ERPENBECK, JENNY: Mennä, meni, mennyt

Kustantaja: Tammi 2019

Alkuteos: Gehen, ging, gegangen

Suomennos: Jukka-Pekka Pajunen

Itäberliiniläinen Richard on juuri eläkkeelle jäänyt klassisen filologian professori, leski, lapseton ja rakastajattarensa jättämä. Hän tarvitsisi täytettä päiviinsä, mutta lähijärvellä uiminen ja soutelu ovat nyt poissa laskuista, koska järveen äskettäin hukkuneen miehen ruumista ei ole löydetty. Eräänä päivänä Richard kuulee kymmenestä mustasta pakolaismiehestä, jotka ovat ryhtyneet nälkälakkoon Alexanderplatzilla.

Richard kiinnostuu. Uteliaisuuden lisäksi häntä askarruttaa se, miksi pakolaiset eivät kerro nimiään - ovatko he kuin antiikin sankari Odysseus, joka pelastui kykloopin kynsistä nimettömyytensä ansiosta? Toisaalta Richard muistaa myös omia kokemuksiaan: käyminen lähellä kuolemaa toisen maailmansodan kaoottisissa loppuvaiheissa, itäsaksalaisen muukalaisuudentunne yhdistyneessä Saksassa, oman lapsen menettäminen.

Professorinarvoonsa vedoten ja tutkimusprojektia tekosyynä käyttäen Richard pääsee kontaktiin pakolaismiesten kanssa. Hänellä on valmiina lähes kolmekymmentä kysymystä käsittävä lista, jossa ensimmäinen kysymys on ”missä te vartuitte aikuiseksi” ja viimeinen ”mihin teidät pitää haudata”.

Pakolaiset ovat lähtöisin lukuisista eri maista, mutta heidän tarinansa ovat yhteneväisiä. Kotimaansa väkivaltaisuuksia paenneet ovat onnekkaita, jos selviävät hengissä venematkasta Välimeren yli, mutta turvapaikan sijasta he Euroopassa kohtaavatkin lakien, määräysten ja asiakirjojen viidakon. Sääntöihin vedoten pakolaisia pompotetaan maasta toiseen ja oleskelulupakäsittelyn venyessä ei heille anneta myöskään mahdollisuutta tehdä työtä. Miehet joutuvat elämään epävarmuudessa kuukaudesta toiseen, täyttämään tyhjät päivät nukkumalla tai muistelemalla perhettään, joka on jäänyt kotimaahan, joka on kuollut tai jota ei ole vielä kuin unelmissa.

…Todellisuudessa pakolaiset eivät halua senaatilta neljän hengen huonetta, eivät lukittavia suihkukoppeja eivätkä linja-autopysäkkiä, joka on lähempänä asuntolaa. Todellisuudessa he eivät halua senaatilta mitään. Todellisuudessa he haluavat lähteä työnhakuun ja järjestää itse oman elämänsä aivan kuten jokainen, joka on täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Kuitenkin asukkaat tällä maa-alueella, jonka nimi on vasta noin sataviisikymmentä vuotta ollut Deutschland, puolustavat reviiriään pykälillä ja käyvät tulokkaiden kimppuun ihmeaseella, jota kutsuvat nimellä aika, tuikkaavat päivillä ja viikoilla silmät puhki, vyöryttävät kuukaudet heidän niskaansa, ja elleivät tulokkaat vielä sittenkään ole hiljaa, heille saatetaan antaa kolme erikokoista kattilaa, lakanasetti ja paperi, jossa lukee Fiktionsbescheinigung – väliaikainen oleskelulupa.

Pakolaisiin tutustuminen saa Richardin katsomaan uusin silmin omaa elämäänsä, Saksaa, Eurooppaa, koko maailmaa. Miksi kaikkialla kätkeydytään samojen maahanmuuttoa vastustavien fraasien taakse? Onko kyseessä tietämättömyys, pelko vai itsekkyys? Richardista tulee pakolaisten puolestapuhuja, joka vetää ystäviäänkin mukaan auttamaan. Enää hänelle ei olekaan tärkeintä ostaa uutta ruohonleikkuria, kun hän samalla rahalla saa hankittua pakolaismiehen perheelle tämän kotiseudulta palasen maata.

Mennä, meni, mennyt -romaanissa näkökulma on Richardin. Toisinaan Richardin ajatukset limittyvät hänen lukemiinsa tai kuulemiinsa teksteihin niitä myötäillen tai toisinaan pelkästään hupaisana osoituksena hajamielisyydestä. Kaikkinensakin Erpenbeckin teksti on vetävää, eloisaa ja vaihtelevaa. Siinä on hyvä rytmi ja tehokas tapa hyödyntää toistoa niin yksittäisissä sanoissa kuin kokonaisissa lauseissa tai asioissa. Välillä kirjailija paisuttelee ja ironisoi asioita, mistä esimerkkinä seuraava huomio:

Pakolaisilla ei taatusti ollut käsitystä Hitleristä, mutta siitä huolimatta: mikäli he selviäisivät Saksassa nyt, silloin Hitler oli todella hävinnyt sodan.

Menna, meni, mennyt kertoo siitä, millaista on olla pakolainen. Ihminen, joka on joutunut pakenemaan väkivallan täyttämästä kotimaastaan. Ihminen, joka on menettänyt paljon, lähes henkensäkin. Ihminen, jolla ainoastaan kännykkä on enää hauraana yhdyssiteenä kotimaahan jääneisiin tai ympäri maailmaa hajaantuneisiin omaisiin ja ystäviin. Ihminen, jota turvallisuuteen tottuneet hyvinvointivaltion asukkaat eivät halua auttaa.

Johtaako rauha, jota ihmiset ovat kautta aikain kaivanneet, mutta joka on toteutunut vain harvassa maailman kolkassa, johtaako se nyt vain siihen, ettei rauhaa haluta jakaa niiden kanssa, jotka sitä etsivät, vaan omaa rauhaa puolustetaan niin aggressiivisesti, että touhu alkaa muistuttaa sotaa?