HAAHTELA, JOEL: Hengittämisen taito : pienoisromaani

Kustantaja: Otava 2020

Konstantinos oli kymmenvuotias, kun hänen isänsä lähti Suomesta takaisin kotimaahansa Kreikkaan. Lähtönsä jälkeen isä soitti pojalleen vain kerran eikä ottanut yhteyttä edes tämän joutuessa vaikean leukemian vuoksi pitkäksi aikaa sairaalaan. Turhaan poika odotti isäänsä, isän taikavoimia ja huolenpitoa. Poissaolo tuntui petokselta

Suljin isän mielestäni pois, mutta ei hän silti hävinnyt, vaan muuttui varjoksi, jolla ei ollut nimeä. Ja varjo eli minussa kuin kameleontti, joka muovaili päivittäin uuden muotonsa häpeästä, syyllisyydestä tai epätoivosta. Se muuntui hiljaa kyteväksi vihaksi, joka väsymättä etsi kohdettaan, kunnes viimein löysi vain oman hylätyn sydämensä.

Nyt on kulunut viisitoista vuotta ja Konstantinoksesta tuntuu, ettei hän hahmota täysin omaa identiteettiään ennen kuin on selvittänyt välit isänsä kanssa. Millainen mies tämä on? Miksi hän lähti? Miksi hän katkaisi yhteyden niin totaalisesti? Konstantinos ottaa kevätkaudeksi vapaata yliopisto-opinnoistaan ja lähtee Kreikkaan.

Thessalonikissa nuorukainen tutustuu Eleniin, isänsä hiljattain leskeksi jääneeseen kälyyn. Eleniltä Konstantinos saa tietoa isänsä Kreikkaan paluun jälkeisistä vaiheista ja myös syvästä masennuksesta, joka lamaannutti tämän toimintakyvyn pitkäksi aikaa. Parinkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta Elenin ja Konstantinoksen välille syntyy nopeasti lämmin ja läheinen suhde.

Me tapasimme Elenin kanssa sattumalta, yhdellä ajan hetkellä, kumosimme toistemme yksinäisyyden, pääsimme maailmaa pakoon ja löysimme paikan, jota muut eivät löytäneet, oman kadonneiden askelten salimme.

Isän nykyiseksi olinpaikaksi paljastuu uskonyhteisö pienellä saarella meren keskellä. Se on laivareittien ulkopuolella, mutta saarelle säännöllisesti tarvikkeita ja postia kuljettava vene ottaa mukaan myös pyhiinvaeltajia ja muita matkustavaisia. Vain kaksi munkkia ja Konstantinoksen isä hoitavat pikkuriikkistä skiittaa ja vehreää puutarhaa, jonka keskuksena on Palestiinasta satoja vuosia sitten tuotu oliivipuu.

Konstantinoksen ja isän tapaaminen on luonteva, mutta heti ei kuitenkaan ryhdytä puhumaan aroista asioista. Nuorelle miehelle tekee hyvää liittyä osaksi yhteisöä ja jokapäiväistä toimintaa. Hän laittaa ruokaa, valaa mehiläisvahasta tuohuksia, korjaa rakennuksia, hoitaa puutarhaa ja avustaa vuorokauden lukuisissa rukoushetkissä. Henkinen ulottuvuus on mukana kaikissa askareissa.

Saaren sielu on isä Makarios, jonka siunausta ja esirukousta ihmiset ympäri maailmaa tarvitsevat. Vanhus on jo lähellä kuolemaa eikä jaksa puhua, mutta silti hänestä säteilee suunnaton rakkaus ja ymmärtämys. Hänen kuihtuvaa ruumistaan hoivaillessaan Konstantinoskin tuntee täyttyvänsä rauhalla.

Vanhus ei sano mitään, ja silti minusta tuntuu kuin hän sanoisi, niin kuin puhuisi minulle, mutta toisella tavalla, ei niin kuin tavallisesti puhutaan, vaan suoraan sydämeen. Niin kuin hänen kaiken raihnaisuutensa ja uupumuksensa läpi minuun virtaisi suurta iloa.

Loppujen lopuksi Konstantinoksen aikeet vaatia isää tilille tekemisistään ja tekemättä jättämisistään tuntuvat turhilta. Isä ei katkaissut yhteyttä lapseensa rakkauden puutteessa, vaan siksi, ettei hänellä ollut voimia yhteydenpitoon eikä myöhemmin uskallustakaan. Lapsena hän koki olevansa riittämätön ja aikuisena uskoi olevansa jopa vahingoksi läheisilleen. Anteeksiantoa tarvitsevat niin isä kuin poikakin.

Kaikki viha on kulunut pois, saari on vienyt sen mukanaan. Sitten ajattelen, että me kaksi istumme siinä myös äidin puolesta, ja muidenkin isien ja poikien puolesta. Ja samalla tunnen, kuinka ympärilläni kasvaa uusi tarina, koska jokin mikä on ollut, lakkaa olemasta, on peruuttamattomasti poissa.

Hengittämisen taito -pienoisromaanin voi avata umpimähkään ja lukea minkä tahansa silmiin sattuvan kappaleen - aina kokemuksena on samanlainen puhdistumisen ja avartumisen tunne. Pelkkää ylevyyttä ja henkisyyttä kirja ei kuitenkaan ole, vaan välillä pilkahtaa oivaltavaa ironiaa, realismia ja lihallisuutta. Sen henkilöt eivät (isä Makariosta lukuun ottamatta) ole pyhimyksiä, vaan vasta opettelevat hengittämään oikein.