Kustantaja:
Otava 2019
Alkuteos:
Min mormor hälsar och säger förlåt
Suomennos: Riie Heikkilä
Elsa on seitsemänvuotias ja ”kypsä ikäisekseen”. Hän
on pakkomielteisen tarkka siitä, että asioista puhutaan oikeilla termeillä ja
että sanoja taivutetaan kieliopillisesti oikein ja googlettaa heti, jos jokin
asia tai sana on entuudestaan vieras. Elsa on erilainen ja varmaankin siksi
laukaisee ikätovereissaan kiusaamisenhalua. Eikä Elsa ole varma, että häntä
rakastetaan kotonakaan, sillä vanhemmat ovat eronneet ja perustaneet kumpikin
uuden perheen.
Elsan äidinäiti, mummo, on seitsemänkymmentäseitsemän ja
monet pitävät häntä hulluna. Hän on ollut kuuluisa kirurgi ja työskennellyt
paljolti kriisialueilla, mutta samalla ehkä unohtanut olla äiti omalle
tyttärelleen. Hänestä tulee kuitenkin erinomainen mummo Elsalle ja monet hänen
omituisista ja lähes anarkistisista tempauksistaan ovat itse asiassa Elsan
ilahduttamiseksi tai puolustamiseksi. Elsalle hän on supersankari.
Elsaa varten mummo myös luo Melkein-Hereillä-Maan, joka koostuu
kuudesta erilaisesta kuningaskunnasta. Niistä joku on omistettu saduille, joku
surujen säilyttämiselle, joku sankareiden kasvattamiselle… Kertomusten on
tarkoitus rohkaista ja lohduttaa Elsaa, mutta mummo piilottaa niihin myös
vinkkejä todellisuudesta ja todellisista ihmisistä.
Mummon käsittelyssä mistä tahansa tulee aarrejahti. Hän
onnistuu muuttamaan parkkipaikan salaisiksi vuoriksi ja pyyhkeet
lohikäärmeiksi, jotka täytyy voittaa. Ja mummon tarinoissa Elsa on aina
sankari.
Mummon kuolema syöpään on hirveä isku, mutta mummo on
ennakoinut asiaa. Elsa saa tehtäväkseen viedä kirjeen eräälle talon asukkaista,
jolta mummo haluaa pyytää anteeksi. Sen jälkeen lisää talon asukkaille
osoitettuja anteeksipyyntökirjeitä löytyy mitä oudoimmista paikoista ja saa
kaiken muistuttamaan suurta aarrejahtia. Samalla tyttö kuulee monia surullisia
tarinoita ja oppii näkemään ihmisistä aivan erilaisia puolia kuin on tottunut. Tämä pätee mummonkin suhteen.
Elsa muistaa mummon sanoneen, että ”parhaat sadut eivät
milloinkaan ole täysin totta eivätkä täysin keksittyjä” Sitä mummo tarkoitti
sanoessaan, että joillakin asioilla oli ”haasteita todellisuuden kanssa”.
Mummolle mikään ei ollut täysin totta eikä sen puoleen täysin keksittyäkään.
Sadut ovat samaan aikaan totta ja keksittyä.
Backmanin kirjaan on suhtauduttava kuin aikuisten satuun.
Kirjassa on paljon Melkein-Hereillä-Maahan liittyviä tarinoita, joiden yhteys
”tosielämään” paljastuu vähitellen niin Elsalle kuin lukijallekin. Ote on
ilakoiva ja paisutteleva, vaikka mukana on raskaita aiheita sotatraumoista perheväkivaltaan,
rakkaiden menettämisen aiheuttamasta surusta petollisuuteen ja oman paikkansa
menettämisen pelosta pakkomielteisiin.
Mummo sanoo hei ja anteeksi -romaani kirvoittaa naurua ja kyyneleitä, vaikka kuinka yrittäisi pysyä kriittisenä.
Useimmat henkilöt kehittyvät kertomuksen edetessä ja onnistuvat pudottamaan
harteiltaan ainakin osan menneisyyden taakasta. Ja jotkut kuulevat olevansa rakastettuja!
PS. Edes satumaailmassa koiralle ei saa
antaa suklaata, mutta unelmia kyllä (kohtuudella). Pikkuleipäohje on Mamin
reseptivihkosta vuodelta 1951.
UNELMAT
200 g voita
tai margariinia
200 g
sokeria
1-2 tl
vaniljasokeria
1 tl
hirvensarvensuolaa (nykyään ehkä mieluummin n. 2 tl leivinjauhetta)
350 g vehnäjauhoja
Koristeeksi: 30 mantelia
Hieman jauhoja jätetään erikseen leipomista varten. Voi
ruskistetaan ja saa jäähtyä. Sokeri ja vaniljasokeri lisätään, seosta
sekoitetaan hieman. Jauhot, joihin on sekoitettu hirvensarvensuola /
leivinjauhe, lisätään taikinaan. Taikina pyöritetään pieniksi tasakokoisiksi
palloiksi, joihin koristeeksi pistetään puolikas mantelia. Paistetaan miedossa
lämmössä (n. 150 asteessa), kunnes matelit ovat vaaleanruskeita (n. 25 min).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti