SETTERWALL, CAROLINA: Toivotaan parasta

Kustantaja: Otava 2019

Alkuteos: Låt oss hoppas på det bästa

Suomennos: Laura Beck

Toukokuussa 2014 Aksel lähettää kesken työpäivän tyttöystävälleen Carolinalle viestin, jossa kertoo sähköpostinsa salasanat siltä varalta, että sattuisi kuolemaan. Ja jatkoksi toivotuksen: Toivotaan parasta!  Kolmekuukautista Ivan-vauvaa urakalla imettävä Carolina huolestuu ensin, mutta sitten ärsyyntyy. Miten karua ja tunteetonta! Saman vuoden lokakuussa Carolina herää eräänä aamuna ja löytää miehensä kuolleena. Sydän on pettänyt.

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Toinen taso alkaa huhtikuusta 2009, jolloin suuria musiikkitapahtumia ammatikseen järjestävä Carolina tapaa riehakkaissa juhlissa media-alalla työskentelevän Akselin. Tunteet heräävät heti puolin ja toisin. Carolina olisi nopeasti valmis kiinteään suhteeseen, mutta Aksel empii.

Siihen meni kolme kuukautta, ja sitten suostuit kutsumaan itseäsi poikaystäväkseni ja minua tyttöystäväksesi. Vaikka et käytä sanoja kovin usein. Et pidä nimilapuista. Haluat itsepintaisesti edelleen sanoa tykkääväsi kun ilmaiset hellyyttä, mutta olen jo tottunut siihen. Olen päättänyt sen tarkoittavan juuri sitä mitä haluankin. Sinä käytät vain karumpaa kieltä kuin useimmat.

Carolina on kärsimätön ja päättäväinen. Hän haluaa yhteisen kodin ja ostaa sen. Hän haluaa lapsen ja hankkiutuu raskaaksi. Hän haluaa isompaan asuntoon Tukholman keskustaan ja sellaiseen muutetaan. Vasta Akselin kuoleman jälkeen hän tajuaa, miten stressaavaa kaikki tämä on ollut hitaalle ja harkitsevalle miehelle. Valtava syyllisyydentunne iskee.

Olen varma, että juuri minä olen tappanut sinut. On minun syytäni että kuolit, jos ei suorasti, niin ainakin epäsuorasti. Sydämesi ei enää kestänyt minun kanssani elämisen rasitusta. En koskaan lakannut piiskaamasta sinua eteenpäin, vauhtiin joka ei sopinut sinulle. Sinä ilmoitit moneen kertaan olevasi lopen uupunut. Minä jatkoin yllyttämistä. Sydämesi petti, koska minä sain sen pettämään.

Kirjan toinen aikataso seuraa kahta Akselin kuoleman jälkeistä vuotta Carolinan elämässä. Hän on pitkään aivan lamaantunut eikä pysty muuhun kuin itkemään ja imettämään. Onneksi hänellä on upeita sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät jätä häntä hetkeksikään yksin. He laativat suorastaan aikataulun siitä, kuka kulloinkin on vuorossa pitämässä Carolinasta ja Ivanista huolta. Hautajaisten jälkeen moni kuitenkin palaa omaan elämäänsä ja Carolinan täytyy alkaa selvitä omillaan.

Setterwall kirjoittaa tapahtumista tarkasti, liiankin tarkasti - kenties hieman olisi voinut karsia mainintoja imetyksestä ja toistuvista tunteenpurkauksista. Setterwall ei kaunistele itseään ja toimintaansa, vaan piirtää kuvan kontrollinhaluisesta, kärsimättömästä ja kiivaasta naisesta, joka heittäytyy tilanteisiin täysillä ja harkitsematta. Liian pian Akselin kuoleman jälkeen aloitettu uusi suhdekaan ei alun ihanuuden jälkeen kestä. Carolinan on yksinkertaisesti vain otettava lisää aikaa ja totuttauduttava elämään omin voimin. Olemaan Ivanin äiti.

En ehkä ollut kaikkein paras kumppani sinulle. En ehkä ole paras ystävä ystävilleni. En ehkä ole kovin loistava sisko, tytär tai miniä. En todellakaan ollut paras tyttöystävä viime suhteessani. Mutta Ivanissa minulla on tarkoitus, tehtäväni elämässä. Sitä työtä en häpeä. Loppu saa ratketa ajan mittaan. Jos se ei ratkea, se saa olla silti okei. Kun ottaa kaiken huomioon, minä ehkä olen enemmän tai vähemmän okei. Okei on ehkä juuri se sana, joka kuvaa minua parhaiten.

Väkevästi tulee mieleen Tom Malmquistin vuonna 2017 suomeksi ilmestynyt teos Joka hetki olemme yhä elossa, jossa hän kertoo jäämisestään vastasyntyneen tytön yksinhuoltajaksi avovaimon kuoltua äkillisesti akuuttiin leukemiaan. Mielenkiintoista kyllä, Tomin tarina saa jatkoa Toivotaan parasta -teoksessa, sillä juuri häneen Carolina Setterwall rakastui pari vuotta Akselin kuoleman jälkeen. Suhde on ilmeisesti ollut katkolla parikin kertaa, mutta yhteydenpito jatkuu.