LAITILA KÄLVEMARK, TIINA: H2O

Kustantaja: WSOY 2020

Tiina Laitila Kälvemark (s. 1970) on Tukholmassa asuva toimittaja ja kirjailija. Hänen neljäs romaaninsa H2O käsittelee dissosiatiivista identiteettihäiriötä eli monipersoonallisuushäiriötä, josta kärsivällä henkilöllä on kaksi tai useampia persoonan osia. Nämä persoonallisuuden osat voivat kokea sekä itsensä että ympäröivän todellisuuden eri tavoin eivätkä välttämättä ole tietoisia toistensa tunteista tai tekemisistä.

   Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin. On ollut myös toisia, kutsutaan niitä vaikka sivupersooniksi. Ne ovat kulkeneet mukanani yhtä itsestäänselvinä kuin kädet tai jalat tai sydän.

   Joillakin on ollut erityinen väri tai äänensävy, ehkä nimikin. Ne ovat huutaneet tai kuiskutelleet pääni sisällä, saaneet minut palelemaan tai hikoilemaan, iloitsemaan tai pelkäämään. Yksi on täyttänyt minut keveällä välinpitämättömyydellä, toinen tuonut mukanaan kutkuttavan halun tehdä kiusaa: tallata maahan kaikki äidin mintut ja lipstikat.

Kirjan kertoja on kolmekymppinen Hester Hanna Ofelia, joka jakaa sisimpänsä kolmen eri sivupersoonan kanssa. Näistä ihmisluonteen ääripäissä sijaitsevista persoonallisuuksista ilmeisesti vallan ottaa aina se, jollaista kussakin tilanteessa tai kulloistenkin ihmisten parissa tarvitaan. Yksi heistä on Ofelia, järjestelmällinen, asioihin perehtyvä ja hieman tylsä. Toinen on kuriton ja spontaani Hani, joka helposti ratkeaa ylenmääräiseen biletykseen ja satunnaisiin miessuhteisiin. Kolmas on Hanna P., joka nykyisin astuu esiin hyvin harvoin. Hanna P. on apaattinen ja unelias, lapsellinen.

Hester on nyt alkanut tutkia menneisyyttään ja ennen kaikkea yksitoistavuotiaana kokemaansa uudenvuodenyötä. Ennen sitä hän lähinnä leikki erilaisilla rooleilla, joista pystyi halutessaan irtaantumaan. Miksi tuon yön jälkeen hänen esittämänsä roolit muuttuivat itsenäisiksi ja lähes hallitsemattomiksi sivupersooniksi? Hesterin muistikuvat tapahtumista ovat hajanaiset ja muiden ihmisten todistuksen mukaan paljolti väärätkin.

Käy ilmi, että Hesterin hipahtavien vanhempien avioliittoa hallitsivat ulkopuoliset suhteet, meditaatiokurssit ja jossain määrin huumeetkin. Päävastuun pikkutytöstä otti äidinäiti, ylilääkäri. Alan asiantuntijana ja vakavamielisenä ihmisenä hän kai oli parempi kantamaan vastuuta lapsen kasvatuksesta kuin pää pilvissä kulkeva äiti? Hesterille aikuisista rakkain ja läheisin kuitenkin oli ja on yhä puolalaissyntyinen isäpuoli Jacek, jonka vakava sairaus saa Hesterin kiirehtimään tutkimuksissaan.

   Hanna P., Hani ja Ofelia lomittuvat yhteen ja kiertyvät ympärilleni. Minun ympärilleni. Kaikkina päivinä ei voi olla varma, mistä yksi alkaa ja mihin toinen loppuu.

   En kestä sitä enää.

   En suostu siihen enää.

   Haluan olla ehjä ja vapaa. Ja haluan päästä eroon siitä katkeilevasta filmistä, joka on alkanut pyöriä päässäni sen jälkeen, kun Jacek sairastui. Se kertoo uudenvuodenaatosta Aurinkokiventien talossa reilut 20 vuotta sitten.

Jostain syystä Hesterin elämää on pienestä pitäen hallinnut pelko vettä kohtaan ja aikuisenakin hänen unensa ovat täynnä katastrofeja, tulvia ja hukkumisia. Hän on kuitenkin keksinyt keinon pelkonsa hallitsemiseen ja samalla myös pääsyn hetkellisesti eroon nalkuttavista sivupersoonistaan: vapaasukelluksen ja hengityksen pidättämisen veden alla. Niinpä Hester painuu veden alle järvissä, lammikoissa, meressä ja kylpyammeessa, hätätilassa jopa lavuaarissa.

   Olen alkutilassa, äidin kohdussa, universumissa, jota kukaan ei ole ehtinyt pilata.

   Ajatukset liukenevat yksi kerrallaan, nousevat kuplina pintaan ja häviävät.

   On niin hyvä olla, ettei tarvitse ajatella mitään.

   On niin hyvä olla, ettei tarvitse edes hengittää.

Laitila Kälvemark kuvaa runollisen kauniisti ja taidokkaasti sitä, miten sivupersoonat taistelevat etusijasta Hesterin päässä. Kirjailija on selvästikin perehtynyt aiheeseen, mutta onnistunut siirtämään teorian sujuvaan kaunokirjalliseen muotoon. H2O on taitavasti rakennettu ja yllättävän jännittävä, kun palaset vähitellen loksahtelevat kohdalleen ja omat ennakkokäsitykset osoittautuvat osin vääriksi. Lopussa siintää toivoa: Hester sukeltaa syvälle kohti vapautta.