14.2.2022

BJERGFELDT, ANNETTE: Palermotien taivaallinen laulu

Kustantaja: Into 2022

Alkuteos: Højsangen fra Palermovej

Suomennos: Outi Menna

Kaikuja nuoren äitini kujerruksesta isälle, isoisän pianosävelistä, venäjänkielisestä humalaisten örinästä, Olgan hyräilystä ja Filippan sipsutuksesta lautalattialla. Jos olen hiirenhiljaa ja höristän korviani, saatan erottaa vielä vaimeampana lasien kilistelyä viime vuosisadalla pidetyistä juhlista. Balettiaskelten keveitä tömähdyksiä ja heräilevien toiveiden värinää.

Tanskalaisen Annette Bjergfeldtin runsas, lämminhenkinen ja hauska romaani Palermotien taivaallinen laulu sijoittuu Amargerin saarelle lähelle Kööpenhaminaa. Siellä asuu Palermotien varrella valkoisessa huvilassa kolme sukupolvea. Ajallisesti matkustetaan 1920-luvulta 1990-luvulle.

Valkoisen talon hankkii tukkukauppiaan kaunosieluinen poika Hannibal. Hän unelmoi siitä, miten talossa aikanaan emännöisi eksoottinen nainen ja Tšaikovskin musiikki soisi siellä samalla kun luettaisiin Korkeaa veisua ja venäläisen kirjallisuuden klassikoita. Etenkin Anna Kareninaa, joka aikoinaan elokuvamuodossa vei Hannibalilta jalat alta.

Vuonna 1920 Hannibal matkustaa Pietariin turkiksia ostamaan, huomaa sattumalta Sirkus Sowalskajan mainoksen ja menee katsomaan sen vetonaulaa, virtahepoa. Suurimman vaikutuksen häneen tekee kuitenkin kahtia sahattava nainen, pieni ja notkea Varinka hiilenmustina hehkuvine silmineen. Yhteistä kieltä nuorilla ei ole, mutta Varinka onnistuu kuitenkin kertomaan, että hänen aarteensa on äidiltä saatu Anna Karenina -teos. Tässä Hannibalin unelmien nainen!

Todellisuus Tanskassa tuottaa pettymyksen. Nuori rouva on karkea ja kiroileva, rakastaa vinttikoirakilpailuja ja vedonlyöntiä enemmän kuin musiikkia ja kirjallisuutta ja seurustelee mieluummin laitapuolen venäläisten kuin miehensä kanssa. Hannibal ei taida tietää, että Varinka on menettänyt rakastettunsa tämän pudottua trampoliinihypyn jälkeen suoraan virtahevon kitaan? Kirjan mielenkiintoisin hahmo yrmeä ja tiukan rationaalinen Varenka kyllä on.

Lohtua Hanniballe tuo Eva-tytär, kultakutrinen ja orvokkisilmäinen kujertaja. Hänen välityksellään Hannibal pääsee koskettamaan kaipaamaansa tuonpuoleista todellisuutta, sillä Eva näkee enneunia, jotka järjestään toteutuvat – tosin joskus aika odottamattomalla tavalla. Lennokas Eva uskoo löytäneensä Vuosisadan rakkauden ruotsalaisesta kirjekyyhkyjen kasvattajasta, rauhallisesta ja turvallisesta Jan Gustavista, mutta ovatkohan elämäntyylit sittenkin liian erilaiset?

Seuraavan sukupolven edustajista Hannibal löytää lisää mielihyvää. Evan ja Jan Gustavin vanhin tytär Filippa on ruumiillisesti hauras ja käy useammankin kerran kuoleman rajan tuolla puolen, mutta älyllisesti hän lentelee sfääreissä. Kaksostytöistä Olgasta ja Estheristä Hannibalin musiikinrakkauteen vastaa lumoava Olga, joka on saanut synnyinlahjaksi uskomattoman äänen ja mieltymyksen klassiseen musiikkiin. Intohimoinen luonne tosin vie häntä ajoittain väärään suuntaan.

Olga laulaa kuin merten innokas mustarastas merkatakseen, että tämä on hänen päärynäpuunsa ja hänen ominta aluettaan… Hän laulaa itsensä arjen yläpuolelle. Laulaessaan hän koristelee värittömän taivaan Mahlerin lepattavilla amiraaliperhosilla, jotka tihkuvat kaihoa ja pian lähestyvää kuolemaa.

Kirjan kertoja on kaksosista toinen eli Esther, joka isokokoisena ja kömpelönä tuntuu olevan tuomittu jäämään sädehtivän sisarensa varjoon. Sisarkateudelta ei vältytä, mutta kaksosten välillä vallitsee kuitenkin aina salaperäinen yhteys. Esther haluaisi taidemaalariksi, mutta sopiiko hänen räiskyvä tyylinsä aikakauden suuntauksiin? Esther nimittäin on täysiverinen koloristi ja näkee kaiken ympärillään väreinä.

Olen maalannut siitä asti kun avasin silmäni. Kasvot, paikat, numerot, kirjaimet ja mielentilat, kaikella on oma värinsä. Numero 4 on marsvioletti, R hehkuu syaaninsinisenä, melankoliassa on syvää poltettua siennaa, ja pettymykset ovat voimakkaan sitruunankeltaisia.

Pelkkä ”farkuttaminen” (vinttikoira Igorin ahkerasti harrastama toiminta) ei riitä kirjan henkilöille, vaan he hakevat Vuosisadan rakkautta; löytävät, kadottavat, pettyvät, eivät huomaa olevansa jo sitä lähellä. Kaikki ei kuitenkaan ole aina sitä, miltä ulkopuolisen silmin näyttää – sen joutuu toteamaan kaikkitietäväksi kertojaksi itseään luullut Estherkin. Ehkäpä pitäisi rakastaa kuin virtahepo, kestäen toisen rumuuden ja vihaisuuden!

Tyylilajiltaan kirja edustaa maagista realismia. Ovat enneunet, talossa aistittavat haamut, kuolleen sisaren vierailut unessa neuvomassa ja opastamassa. On puutarha, joka kukoistaa sitä runsaampana, mitä raikuvammin talossa soi musiikki. Oma symbolinen merkityksensä on varmaan kyyhkyilläkin. Kirja ei ole tässäkään suhteessa yksitotinen, vaan lempeän leikittelevä.

Annette Bjergfeldt (s. 1961) on paitsi kirjailija myös palkittu laulaja-lauluntekijä, kuvataiteilija ja laulunkirjoittamisen opettaja, joka järjestää musiikkityöpajoja mm. vangeille ja kehitysvammaisille lapsille. Musiikintuntemus näkyy myös esikoisromaanissa Palermontien taivaallinen laulu.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa todella hyvältä kirjalta! Täytyy pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, suosittelen kyllä tätä kirjaa! Siinä tapahtuu kaikenlaista, mutta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.

      Poista