Kustantaja: Aula & Co 2020
Linnunluisia-romaanin ensimmäinen luku paljastaa,
että eräs nainen on kuollut – joko hukkunut tai hukutettu, ja että paikalla on ollut
kaksi muuta ihmistä. Varsinainen kertomus alkaessa tästä tapauksesta on kulunut
kolme vuotta.
Nuori Mikael kertoo minämuodossa elämänsä käännekohdaksi
muodostuvasta kesästä. Hän on suorittanut kandintutkinnon ja on pitkästä aikaa
valmis lomailemaan ulkosaaristossa äitinsä perintömökillä. Nyt Mikael tutustuu ensi
kertaa läheisesti ikätoveriinsa Matildaan, joka elelee yksinään rapistuvassa naapurimökissä,
viettää päivät pitkät luonnossa, ymmärtää lintujen puhetta ja tietää kaiken
uponneista laivoista ja hukkuneista merimiehistä.
Nuorten välit muuttuvat koko ajan lämpimämmiksi, mutta suhde
on pidettävä salassa. Saaren asukkaat kaihtavat omituisena pitämäänsä Matildaa
ja nimittelevät tätä noidaksi ja huoraksi. Myös Mikaelin perhe suhtautuu tähän
omituisen torjuvasti ja vihamielisesti. Mikaelilta salaillaan selvästikin
jotain, mutta mitä?
On lapsuuden saari ja aikuisuuden saari. Ne alkavat loitontua
toisistaan, enkä enää tiedä kumpaan kuulun. Olen ollut saaresta liian kauan
poissa, mutta nyt, kun olen tullut takaisin, tunnen olevani kotona. Ehkä
minusta tulee samanlainen kuin äidistä, ja aina vain palaan saareen, vaikka
siinä ei olisi mitään järkeä.
Mikaelin isä Jouko puolestaan kelaa samaan aikaan ajatuksissaan
elämäänsä yhä kauemmas taaksepäin, kohti hetkeä josta kaikki alkoi. Turun
yliopistossa lintutieteilijänä toimiva Jouko joutuu jatkuvasti havainnoimaan ja
valokuvaamaan lintuja ulkosaaristoa myöten, mutta lintujakin voimakkaammin
häntä vetää sinne unohtumaton nainen, villi luonnonlapsi Rebekka.
Hän ei ollut ajatellut Rebekkaa vuosiin, mutta nainen oli
ollut koko ajan jossakin, pehmeänä muistona mielen reunamilla. Silloin tällöin
Jouko oli nähnyt naisen saaressa tyttärensä kanssa. Pienen mustatukkaisen
noidan. Linnunluisen Rebekkan ja lokit, jotka kaartelivat rapistuneen mökin
yläpuolella kuin vahtikoirat.
Miksi Jouko on naimisissa Eijan eikä Rebekkan kanssa?
Avioliitto vaikuttaa taakalta, väärältä valinnalta kummankin taholta, vaikka
kaksi lastakin on syntynyt. Eija vajoaa toistuvasti lamaannuttavaan masennukseen,
joka keväisin vaihtuu kuumeiseksi kaipuuksi päästä taas saarelle ja syksyllä yhtä
kiihkeäksi haluksi paeta takaisin kaupunkiin. Aavisteleeko hän miehensä yhä
kaipaavan Rebekkaa? Mitään ei asiasta kuitenkaan puhuta.
Linnunluisia-romaanin kieli on herkkää, kaunista ja
kuvailevaa. Tunnelma on hieman mystinen – ehkäpä lokit todellakin ovat
sanansaattajia tajunnan tuolta puolen ja jotkut ihmiset muita valmiimpia
sanomaa vastaanottamaan. Saariston luonto on ankara ja karu, meri petollinen ja
suolaiset tuulet raastavia. Ne vaativat ihmisiltä paljon, mutta voivat myös
antaa paljon takaisin.
Mä haluan meren, jota vasten voin huutaa, lokit, joiden
kanssa voin kirkua, tuulen, jonka kanssa voin juosta kilpaa. Haluan sateen
kasvoilla, ukkosen, jäästä kankean ruohikon tammikuussa, muuttolinnut,
kyykäärmeet, auringon lämmittämän kallion, katajanmarjojen tuoksun,
kanervaniityn. Ne mä haluan…
Turun yliopistosta kansatiede pääaineenaan valmistunut Jenna
Kostet (s. 1984) on aina rakastanut tarinoita ja tarinoiden kertomista, mikä näkyy
kyllä Linnunluisia-teoksessakin. Nuorille aikuisille suunnatun
esikoisteoksensa Lautturi Kostet julkaisi vuonna 2014, minkä jälkeen on
ilmestynyt aikuisten dekkari Marrasyöt ja romaani Pikimusta,
sysipimeä sekä lasten kuvakirja Ilon Milli ja pelon Mölli, johon on
ilmestymässä syksyllä jatko-osa Milli, Mölli ja surunmaalaaja.
Heippa! Sain juuri luettua tämän ja tykkäsin kyllä. Lukukokemustani vähän heikensi se, että en ole kovinkaan suuri mystiikan ystävä ja tässä sitä oli ehkä vähän liikaa. Mutta mieleenpainuva kirja joka tapauksessa!
VastaaPoistaHeippa, Tuulia! Minulle tämä kirjailija oli entuudesta tuntematon ja koin iloa hänen löytämisestään. Jostain syystä nimenomaan mystiikan henkäys kiehtoo.
VastaaPoista