorolaisten kanssa Ruotsin puolelle tutustumaan kirkkoihin ja ennen kaikkea niiden urkuihin. Urkujen tekniikka kuvataan yhtä yksityiskohtaisesti kuin uunin muuraamisen eri vaiheet eli kirjailija tietää asioista kunnioitettavan paljon. Aikanaan uuni valmistuu ja osoittautuu onnistuneeksi, Hanna leipoo ensimmäiset rieskat ja leivät. Myös leipomisen eri vaiheet kirjailija hallitsee oivallisesti.
Näkökulma on koko ajan Pietarin, mutta kertojanääni vaihtelee minämuodosta yksikön kolmanteen. Uunia muuratessaan Pietari pohtii elämän kulkua, ihmiselämän lyhyyttä ja kaiken katoavaisuutta. Vanhan mallin mukaan muurattu uuni edustaa pysyvyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti