Kustantaja:
Like 2020
Alkuteos:
Ostrov Sahalin
Suomennos: Kirsi Luoma
Eduard Verkin (s. 1975) on palkittu venäläinen kirjailija.
Teos Sahalinin saari on tieteiskirjallisuutta, dystopia ajasta jolloin
miltei koko maailma on tuhoutunut. Siitä saattaa löytää ennusmerkkejä ja
yhtymäkohtia omaan aikaamme.
Ydinsota on lähtenyt liikkeelle nyrkkeilyottelusta, jossa
Pohjois-Korean edustaja häviää amerikkalaiselle. Tyrmäyksestä kuluu vain
kahdeksantoista minuuttia, kun ohjukset jo lentävät amerikkalaisiin tukikohtiin.
Parissa päivässä tuhoutuu Venäjä, Kiina ja Pohjois-Amerikka. Kun mantereella
puhkeaa tuhoisa tauti, puhdistaa saarivaltio Japani sen rannikot ydinaseita ja
kemiallisia aseita käyttäen.
Japani jää siis ”sivilisaation viimeiseksi
soihdunkantajaksi”, mutta entisellään ei ole sekään. Meret ovat saastuneet,
kaikki linnut kadonneet. Koirat ovat muuttuneet tarunomaisiksi olennoiksi eikä
muitakaan eläimiä ole rajusti lisääntynyttä karhukantaa lukuun ottamatta.
Kaikista murheellisinta on tietenkin lasten puuttuminen.
Kirja alkaa tilanteesta, jossa nuori naistutkija Siren
matkustaa Japanista Sahalinin saarelle. Hän työskentelee tulevaisuudentutkijana
soveltavan futurologian laitoksella, etnografian osastolla. Ohjaava professori
on vakuuttunut siitä, että juuri Sahalinilla ovat havaittavissa tulevaisuuden
suuntaviivat. Siren on etuoikeutetusta perheestä esi-isiensä ansiosta ja voi
odottaa matkansa aikana sen mukaista kohtelua. Ulkonäkönsäkin ansiosta hän saa
huomiota, sillä hän on perinyt venäläistaustaiselta äidiltään siniset silmät.
Sahalinin saari vaikuttaa ankealta tsunamien ja
maanjäristysten riepottamalta rangaistussiirtolalta. Sinne lähetetään
kiinalaisia ja korealaisia pakkotyöhön kaivoksille kaivamaan hiiltä ja ennen
kaikkea äärimmäisen arvokasta reniumia. Renium on itsessään myrkytöntä, mutta
sen rikastamisprosessi tappaa työntekijät muutamassa vuodessa. Saaren
vankiloihin puolestaan tuodaan japanilaisia pikkurikollisia ja
mielipidevankeja. Mielenterveysongelmat ovat yleisiä niin vankien kuin
vartijoiden keskuudessa.
Yhtäältä se sulkee sisäänsä keisarikunnan ihmisyhteisön
vahingollisia aineksia; murhaajia, rosvoja, lapsenraiskaajia, psykopaatteja ja
muita heittiöitä, jotka voivat pieninäkin määrinä tuhota minkä tahansa
yhteiskunnan. Ja toisaalta Sahalin on ottanut vastaan kaikki, jotka pakenivat
sodan jälkeen mantereelta.
Siren saa tutkimusmatkalleen oppaaksi ja vartijaksi venäläisen
Artjomin, joka on viranomaisten hyväksymä palkkasoturi. Artjom on valpas,
nopeaälyinen ja taitava, mutta hento Siren osoittautuu yllättäen monessa
suhteessa hänen vertaisekseen. Kiertomatkasta muodostuukin kahden
sankariainesta omaavan ihmisen selviytymistarina. He joutuvat selviytymään
maanjäristyksestä, vankilasta karanneiden vankien hyökkäyksestä, pohjoiseen
pakenevien kinujen (= kiinalaisten) ahdistelusta ja lopulta mantereelta
saarelle rantautuneen pikaraivotaudin seurauksista.
Pikaraivotauti eli PRT tuo väistämättä mieleen nykyhetken
koronapandemian korotettuna ties monenteenko potenssiin. Sirenin mukaan PRT ei
ole luonnollista alkuperää, vaan Pohjois-Koreassa taistelukäyttöön suunniteltu
geenitekninen tuote. Virus leviää puremasta ja jo noin kolmen minuutin päästä
elimistössä on tapahtunut peruuttamattomia vaurioita. Noin kahden viikon
kuluttua vahvinkin ihminen kuolee lihaskouristusten ja aivohalvausten
näännyttämänä nälkään ja nestehukkaan.
… taudin viime vaiheessa raivotautisten ryhmät osoittavat
alkeellisia merkkejä joukkoälystä ja käyttäytyvät jotakuinkin samoin kuin
mehiläisparvi, muurahaisyhdyskunta tai alkueläinkolonia. Kolmannessa vaiheessa
tartunnan saaneiden joukko liikkuu yleensä kohtalaista vauhtia yhteen ja samman
suuntaan, ja vaikka yksilöiden näkö onkin heikentynyt, ryhmä tunnistaa terveen
ihmisen pitemmän matkan päästä kuin yksittäinen taudinkantaja. Terveen ihmisen
havaittuaan parvi kiihdyttää vauhtiaan.
Sahalinin saari -romaani on ahdistava ja paikoin suorastaan
raaka, mutta kevennystäkin löytyy. Koko Sahalin ei suinkaan ole kokonaan
tuhoutunut, vaan Siren näkee kiertomatkalla myös lumoavan kauniita
näkymiä ja vehreää luontoa. Hän tapaa ihmisiä, jotka pyrkivät auttamaan köyhiä,
sairaita ja vammaisia eivätkä hylkää näitä, vaikka voisivat jättää kaiken ja
paeta saarelta pois. Oma lukunsa on Artjomin ja Sirenin välille kehittyvä lämmin
ystävyys, jolla on merkitystä tulevaisuudenkin kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti