Kustantaja: Karisto 2020
Viisikymppinen öljypohatta Olaf Egner suunnittelee
rakennuttavansa Norjan vuonokallioiden luonnonakustiikkaa hyödyntävän konserttitalon
eräänlaiseksi muistomerkiksi itselleen. Vai haluaako hän pikemminkin tarjota
lapsuusajoista asti tuntemalleen akustiikkasuunnittelija Sigvald Johansenille
ainutlaatuisen tilaisuuden? Joka tapauksessa Sigvald lähtee Egnerin palkkaamana
kiertelemään pitkin Norjan länsirannikkoa ja etsimään sopivaa paikkaa.
Uuvuttava pyöräily- ja kävelyurakka johtaa Sigvaldin Saltdaliin.
Siellä hän kokee kaksi ainutlaatuista elämystä: tunturin autiolla laella
saksalaisten venäläisillä sotavangeilla rakennuttamasta malminkuljetusradasta
eli Veritiestä huokuvan raakuuden ja Suolavuonon kalliopoukaman hiljaisuuden.
Kiipesin mustalle, leveälle kielekkeelle, jonka ylle
kupertui luonnonmuovaama kalliokatto. Pidättelin hengitystäni. Olin saapunut
kohtaan, jossa tuuli lakkasi kokonaan väreilemästä. Hiljaisuus tiivistyi. Se
tiheni lävistämättömäksi.
Sigvald pistää koko arvovaltansa ja suostuttelutaitonsa
peliin. Unohdetaan konserttitalo ja rakennetaan Suolavuonon poukamaan
sävellystyöhön sopiva äänilaboratorio! Paikka säveltäjille, jotka tajuavat
äänen ja hiljaisuuden olemuksen. Ja paikan vihkiäisiin tilaustyönä Veritien
uhreille omistettu sielunmessu, Veritien Requiem.
Sigvald on omapäinen ja tinkimätön mies, siitä todistavat
hänen pitkien ja rönsyilevien kirjeidensä rinnalle liitetyt Olafin lyhyet
kommentitkin. Olafilla on suurempia asioita ajateltavanaan, joten hän antaa
huokaisten periksi. Äänilaboratoriota ruvetaan suunnittelemaan.
Elämäntehtäväni on ollut luoda suotuinen tila äänelle ja
hiljaisuudelle. Välillä olen työssäni mikroskoopintarkka teknikko, välillä
luova taiteilija ja toisinaan suoranainen äänitaiteen anarkisti…
Olafin ja Sigvaldin lisäksi kirjassa kuuluu kolmaskin ääni.
Ariana on pienestä peloponnesolaiskylästä kotoisin oleva leipurintytär, joka on
ponnistanut kulttuuriasiantuntijaksi Brysseliin. Köyhässä kylässä kaikki toivo
kiinnitetään häneen.
Kylässä asui vaivaiset kolmetuhatta asukasta, jotka elää
kituuttivat appelsiiniviljelyllä ja kalastuksella. Alueeseen kuului kaistale
rannikkoa, palanen loppuun kulunutta peltomaata sekä hylätty, asumaton saari,
jolle poikkesi enää silloin tällöin jokunen kalastaja.
Yllättäen kylän saarelle tarjoutuu ostaja. Amerikkalainen
miljonääri on valmis maksamaan kolme miljoonaa euroa ikiomasta saaresta, jolle rakennuttaisi
ikioman luksushuvilan ikiomia seurapiirijuhlia varten. Osa kyläläisistä
riemuitsee, mutta Arianaa asia ei jostain syystä ilahduta.
Kirjaa lukiessa ihmettelee pitkään sitä, miten norjalaiset
ystävykset ja kreikkalainen Ariana oikein liittyvät toisiinsa, mutta kyllähän
se yhtymäkohta aikanaan löytyy. Tarinan lopussa saa liikuttuakin, kun paljastuu
salaisuus jonka Sigvald on nuoruudesta asti työntänyt mielensä pohjalle, mutta
joka tiedostamattomasti on ohjannut hänen toimintaansa.
Kirjeitä Suolavuonolta on aihepiiriltään
tavanomaisesta poikkeava romaani, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Ihmisten välisten suhteiden käänteet tuovat juoneen jännitystä ja kuulaan
runollinen kieli tyydyttää kauneudenkaipuuta.
…meidän perimmäinen tehtävämme on tehdä liitto äänen ja
hiljaisuuden kanssa. Niin helposti unohdamme, että musiikkikin on kudottu
hiljaisuuden loimilankoihin. Että ääni on vain rivettä hiljaisuuden seinässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti