OZ, AMOS: Juudas

Kustantaja: Tammi 2018

Alkuteos: Ha-besova al-pi Jehuda (2014)

Suomennos: Minna Tuovinen

Vuosi 1959 on loppumassa ja vuosi 1960 alkamassa. Kaksikymmentäviisivuotias Shmuel Ash tekee Jerusalemin yliopistossa maisteritutkielmaa aiheesta ”Jeesus juutalaisten silmin”. Työ takkuilee ja muitakin murheita on. Rakastettu hylkää Shmuelin ja nai entisen poikaystävänsä. Sosialismin kerhossa tapahtuu hajaannus. Shmuelin isä ei vararikon takia pysty enää lähettämään avustusta, joten pojan on luovuttava vuokra-asunnostaan ja etsittävä ansiotyötä. Yhtäkkiä hän perheen ja opettajien kauhuksi päättää lopettaa myös opiskelun.

Sattumalta Shmuel saa paikan raajarikon Gershom Waldin seuralaisena. Ennakkoon kaikki vaikuttaa kutkuttavan salaperäiseltä, kun vaitiololupaus vaaditaan jo ennen haastattelua, mutta työ onkin lähinnä teenkeittoa ja muutaman tunnin keskustelua tai paremminkin väittelyä vanhan herran kanssa. Tämän esiintyminen on usein ylimielistä ja häijyä, mutta tietous maailmasta kattavaa ja looginen ajattelu häikäisevää. Esimerkiksi näkemys uskonnoista:

Juutalaisuus ja kristinusko, ja samoin islam, tiukuvat armon ja laupeuden makeaa nektaria vain niin kauan kuin niillä ei ole hallussaan kahleita, kidutuskammiota, herruutta ja hirttoköysiä. Kaikki uskonnot, mukaan lukien viimeisten sukupolvien aikana syntyneet, nämä jotka näihin päiviin asti ovat lumonneet ihmisiä, ovat kaikki tulleet pelastamaan meidät ja saman tien alkaneet vuodattaa vertamme.

Suurin vetovoimatekijä talossa Shmuelin kannalta on sen toinen vakinainen asukas, 45-vuotias Atalja Abrebanel. Nainen on lumoava arvoitus. Välillä hän vaikuttaa miestenvihaajalta, välillä viettelijältä. Välillä Shmuel saa toivoa ja heti perään taas torjuntaa.

Niin kuin Atalja olisi ohimennen kumartunut silittämään kulkukissaa: kun kissa alkoi kehrätä kosketuksesta, Ataljan sydän heltyi, hän pisti taskustaan palasen juustoa tai makkaraa kissan eteen, taputti sitä pari kertaa päähän ja meni sitten matkoihinsa.

Vähitellen Shmuelille avautuvat talon asukkaiden salaisuudet ja henkilökohtaiset surut. Niiden taustalla on paljolti Israelin omaksuma voimapolitiikka, jota Amos Oz on useasti kritisoinut. Kirjassa hänen äänitorvensa on Ataljan isä Shealtiel Abrabanel, joka vastustaa Israelin valtion perustamista ja uneksii juutalaisten ja arabien yhteisestä tasa-arvoisesta valtiosta. Hänet leimataan petturiksi.

Vahvana teemana Juudas-romaanissa on kristinuskon ja juutalaisuuden välinen kipeä suhde. Suunnitteliko Jeesus tosiasiassa itse lainkaan uuden uskonnon perustamista vai syntyikö kristinusko nimenomaan Juudaksen suunnitelmien ansiosta? Oliko Juudas opetuslapsista se, joka kaikkein lujimmin luotti opettajansa jumalaisiin voimiin ja tämän lupaamaan valtakuntaan? Eikö hän ollutkaan petturi?

… ainoa jonka sydän särkyi Jeesuksen kuollessa, oli juuri se, jota sadat miljoonat ihmiset viidellä mantereella ovat tuhansien vuosien ajan pitäneet arkkityyppisimpänä juutalaisena, kaikkein katalimpana ja halveksuttavimpana. Petoksen ruumiillistumana, juutalaisuuden ruumiillistumana, juutalaisuuden ja petoksen välisen suhteen ruumiillistumana.

Kirja on täynnä yksityiskohtia ihmisistä, heidän elämästään ja ympäristöstään. Kipeitä asioita tapahtuu, mutta tunteet pysyvät hallinnassa ja sävy säilyy ilkikurisena. Henkilökuvaus on eloisaa. Esimerkiksi Shmuel, kömpelö touhottaja, joka nauttii luennoinnista ja pohdinnasta, mutta joka väsähtää heti toisten päästessä ääneen.

Hän oli hyväsydäminen, antelias, täynnä suopeutta ja lempeää tahtoa kuin villasormikas, teki aina enemmän kuin parhaansa muita auttaessaan, mutta hän oli myös hämmentynyt ja kärsimätön. Hän unohti, mihin tarkkaan ottaen oli jättänyt toisen sukkansa, mitä vuokraisäntä oikeastaan oli halunnut häneltä tai keneltä oli lainannut luentomuistiinpanonsa. Silti hän ei koskaan hämmentynyt silloin, kun piti täsmällisesti siteerata Kropotkinin kuvausta Netšajevista heidän ensimmäisen tapaaminensa jälkeen tai seuraavan kahden vuoden kuluessa. Tai todeta, kuka Jeesuksen opetuslapsista oli muita vähäpuheisempi.

Juudas on kenties hieman provosoiva herätellessään lukijan ajatuksia. Se saa pohtimaan Israelin valtion syntyä ja sen olemassaolon oikeutusta. Se saa pohtimaan juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon välisiä suhteita. Voimakkaasti uskonnollinen tai poliittinen se ei kuitenkaan ole, vaan yllättävän helppolukuinen ja jännittävä kasvukertomus ja eräänlainen rakkaustarinakin.