ROONEY, SALLY: Normaaleja ihmisiä

Kustantaja: Otava 2020

Alkuteos: Normal People (2018)

Suomennos: Kaijamari Sivill

Irlantilainen Sally Rooney (s. 1991) herätti huomiota heti esikoisteoksellaan Keskusteluja ystävien kesken (2017, suomeksi 2019). Hänen toinen romaaninsa Normaaleja ihmisiä voitti vuonna 2018 sekä Irish Book- että Costa Book -palkinnon.

Connell on pikkukaupungin lukion suosituimpia poikia. Hän on hyvä jalkapallossa, komea, fiksu ja kohtelias, poikaporukkaan sopeutuva ja tyttöjen tunteisiin vetoava. Kotipaikkakunnalla kukaan ei välitä siitä, että Connell on varaton, huonomaineisesta suvusta ja siivoojana toimivan yksinhuoltajaäidin lapsi.

Mariannen vauras perhe asuu kartanossa, jossa Connellin äiti käy siivoamassa.  Marianne on huippuälykäs, mutta ajattelee monista asioista omalla tavallaan. Häntä pidetään omituisena tai jopa inhottavana, joten hän katsoo viisaimmaksi pysytellä omissa oloissaan ja esittää piittaamatonta.

Jossain vaiheessa Marianne ja Connell kuitenkin tutustuvat ja huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa. Heillä on paljon puhuttavaa ja samoja kiinnostuksen aiheita, seksuaalista vetoakin on. Kaikki tapahtuu salassa, sillä Connell ei voisi ajatellakaan, että muut tietäisivät hänen seurustelevan luokan paarian kanssa. Marianne alistuu aikansa, mutta lopulta loukkaus käy liian suureksi ja juuri päättökokeiden kynnyksellä tulee ero.

Trinity Collegessa Dublinissa tilanne on aivan toinen. Connell tuntee itsensä maalaisjuntiksi itsevarmojen hienostokoulujen kasvattien keskuudessa, vetäytyy syrjään ja keskittyy enemmän opiskeluun kuin huvitteluun. Toisaalta hän ei voi olla hieman halveksimatta opiskelutovereitaan, jotka heittäytyvät kiihkeään väittelyyn teoksista, joita eivät ole edes vaivautuneet lukemaan.

Mutta siinäpä se: kirjallisuus liikuttaa häntä. Eräs professori puhuu ”suuren taiteen nautinnollisesta kosketuksesta”. Ja tavallaan se tunne, joka Connellissa herää, kun herra Knightley suutelee Emmaa kädelle, ei ole täysin aseksuaalinen, vaikka sen suhde seksuaalisuuteen on epäsuora. Se kertoo Connellille, että samanlainen mielikuvitus, jota hän käyttää lukijana, on tarpeen myös oikeiden ihmisten ymmärtämiseksi, läheisten suhteiden ylläpitämiseksi.

Mariannesta sen sijaan kehittyy seurapiirin keskus, tyylikäs ja säkenöivä nainen, jonka hohtoa korostaa vielä varakas (joskin öykkärimäinen) poikaystävä. Connellin ja Mariannen kohtaaminen vie heidät uudestaan suhteeseen, jota kumpikaan ei halua kutsua seurusteluksi ja joka aina välillä katkeaa väärinkäsitysten vuoksi. Kummallakin on hyvä olla toisen seurassa, mutta sisäinen epävarmuus kalvaa.

   Mä toivon, että voidaan aina olla toistemme puolella, Marianne sanoo. Se on musta hirveän lohduttavaa.

   No se on hyvä.

   Silloin Marianne katsoo Connellia niin kuin näkisi hänet ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun he istahtivat pöytään.

   No joka tapauksessa, hän sanoo. Mitä sulle kuuluu?

   Connell tietää, että kysymys on vilpitön. Hän ei ole altis uskoutumaan eikä vaatimaan muilta mitään. Siksi hän tarvitsee Mariannea. Se on hänelle uusi oivallus. Marianne on ihminen, jolta hän voi pyytää asioita. Vaikka heidän suhteessaan on tiettyjä vaikeuksia ja kaunoja, se jatkuu silti.

Miksi sitten sekä Marianne että Connell ovat niin epävarmoja omasta "normaaliudestaan"? Rooney ei selittele asioita heidän puolestaan, mutta antaa lukijalle kuitenkin joitakin vihjeitä. Jotain voi laittaa kodin ilmapiirin syyksi, jotain henkilökohtaisten menetysten piikkiin. Kovin mustavalkoista mikään ei ole, sillä kukaan ei ole pyhimys, mutta ei myöskään paholainen. Normaali ihminen siis?

Normaaleja ihmisiä -romaanin teemat ovat tuttuja jo Jane Austenin teoksista: kahden ihmisen välinen vetovoima, väärinkäsitykset ja väärät tulkinnat, luokkayhteiskunnan vaikutukset. Rooney jopa  alleviivaa tätä kuvatessaan Connellin täydellistä eläytymistä Austenin Emmaan. Nykyaikaan siirrettynäkin tarina toimii. Tyyli on sopivan kevyttä ja vivahteikasta, hieman ironista. Oivallettavaa ja ajateltavaa riittää.