SAHLBERG, ASKO: Haudallasi, Adriana : sairauskertomus

Kustantaja: Like 2019

Haudallasi, Adriana -romaanin tapahtumapaikkana on Sahlbergin aiemminkin kuvaama Göteborg. Myös tässä kirjassa se on pimeä, öinen ja ahdistava. Osittain tapahtumat sijoittuvat myös Göteborgin naapurikuntaan Kungsälviin.

Kirjan kokija ja näkijä on 46-vuotias Daniel, joka omistaa pienen ja huonosti tuottavan antikvariaatin. Hän omistaa myös talon, jonka sivurakennuksen vuokraamalla saa hieman tuloja. Ensimmäiseksi vuokralaiseksi tulee miltei väkisin romanialaissyntyinen Adriana, jonka liiketoimien laatu pian paljastuu Danielille. Hän ei niitä tuomitse.

Minä en jaksanut olla pettynyt muuhun kuin itseeni. Se oli turvallista, mukavuudenhaluista pettymystä ja sellaisena pelastukseni, sisälläni vaalima paikka. Siinä paikassa minun ei tarvinnut tuomita ketään, ei edes itseäni, ja olin siellä lohdullisen vapaa haaveista.

Adriana ja Daniel ovat kumpikin yksinäisiä ja apeita ihmisiä, joten ei ihme että heidän välilleen syntyy pelkkää seksisuhdetta voimakkaampi side. Danielin riippuvuus Adrianasta alkaa kuitenkin vähitellen lähennellä sairautta ja hänen halunsa suojella Adrianaa kaikkia pahantahtoisia ihmisiä vastaan muuttuu miltei maaniseksi.

Danielilla on lapsuuden perua jonkinlainen jakautunut persoonallisuus. Se voimistuu nyt, kun maailma alkaa näyttää Danielin silmissä yhä ahdistavammalta ja rumemmalta. Yhteiskunnalla ei ole toivoa, vaan kaikki hyvä ajetaan alas. Ihmisillä ei ole toivoa, sillä itsekkyys ottaa vallan kaikkialla. Rikollisuus lisääntyy, etenkin maahanmuuttajien toimesta. Äänet alkavat puhua Danielin päässä, mutta onko hän niiden julistama Jumalan miekka ja epäkelvon aineksen hävittäjä?

Öisessä kaupungissa, kaiken niljakkaana ympäriinsä ujuvan ihmisjätteen keskellä kahlatessani totesin lainkuuliaisuuden sinänsä kauniin periaatteen pohjimmiltaan ihmisoikeuksien vastaiseksi.

Entiseen tapaan Sahlbergin kieli on kaunista ja osuvaa. Esimerkkejä: ”talonmiehen hyvinvoivilla kasvoilla on pahoinvoiva ilme”, ”syksy tuoksuu vakavamieliseltä”, ”auringon valo on rietas” ja” ilta yhtä katoavainen ja tarkoitukseton kuin aamut ja päivät jotka ovat pelkkiä öiden välisoittoja”. Mutta onko teksti jo liiankin kiemuraista, miltei itsetarkoituksellista?

Taivas ei ollut pilvessä – se oli halvaantunut, pilvensäkin menettänyt, elottomaksi kauhtunut pinta. Puut riippuivat sen ja maan välissä nujerrettuina kuin ristiinnaulitut ja kangistuneina käpertyvistä pensaista välittyi ruumiiden tuntu. Lehdettömiin oksiin takertunut lumi näytti homeelta.

Haudallasi, Adriana ei kuulu Sahlbergin parhaimpiin teoksiin, mutta taitavasti hän kuvaa Danielin mielen sairastumista ja myös vähittäistä parantumista. Kirjan loppu on surumielisen toiveikas.

Toivon, että vielä koittaa yö, jona tuulet pidättävät turhat äänet, maailman kohu vaimenee, hiljainen sade verhoilee lempeästi ihmisten jäljet ja minä koen rauhan, synnyn uudelleen yön syleilyssä, kenties katson luotaamattomalle taivaalle ja näen miltei huomaamattoman pyörteen, kaiken imeytymisen ikuisesti tavoittamattomiin… Sen yön aion viettää haudallasi, Adriana.