Kustantaja: S & S 2020
Rasi-Koskisen romaani REC ei ole ihan helppoa
luettavaa. Ensinnäkin teos on paksu (647
sivua), mutta siinä on myös paljon kerrostumia, irrallisilta tuntuvia
juonenpätkiä, aikakäsityksen järkkymistä ja identiteettiongelmia. Sisällysluettelosta
päätellen siinä kuljetaan näyttelytilassa huoneesta toiseen, katsotaan kuvia ja
videoita tapahtumista ja ihmisistä.
Jälkikäteen elämän voi sulloa muottiin, joka muistuttaa
kertomusta. Montaa eri kertomusta. Minkä tahansa elämän. Pakottaa, valita,
muokata, rajata. Jos jokin ei sovi, sen voi rajata kuvan ulkopuolelle.
Todellisuudessa kertomuksia ei ole, mutta ei todellisuuskaan ole sellainen
miltä se näyttää. Todellisuudessa menneisyys ei luo meitä, vaan me luomme
menneisyyden joka päivä uudelleen.
Lucas ja Cole tapaavat toisensa kolmetoistavuotiaina. Avioeroperheestä
tuleva Lucas on tavallisuudessaan miltei näkymätön ja varakkaan perheen lapsi
Cole puolestaan selvä johtajahahmo. Kuvien maailma yhdistää poikia, sillä Lucas
harrastaa valokuvausta ja Cole haaveilee ohjaajan urasta. Yhteisvoimin he
perustavat nettiin Huoneen omine elämysmaailmoineen, mutta Cole haluaisi vielä
enemmän: alitajuntojen yhteensulautumista.
Lucas tutustuu myös Colen identtiseen kaksosveljeen Nikiin,
joka kuvauksen perusteella sijoittunee jonnekin autismin kirjolle. Nik vetoaa
Lucakseen ihan eri tavalla kuin Cole, sillä mukana on nyt seksuaalinen sävähdys.
Kun Cole kertoo, että Nik on pelkästään hänen itsensä keksimä ja näyttelemä rooli, pääsee valloilleen myös poikien pettymys
toisiinsa. Lucas katkaisee toveruussuhteenkin pitkäksi aikaa.
Sama kaava toistuu myöhemminkin. Cole houkuttelee sovintoon,
toverukset suunnittelevat jotain provosoivaa ja huomiota herättävää, Cole
paljastuu valehtelijaksi ja Lucas vetäytyy. Näin käy esimerkiksi nuoren Even
tapauksessa, kun vastoin Lucaksen periaatteita Cole ohjaa ja leikkaa ”Kertomus
kuolemasta” -dokumentin, jossa Eve lopuksi kuvaa oman itsemurhansa. Vai
kuvaako?
Tähän suhteellisen selväpiirteiseen juonenkulkuun limittyy
aikuisen Lucaksen matka tapaamaan Colea kaupunkiin, joka on kiehtonut tätä
poikavuosista asti. Itä-Euroopassa sijaitsevan kaupungin keskusta on vajonnut
sen alle kaivettujen tunnelien petettyä, mutta suuria
projekteja on suunnitteilla. Seuraa karu kuvaus massaturismista
lieveilmiöineen, mutta tämän kirjan kohdalla voi kyse olla myös symboliikasta.
Lucaksen saapuessa perille kaikki menee pieleen. Uhkaavan
tilanteen vuoksi ulkona liikkuminen on kielletty, sähköt pätkivät ja Lucakselta katoaa
puhelin. Cole on tavoittamattomissa – paitsi, että yhtäkkiä hän on
televisioruudussa ja nainen Lucaksen vieressä sanoo: ”Minä tunsin Nikin ja
tuo ei ole hän. Se näyttää samalta mutta ei ole. Tuo on kaksoisolento.”
Kirjan toinen puolisko koostuu kaupunkiin liittyvistä
tarinoista. On perhe, joka ajaa asuntovaunun kanssa kapeilla kaduilla harhaan,
jää jumiin ja aiheuttaa täyden kaaoksen. On naisturisti, joka kiukuttelee
kerjäläisille ja joutuu lopulta itse kerjäämään. Ovat matkablogiinsa
autenttisia asioita etsivät reppureissaajanuorukaiset, joiden etsintä päättyy hieman
huonosti. On kuoppaan katoava isoisä, jota kukaan ei yritä pelastaa.
Onko näillä kertomuksilla yhteyttä Lucakseen ja Coleen?
Joitakin tiedonjyviä niistä voi tosiaan poimia, mutta hämäävän paljon on
viittauksia kaksosiin, kaksoisolentoihin ja kadonneisiin lapsiin. Ihmisiä
kiinnittyy tarkoituksella tai sattumalta videoille, turistien näppäämiin kuviin
ja valvontakameroiden tallenteisiin ja katoaa taas.
”Valokuvaaminen on ajan pysäyttämistä. Se mikä on
kuvassa, ei koskaan lakkaa olemasta…” Eve katsoi häntä kauan. Sitten hän
pudisti hitaasti päätään. ”Ei”, hän sanoi. ”Se on juuri päinvastoin. Ei
valokuvaaminen ole ikuistamista. Valokuvaaminen on tappamista.”
Kirjan rakenne on tavanomaisesta poikkeava, mutta
kokonaisuus säilyy. Tunnelma on unenomainen ja jopa painajaismainen - todellisuus
on nyrjähtänyt pois paikaltaan. Ei ihme, jos ihmisten mielikin pyrkii tässä
ympäristössä järkkymään. Enää ei tiedä, kuka valehtelee missäkin tilanteessa ja
miksi.
Marisha Rasi-Koskinen voitti REC-teoksellaan vuoden
2020 Tulenkantaja-palkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain suomalaiselle
teokselle, jolla raati arvioi olevan parhaat mahdollisuudet menestyä
ulkomailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti