Kustantaja: WSOY 2018
Pintti on lasinpuhalluksessa syntynyttä rikkinäistä
jätelasia. Se voi kuitenkin vielä löytää paikkansa toisissa astioissa, sillä
kaikessa lasissa hienointa kristallia myöten on mukana myös pinttiä. Tommi
Kinnusen kolmas romaani kertoo lasinteosta, mutta myös ihmisistä joita muut
pitävät jollakin tapaa epäkelpoina. Ovatko he kuitenkaan arvottomia, vaikka
jossakin kohtaa olisikin särö?
Kirja koostuu kolmesta osasta, kolmesta päivämäärästä. Kussakin
osassa on uusi näkökulma, yksi kullekin Tyynelän kolmesta sisaruksesta.
Ensimmäinen päivämäärä on torstai 23.6.1949. Siinä näkökulma
on Tyynelän esikoisen, 32-vuotiaan Jussin. Jussilla on lääkärin arvion mukaan
”kaatumatauti yhdistettynä mielen heikkouteen, jopa tylsämielisyyteen”. Hän on
hidas oppimaan ja hänen mielenkiintonsa harhaantuu helposti kaikkeen muuhun
kuin käsillä olevaan asiaan. Jussi pystyy kuitenkin näkemään ympärillään
kauneutta, joka muilta menee ohi.
Palmikkoneuleen
jännittävä siksak on vielä mahdollinen selittää, mutta päästäisen kallon
mittasuhteista tai kotkansiiven lehden säännönmukaisuudesta on vaikea puhua…
Myrskyn murtaman hongan rungon säleet tai sulavan jään sinisen värin sävyt,
lehteen puhkeavan lepän väri.
Tehtaalla suomalaiseen makuun sopivaa lasia valmistuu
tasaiseen tahtiin, kaikki tietävät paikkansa ja tehtävänsä. Jussillekin
etsitään sopivan yksinkertaisia töitä ja pienestä kiusanteosta huolimatta
katsotaan perään. Toisinaan Jussin pään kuitenkin täyttävät veriset kirkuvat
hiiret ja silloin on leikki kaukana.
Toinen päivämäärä on tiistai 31.1.1950. Tässä seurataan
tapahtumia Helmin kautta. Helmi on töissä merkkauspöydällä eli maalaa esineisiin
apuviivoja kaivertajille. Sota-aikana hänkin sai monen muun naisen tavoin
ryhtyä puhaltamaan, mutta työ siirtyi takaisin miehille heti näiden palattua
rintamalta. Iloinen yhteisöllisyys muuttui totiseksi kilpailuksi.
Jo entisestäänkin synkkämielinen Helmi on surusta sekaisin
menetettyään tapaturmassa kumppaninsa ja tyttärensä isän. Yöt hän ulvoo
tuskaansa ja päivät kulkee sumussa. Ailahteleva mieli voi johtaa
kauaskantoisiin seuraamuksiin.
Koko elämä on pelkkä
pyörähdys, eikä ihminen muutu, vaan palaa takaisin siihen paikkaan, josta luuli
kerran jo päässeensä. Kaikki ponnistelut katoavat, kaunis häviää ja suuret
suunnitelmat valuvat hukkaan. Silti on herättävä aamulla ja noustava sängystä.
Pitää keittää puuro lapselle ja kokeiltava hymyillä ihan silmilläänkin, ei vain
suulla, vaikkei sitä oikeasti tarkoittaisi eikä tahtoisi muuta kuin maata
paikallaan.
Kolmas päivämäärä on torstai 13.9.1951. Siinä keskeisenä
henkilönä on Tyynelän sisaruksista ponnekkain eli Raili. Ahdistavia muistoja on
paljon, mutta työnteko auttaa. Työllä sinällään ei ole väliä – vaikka olisi
huoraamista, kunhan on jatkuvasti vaihtelua ja muutosta.
Railin mielestä elämä
on hyvä juuri näin: saa mennä ja tulla, mutta kuitenkin on aina jotakin. Ihan
kuin olisi hyvässä puolukkametsässä, jossa aina kun saa tyhjäksi yhden kohdan
ja luulee marjojen jo loppuneen, huomaa toisaalla lisää ja sitten taas lisää.
Ämpärit täyttyvät eikä työ tunnu työltä, sillä joka mätäs on pieni ilo. Hän
pitää siitä, että päivät pääsevät yllättämään hänet.
Muutosta tapahtuukin niin kotona, tehtaalla, tehdaskylässä
ja kartanolla kuin ihmisten asenteissa. Kirjan loppu on hienokseltaan
toiveikas: ehkä rikkinäinenkin ihminen löytää lopulta paikkansa.
Kaikille ihmisille
tapahtuu asioita, joista osa on hyviä ja loput eivät. On turha pohtia, mitkä
syyt niihin johtivat, sillä ei niitä kukaan etukäteen tiedä saati jälkeenpäin
voi muuttaa… Vain tämä on pysyvää, mikä on nyt tässä: tehdas ja kylä,
pinttikerrokset jalkojen alla. Näiden ulkopuolella on vain sanoilla luotua
maailmaa, jossa kyllä on täsmälleen
yhtä mahdollinen kuin ei.
Kuten Kinnusen aiemmatkin teokset, on myös Pintti taidokas ja viimeistä osasta
myöten harkittu. Esimerkiksi se, että moni kuva ja symboli tulee lasin
maailmasta – lasitehtaallahan tässä ollaan! Pääosassa ovat pienet ihmiset,
etenkin naiset jotka usein kannattelevat koko yhteisöä saamatta siitä silti
mitään kiitosta. Sodan aikana he tekevät miesten työt ja sodan jälkeen hoivaavat
parhaansa mukaan kaikkia lasinhauraina takaisin palanneita. Näiden arkisten
kohtaloiden välityksellä kirjailija tavoittaa jotain yleisinhimillistä ja
suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti