NELSON, MAGGIE: Sinelmiä

Kustantaja: S & S 2019

Alkuteos: Bluets

Suomennos: Kaijamari Sivill

Amerikkalainen kirjailija Maggie Nelson rakastui siniseen väriin kuin olisi langennut lumoukseen. Jokainen sininen esine tuntui salaiselta koodilta, Jumalan sormenjäljeltä. Sininen värijauhekasa herätti pakottavaa (vaikkakin epämääräistä) halua. Tarve kirjoittaa sinisestä väristä oli niin palava, että vuosien ajan Nelson kertoi kirjan olevan jo tekeillä, vaikkei ainuttakaan sanaa vielä ollut kirjoitettu. Miksi?

16. Tästä kaikesta tulee puhuttua hilpeästi, vaikka tosiasiassa tuntee olleensa kuolemansairas, ja kirjeenvaihtajat lähettävät sinisiä uutisia kuin vihoviimeisenä toivona tepsivästä hoidosta.

17. Mutta mitä mielessä liikkuu, kun puhuu väristä hoitokeinona vaikka tautiakaan ei ole vielä määritelty?

Sinelmiä-teos on ohut ja koostuu 240 lyhyestä fragmentista, joissa kirjailija pohtii värin merkitystä itselleen ja yhteiskunnalle yleensä. Liikkeelle hän lähtee siitä peruskysymyksestä, mitä väri oikeastaan on, missä se on, tai onko sitä ylipäätään. Onko värien näkeminen vain valetietoisuutta?

Sinisen värin on todettu olevan kaikkialla maailmassa väreistä suosituin. Suomalaistenkin mielimaisema on sininen, mutta värihän onkin ympärillämme kaiken aikaa: taivas, järvet, meri. Toki sininen väri voi joissakin yhteyksissä olla vastenmielinen, ainakin ruuan kohdalla se voi merkitä hometta tai myrkyllisyyttä. (Mustikkapiirakan kohdalla ei tietenkään ole näin, mutta sen väri ei olekaan kirkas sininen.) Sininen valokaan ei tunnu hyvältä.

Mahtaako kirjailijalla olla mielessään jokin tietty sävy, joka tuntuu oikeimmalta siniseltä? Violettiin vivahtava se ainakaan ole, mutta väärältä voi tuntua puhdas sininenkin. Nelson matkusti kerran vartavasten Lontooseen nähdäkseen Yves Kleinin maalaukset, joihin taiteilija oli keksinyt ja patentoinut oman ultmariininsinisen sävynsä. Hän ei kuitenkaan pystynyt katsomaan maalauksia kuin hetken, sillä sininen säteili niin kuumana, että se tuntui kipuna silmämunissa.

Kirjailija pohdiskelee myös, näyttääkö maailma erilaiselta sinisten silmien välityksellä nähtynä (ja päättää uskoa niin). Entä sinisten silmien merkitys siellä, missä ne ovat harvinaisuus? Tästä päädytäänkin sellaisten naispyhimysten pariin, jotka mieluummin ovat kaivaneet siniset silmät päästään kuin antautuneet himokkaiden miesten kähminnälle. Jeesus puolestaan seisoo maalauksessa toisensa perään taustanaan hehkuvan sininen mandorla – sininen mantelinmuoto (joka taas tuo mieleen jotain ihan muuta).

Sinelmiä-teoksessa kirjailija siteeraa monen eri alan asiantuntijoita. On filosofeja antiikin ajoista asti, on kirjailijoita, kuvaamataiteilijoita ja lauluntekijöitä. Eniten nousevat esiin Väriopin laatija Goethe, abstrakti taidemaalari Joan Mitchell ja laulaja Billie Holiday.

Väriin liittyvien pohdintojen lomassa Nelson kuvailee varsin suorapuheisesti viehtymystään seksiin, erotiikkaan ja pornoon. Mieleen tulee ranskalainen Catherine Millet, kun Nelson kertoo halustaan katsoa, kokea, koskea ja maistaa. Kirjailija puhuu myös onnettomuudessa vakavasti vammautuneesta ystävästään, jonka sinistyneitä jalkoja raastaa ankara kipu ja joka kuitenkin on surussaan antelias. Usein kirjailija suuntaa sanansa petolliselle rakastetulleen, jota rakasti palavasti sokeana tämän todelliselle olemukselle. 

…sanon, että jos se mitä tunsin ei ollut rakkautta, minun on pakko myöntää etten tiedä, mitä rakkaus on, tai että minä yksinkertaisesti rakastin pahaa miestä. Puhun siitä, miten nämä muotoilut tyhjentävät rakkauteni kaikesta sinisestä ja jättävät ruman värittömän kalan sätkimään leikkuulaudalle keittiöön.

Englanninkielessä on siniseen liittyvillä sanoilla helpompi leikkiä kuin suomenkielessä. Sana ”blue” tuo värin lisäksi mieleen alakulon ja ”blues” musiikinsuunnan. ”Bluets” taas muistuttaa ruiskaunokeista, mutta myös itkemisen ja valvomisen aiheuttamista renkaista silmien ympärillä. Kaijamari Sivill onnistuu suomennoksessaan erinomaisesti.

Ehkä Sinelmiä-teos on Maggie Nelsonin farmakon, kirjoitettu sana joka toimii lääkkeen lailla?  Mutta mikä olikaan tauti?

Sillä sinisellä ei ole mieltä. Se ei ole viisas eikä lupaile viisautta. Se on kaunis, ja huolimatta siitä, mitä filosofit ja teologit ovat sanoneet, kauneus ei minun mielestäni sen kummemmin hämärrä eikä paljasta totuutta. Eikä se myöskään vie kohti oikeutta tai siitä poispäin. Se on farmakon. Se säteilee.