Kustantaja:
Otava 2020
Alkuteos:
The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle
Suomennos: Jaakko Knkaanpää
Stuart Turtonin esikoisromaani Evelynin seitsemän
kuolemaa kaihtaa kaikkia luokitteluja. Toisaalta se on dekkari Agatha
Christien hengessä ja toisaalta goottilainen kauhukertomus, mutta lisäksi siinä
on jotain täysin omanlaistaan ja määrittelemätöntä.
Ollaan 1920-luvulla. Tapahtumapaikkana on Hardcastle-suvun
rapistunut kartano. Yhdeksäntoista vuotta sitten siellä murhattiin raa’asti
toinen perheen pojista, minkä jälkeen kartano jätettiin vuosittaista
muistopäivää lukuun ottamatta oman onnensa nojaan. Nyt sama vierasjoukko, joka
oli paikalla Thomasin murhan aikaan, on kutsuttu juhlimaan perheen esikoista,
Evelyniä. Ilmapiiri on pahantahtoinen ja riitaisa, ei ollenkaan juhlava.
Kirja kattaa kahdeksan päivän ajanjakson. Lukija pääsee
toiminnan keskelle heti ensimmäisen päivän aamuna tavatessaan metsässä
kauhistuneen miehen, joka huutaa Annaa. Mies ei muista mitään. Ei sitä, kuka
Anna on. Ei sitäkään, kuka on itse. Oma ruumis tuntuu vieraalta, liian suurelta
ja vanhalta. Kaiken muun lisäksi miesparan päässä jokin ääni jakelee
käyttäytymisohjeita.
Rauhoitu.
”En saa
henkeä”, korisen. Veri pauhaa korvissani, kun vaivun maahan ja sormeni uppoavat
multaan.
Pystyt
kyllä hengittämään, kun vain rauhoitut.
Sisäinen
ääni tyynnyttää. Sen sävy on viileä, luotettava.
Sulje silmäsi, kuuntele metsää. Kokoa itsesi.
Myöhemmin selviää, että mies on tohtori Sebastian Bell.
Pelokas ja väritön sivustakatselija, vastuunvälttelijä. Bell ei ole kuitenkaan
kertojan ”isäntänä” enää seuraavana aamuna, vaan tilalle on vaihtunut vanha
hovimestari. Ja näin tarina etenee: joka aamu uusi mieli ja uusi ruumis, joita
kertojan pitäisi hallita. Joka päivä uudenlaisia havaintoja ympärillä
tapahtuvista asioista.
”Minulla pauhaa täällä kahdeksan eri
ihmistä”, sanon ja napautan itseäni ohimoon.
”Kahdeksan?”
”Ja myös
kahdeksan versiota tästä päivästä”, sanon. ”Aina kun aamulla herään, olen eri
vieraassa. Tämä on viimeinen. Joko ratkaisen jutun tänään tai aloitan alusta
huomenna.”
Näyttää siltä, että kartanossa toistuu yksi ja sama päivä
yhä uudestaan. Suurin osa vieraista tekee samoja asioita ja puhuu samoja sanoja
muistamatta niistä seuraavana päivänä yhtään mitään. Joka ikisenä iltana
Evelyn-neiti kuolee, ehkä itsemurhan seurauksena tai taitavasti suunnitellun
murhan uhrina. Tapahtumia ei voi estää, yrittäminenkin vain pahentaa asioita.
”Emme voi selvittää murhaa, jos kukaan ei
kuole, ja jos emme selvitä, emme pääse täältä pois.”
”Antaisitko sinä hänen kuolla?” kysyn
järkyttyneenä hänen piittaamattomuudestaan.
” Olen elänyt
tämän päivän kahdeksan kertaa ja hän on kuollut joka ilta, vaikka olisin tehnyt
mitä”, hän sanoo ja pyyhkii pöydän reunaa sormellaan. ”Se, mikä tapahtui eilen,
tapahtuu myös huomenna ja ylihuomenna. Voin vakuuttaa, että vaikka kuinka haluaisit
puuttua asioihin, olet jo yrittänyt ja epäonnistunut.”
Melko pitkään menee, ennen kuin isännästä toiseen liikkuvan kertojan
henkilöllisyys selviää. Hän on Aiden Bishop, yksi niistä kolmesta henkilöstä,
jotka on määrätty selvittämään syyllinen Evelynin kuolemaan. Nämä kolme
muistavat kokemansa ja näkemänsä asiat ja muodostavat keräämistään
tiedonsiruista kokonaisuutta. Se, joka ensimmäisenä päätyy oikeaan ratkaisuun, vapautuu
aikasilmukasta ja pääsee pois kartanosta.
Aikaa tapauksen ratkaisun löytämiseen on kuitenkin vain
kahdeksan päivää. Jos oikea nimi ei silloin ole tiedossa, alkaa kierros
uudestaan tyhjästä, Näin on tapahtunut luultavasti jo satoja tai tuhansia
kertoja. Aidenille on sentään sallittu avustaja eli mystinen palvelustyttö Anna
ja osittain myös Ruttolääkärin hahmoon pukeutunut hahmo, joka tuntuu valvovan
tapahtumia. Mutta kuka on hirveä Lakeija, joka haluaisi tappaa ”pikku kanit”
yhden toisensa perään?
Kirjassa on yksityiskohtia ja johtolankoja niin runsaasti,
että niistä on miltei mahdoton pitää lukua. Tämä on älyllä leikittelevä
trilleri, jossa ei hirveästi kiinnitetä huomiota ihmisten tunteisiin, sillä
Evelynin kuolemakaan ei useamman kerran toistuttuaan tunnu enää kovin suurelta
jutulta. Kyseessä on näppärä murhamysteeri, jossa vanhoja ideoita on
kierrätetty uudella tavalla. Ajassa liikkuminen on aihe, jonka konkreettista
puolta, mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia ei kannata kovasti mietiskellä, vaan
nauttia vain itse kertomuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti