MANTEL, HILARY: Kuningashuone

Kustantaja: Teos 2020

Alkuteos: The Mirror & The Light

Suomennos: Kaisa Sivenius

Hilary Mantelin upea trilogia Thomas Cromwellista päättyy osaan Kuningashuone. Sekä sarjan ensimmäinen osa Susipalatsi (2011) että toinen osa Syytettyjen sali (2012) voittivat Man Booker-palkinnon, joten Mantelista tuli kolmas henkilö (ja ensimmäinen nainen), joka on voittanut kyseisen palkinnon kahdesti. Tähän mennessä kukaan ei ole voittanut Man Booker -palkintoa kolmasti, mutta nyt se saattaa tapahtua.

Thomas Cromwell (1485–1540) on Mantelin teossarjan päähenkilö ja kertoja. Kyläsepän kaltoin kohdellusta pojasta kehkeytyy sisukuuden ja hyvän onnen ansiosta sivistynyt hovimies, joka nousee arvoasteikossa yhä korkeammalle ja viimein kuningas Henrik VIII:n (1491–1547) luottohenkilöksi. Asemassa pysyäkseen Cromwellin on oltava kova ja laskelmoiva, sillä kaikki on kiinni Henrikin mielialoista ja oikuista. Ehkä imertelu auttaa:

Mitä minä keisarista, vaikka hän olisi koko maailman keisari? Teidän majesteettinne on ainoa ruhtinas. Te olette muille kuningashuoneille peili ja valo.

Kuningashuone jatkaa kertomusta täsmälleen samasta hetkestä, johon Syytettyjen sali päättyi eli Anne Boleynin mestauksesta. Kuningas on vapaa menemään naimisiin neitseellisen Jane Seymourin kanssa ja yrittämään jälleen miespuolista perijää. Edward-poika syntyy, mutta Jane kuolee pian synnytyksen jälkeen. Taas on alettava etsiä kuninkaalle puolisoa, joka vahvistaisi Englantia Euroopan poliittisella kartalla ja tyydyttäisi Henrikin nirsoa makua.

Viisikymppinen Cromwell on tässä vaiheessa Englannin toiseksi vaikutusvaltaisin mies, joka jopa aateloidaan. Menestys herättää kateutta ja huolta monella taholla. Aatelisia harmittaa, että heidän puhtaan verensä joukkoon nousee alhaissyntyinen mies Putneystä. Tavallinen kansa taas näkee Kromussa suurimman syyllisen kaikkiin heihin kohdistuviin uskonnollisiin, taloudellisiin ja poliittisiin vääryyksiin.

Jossakin, tai kukaties ei missään, on yhteiskunta, jota filosofit hallitsevat. Heillä on puhtaat kädet ja tahraton sydän. Mutta jopa valon metropolissa on kärpäsiä kuhisevia tunkioita ja lantakasoja. Jopa hyveen tasavallassa tarvitaan miestä lapioimaan paska pois, ja jossakin on kirjoitettu, että miehen nimi on Cromwell.

Samaan aikaan ilmaantuvat jo tuhon enteet. Cromwell painostaa Henrikin naimaan Clevesin prinsessa Annan, jotta Englannilla olisi protestanttisen Saksan tuki Ranskaa ja Espanjaa vastaan, mutta avioliitto puretaan nopeasti. Henrikistä Anna on ruma ja vanha – ja Anna ajattelee varmasti samaa itseään parikymmentä vuotta vanhemmasta Henrikistä. Nuoresta Katariina Howardista tulee Henrikin itsensä valitsema uusi kuningatar.

Myöskään katolisen uskon tukahduttaminen Englannissa ei suju Cromwellin laskelmien mukaan. Lakkautettujen luostarien varallisuuden siirtämisen valtion kassaan Henrik hyväksyy, mutta ei kaikkien tuttujen sakramenttien poispyyhkimistä. Cromwellin suuren unelman eli englanninkielisen Raamatun julkaiseminen siirtyy siirtymistään.

Henrikin vainoharhaisuus herää. Onko Cromwellista tullut suurempi kuin kuninkaastaan? Tuntuuhan siltä, että juuri hän ohjaa ja kontrolloi kaikkea ja saa kaikki tiedot ensimmäisenä. Suunnitteleeko Cromwell ehkä tietä seuraavaksi kuninkaaksi naimalla Henrikin vanhimman lapsen Maryn?

Hän pelkää sinua, mestari. Olet kasvanut hänen ohitseen. Olet edennyt pidemmälle kuin kenenkään palvelijan tai alamaisen kuuluu.

Thomas Cromwellin ja kaikkien muidenkin kirjassa esiintyvien henkilöiden kohtalot ovat tietenkin tiedossa, mutta silti yli yhdeksänsataasivuinen järkäle pitää otteessaan. Teksti etenee joustavasti ja henkilöiden nokkela sanailu tuo siihen mustahkoa huumoria. Samalla voi tarkkailla, mikä varomaton lausahdus todennäköisesti vielä käännetään Cromwellia vastaan.

Mantelin luoma Thomas Cromwell on hyvin todentuntuinen hahmo. Vanheneminen tuo mukanaan surumielisyyden ja itsetutkiskelun, tuttujen ihmisten haamut ja monenlaiset muistot. Silti Cromwell jää jonkinlaiseksi arvoitukseksi: millainen hän oikeasti oli, mikä häntä ajoi eteenpäin?

Mikä olen, se olen ja se oleva olen

Mutta millainen olen, ei tiedä kukaan

Pahako vai hyvä, vankiko vai vapaa

Mikä ole, se olen ja se oleva olen…

…Kumpi ja kuinka, sen päättäkööt muut

Todeksi tuomitkoot tai valheen omaksi

Enempää ette tiedä kuin tietää saitte

Sillä olen mikä olen, mitä seuraakaan…