ERPENBECK, JENNY: Päivien loppu

Kustantaja: Tammi 2020

Alkuteos: Aller tage abend  (2012)

Suomennos: Jukka-Pekka Pajunen

Jenny Erpenbeckin toinen suomennettu romaani Päivien loppu tutkiskelee sitä, miten sattumanvaraista ihmisen elämä on. Elämän suuntaan ja sen pituuteen vaikuttavat ihmisen omat arkiset päätökset, mutta yhtä hyvin myös toisten ihmisten valinnat. Näiden yli menevät kuitenkin maailmanhistoriaa muokkaavat mahtavat voimat, jotka kuljettavat ihmistä vääjäämättä tilanteesta toiseen.

Jos kaikki joskus jossain tämän maailman kolkassa sanottu ja vielä sanottava lasketaan yhteen, niin muodostavatko ne mahdollisesti sellaisen elollisen kokonaisuuden, joka kasvattaa milloin yhteen, milloin toiseen suuntaan haarautuvia ulokkeita, mutta joka sitten lopulta rauhoittuu?

Kirjan päähenkilön isovanhemmat asuvat Galitsiassa, Puolassa. He ovat juutalaisia ja heillä on hyvin menestyvä kauppa. Isoisän kuoltua katolista uskoa tunnustavien naapureiden pahoinpitelemänä haluaa leski kauniille tyttärelleen turvatumman elämän ja naittaa tämän kristitylle pikkuvirkamiehelle. Rahaa on ehkä käytetty houkuttimena, mutta nuoren avioparin välillä vallitsee kyllä oikea intohimokin.

Vuonna 1902 perheeseen syntyy pieni tytär ja onni kukoistaa, mutta kahdeksan kuukauden iässä tyttö kuolee. Syyllisyydentunne ja viha saavat aviomiehen pakenemaan Amerikkaan, kun taas vaimo yrittää selvitä omalla tavallaan.

Vaan entäpä, jos pieni kourallinen lunta estääkin tytön kuoleman?

Perhe, jossa on nyt toinenkin tytär, muuttaa vuonna 1919 Wieniin. Sodan vuoksi ihmiset elävät siellä suuressa ahdingossa ja kärsivät nälkää. Perheen isä ei ole juutalaisen vaimonsa vuoksi edennyt urallaan eikä perhe selviäisi ilman isoäidin rahallista tukea. Vanhin tytär osoittaa mieltä sotaa vastaan, mutta kuolee epäselvissä olosuhteissa.

Vaan entäpä, jos nuori nainen kulkisikin eri katua eikä tapaisi murhaajaansa?

Perheen vanhin tytär liittyy sosialismia kannattavien nuorten joukkoon ja pakenee natseja Neuvostoliittoon, missä yrittää päästä kommunistisen puolueen jäseneksi. Porvarillisen taustansa vuoksi toveri H:ta pidetään epäilyttävänä, joten hänet pidätetään ja viedään vankileirille.

Onko se aika jo ohi, kun sanat olivat todellisia, yhtä todellisia kuin jauhopussi, kenkäpari tai kapinoimaan ryhtyvä ihmisjoukko? Koostuiko todellisuus sen sijaan enää vain sanoista? Kenen silmät yhdistäisivät hänen nyt kirjoittamansa kirjaimet sanoksi, ja sanat merkitykseksi? Mitä pidettäisiin hänen syynään, ja mihin hän oli syytön? Oliko kyse jokaisesta sanasta?

Vaan entäpä, jos joku naisen kuulustelijoista suhtautuisikin häneen suopeasti?

Nainen toimii sodan aikana kääntäjänä ja toimittajana ja sodan loputtua muuttaa Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan. Hänestä tulee merkittävä ja palkittu kirjailija, jonka hautajaisia kunnioittavat läsnäolollaan valtion johtajatkin.

Vaan entäpä, jos rouva Hoffmann selviääkin elämässä sen pahemmin kompuroimatta?

Rouva Hoffmann elää vanhaksi ja joutuu muistisairautensa vuoksi vanhainkotiin. Hän on usein pelokas, koska luulee elävänsä sota-aikaa tai olevansa Neuvostoliitossa. Hän ennättää täyttää yhdeksänkymmentä vuotta, mutta juhlien jälkeisenä päivänä hänelle vihdoin koittaa se lopullinen ja viimeinen kuolema.

Oliko hän ylipäätänsä koskaan yksi ja sama? Oliko hänen elämässään edes kahta hetkeä, jolloin häntä olisi voinut verrata itseensä? Eikö kaikki ollut todellista? Vai oliko kaikki petosta? Jos elämäntarinan lukeva henkilö on hänelle kasvoton, niin mitkä kasvot hän paljastaa lukijalle, mitkä sokeat kasvot paljastuvat sokealle peilille?

Ihmiselon sattumanvaraisuus on tärkein Päivien loppu -teoksen teemoista, mutta kirjailija nostaa esiin myös asenteita. Kauhistuttavan selväksi tulee ihmisten suhtautuminen juutalaisiin niin 1900-luvun alkupuolen kristityssä Euroopassa kuin ateistisessa Neuvostoliitossa. Amerikkaan suurin toivein saapuneet siirtolaiset puolestaan huomaavat olevansa vain epämieluisiin tehtäviin soveltuvaa halpatyövoimaa. Saksojen yhdistyminen vuonna 1989 lupailee ensin hyvää, mutta ennen pitkää monet DDR:ssä varttuneet huomaavatkin olevansa toisen luokan kansalaisia, ikuisesti muukalaisia omassa maassaan.

Erpenbeckin teos tuo aiheensa puolesta mieleen Kate Atkinsonin romaanin Elämä elämältä (2014), vaikka kirjat eroavatkin toisistaan paljon. Elämä elämältä on kuulakas, soljuva ja helposti omaksuttava, kun taas Päivien loppu on karhea, synkähkö ja tarkkaavaisuutta vaativa. Kummankin loppupäätelmä on kuitenkin sama: kohtaloa ei voi paeta.