24.6.2024

QUINN, JOANNA: Valaanluuteatteri

Kustantaja: WSOY 2024

Alkuteos: The Whalebone Theatre (2022)

Suomennos: Irmeli Ruuska

Joanna Quinnin (s. 1976) esikoisromaani Valaanluuteatteri kertoo erään suvun tarinaa parin sukupolven ajalta. Tarina etenee kronologisesti vuodesta 1919 vuoteen 1945 ja teatteriteemaan viitaten sen luvut on nimetty näytöksiksi eli kirjassa on viisi näytöstä ja encore. Valaanluuteatteri on ollut ehdolla lukuisiin palkintoihin, ja kuningatar Camilla on valinnut se lukupiiriinsä.

Talon ääriviivoista hahmottuu joukko notkuvia päätykolmioita ja korkeita savupiippuja, ja se on kyyhöttänyt meren yllä metsäisellä jyrkänteellä neljäsataa vuotta, lyijylasisten kapeat viirut uhmaavat merituulia ja historian kulkua, ja yleisvaikutelmaksi jää vähittäinen luhistuminen.

Uudenvuodenaattona 1919 Jasper Seagrave tuo Dorsetissa sijaitsevaan Chilcomben kartanoon uuden vaimonsa Rosalindin. Avioliitto perustuu hyötyyn: Jasper tarvitsee äidin ensimmäisessä liitossa syntyneelle kolmivuotiaalle Cristabelille ja poikalapsen perijäkseen. Rosalind puolestaan on ”ylijjäämänainen”, jonka kosijat sota on vienyt. Nyt hän yrittää parhaansa mukaan esittää tyytyväistä vaimoa ja äitiä.

Yksinäinen Cristabel (Crista) odottelee innokkaana pikkuveljen saapumista, mutta tulokas onkin Florence-tyttö (Flossie), joka Rosalindin mielestä näyttää yhtä arkipäiväiseltä kuin nauris. Mitenkään pahaa tarkoittamatta perhe kutsuukin tyttöä monta vuotta Nauriiksi. Kyllä Crista veljenkin aikanaan saa, mutta Digbyn isä on Jasperin pikkuveli Willoughby, joka nai Rosalindin tämän jäätyä leskeksi.

Seagraven lapsia epämääräiset sukulaisuussuhteet eivät askarruta. Cristan johdolla he seikkailevat kartanossa ja tiluksilla kenenkään seuraamatta heidän tekemisiään. Aikuiset viettävät joutilasta elämää, siemailevat cocktaileja, tanssivat jazzin tahdissa ja vierailevat toistensa sängyissä. Tiuhaan vaihtuvat ranskalaiset kotiopettajat eivät juuri viitsi lasten opetukseen panostaa.

Maaliskuussa 1928 tapahtuu jotain erikoista: myrsky-yönä kylän rantaan huuhtoutuu kuollut sillivalas. Heti asiasta kuultuaan Crista päättää omia valaan, vaikka joutuisi käymään asiasta oikeutta itse kuninkaan kanssa! Ja hyvin käy lopulta, sillä kyläläisten hyväntahtoisella avulla valaan luista tulevat jännittävät lavasteet Cristan ideoimaan kesäteatteriin.

Valaan isot kylkiluut on irrotettu ruhosta, puhdistettu lihasta ja pystytetty ladon ja mökin väliin maahan lähes parin metrin korkuiseksi kaarevaksi tilaksi. Ne ovat kuin jättimäisten norsujen syöksyhampaiden muodostama parijono kaartuessaan ylöspäin, niin että mieleen tulee kaljuunan kyljet. Takana hohtaa ilta-auringon kultaama meri.

Cristan innokkuus tempaa kartanon asukkaat, vierailijat ja työntekijät esittämään persoonallisia tulkintoja esimerkiksi Cristan rakastamasta Ilias-eepoksesta ja Shakespearen näytelmästä Myrsky. Katsojia saapuu kaukaakin ja lehdet kirjoittavat amatööriporukan esityksistä myönteiseen sävyyn. Toiminta loppuu, kun sota leviää Euroopassa.

Rosalind ja Willoughby eivät osoita lapsilleen hyvää esimerkkiä sotaponnisteluissa, mutta lapsista Digby liittyy vapaaehtoisena armeijaan alle kaksikymppisenä ja Cristakin löytää sieltä henkilökohtaisten suhteiden avulla lopulta paikkansa. Kumpikin päätyy mannermaalle auttamaan vastarintataistelijoita. Peiterooleissa selviämisessä on teatterikokemuksista suurta hyötyä.

Flossie puolestaan hoitaa uskollisen palvelusväen avustamana Chilcombea yllättävän taitavasti. Hän tekee maatöitä sotavankien kanssa. Hän säihkyy tyylikkäänä emäntänä sotilaille järjestetyissä musiikki-illoissa. Hän pohjustaa sodan jälkeistä elämää, missä valaanluuteatterilla tulee olemaan jälleen oma tehtävänsä..

Valaanluuteatteri on vetävä lukuromaani, joka pursuaa tapahtumia, henkilöitä ja tunteita. Värikkyyttä tekstiin lisäävät mukaan liitetyt kirjeet, päiväkirjaotteet, runot ja erilaiset listaukset. Kuvaus sotaa edeltävältä huolettomuuden aikakaudelta on kiinnostava, mutta agenttien seikkailut sodan pyörteissä vasta jännittäviä ovat! Siinä sivussa käsitellään myös brittiläistä luokkajakoa, suhtautumista homoseksuaalisuuteen ja naisen asemaa eli jokaiselle jotakin.

17.6.2024

MAGGA, INGA: Puolikas

Kustantaja: Like 2024

Inga Maggan teos Puolikas tapahtuu kahdessa aikatasossa. Vuosiin 1949–1961 sijoittuvassa osuudessa päähenkilönä on saamelaispoika Heaika, jonka perhe asuu Kutturan kylässä Inarissa. Eletään aikaa, jolloin saamelaisia pidetään takapajuisina, sivistymättöminä ja suomalaisiin verrattuina alempiarvoisina. Eihän heidän vailla kirjoitusasua ja kielioppia oleva kielikään ole mikään oikea kieli!

Saamelaislapset sulautetaan järjestelmällisesti valtaväestöön. Heidät sijoitetaan kaukana kotoa oleviin asuntolakouluihin, jossa he saavat puhua vain suomea ja jossa viettävät koko lukukauden. Heaika veljineen on onneksi oppinut suomea kotona, koska Niillas-isä palasi sodasta saamen kielestä luopuneena, ehkä pitäen sitä tulevaisuuden kannalta järkevimpänä.

Suomi on nyt tässä maassa sivistyksen kieli, ja vaikkei se olekaan sinun äitisi kieli, niin sillä kuitenkin opetetaan koulussa sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla sie, Heaika, voit osallistua yhteisten asijoien ja oman elämäsi järjestämiseen.

Koulussa oppilaiden kesken on selvä hierarkia: suomalaiset tietenkin ylimpänä, seuraavina muita runsaammin edustetut pohjoissaamelaiset ja alimpana kolttasaamelaisten parin hengen ryhmä. Monelle saamelaislapselle jää kouluajasta syvä häpeän tunne: heitä ei pidetä yhteiskuntakelpoisina. Muutamat pyrkivätkin jatkossa salaamaan taustansa.

Heaika ja veljensä Ánde eivät oikein sopeudu kuriin. Kumpikin veljeksistä on jossain vaiheessa jättämässä koulunkäynnin kesken, mutta onneksi on olemassa opettajatar Sunkku, joka välittää oppilaistaan. Hänen tukeminaan ja rohkaiseminaan nuoret innostuvat jatkamaan ja tie viekin sitten yllättävän pitkälle.

Toisessa aikatasossa ollaan vuosissa 2018–2019. Tässä päähenkilöksi nousee Heaikan tytär Ibbá, jonka äiti on suomalainen. Onko Ibbá siksi jossain täysvaltaisuuden ja ulkopuolisuuden välimaastossa eli saamelaisena vain puolikas? Siitä, onko hänenlaisellaan oikeus käyttää saamelaispukua, esittävät kärkkäästi mielipiteitään niin saamelaiset kuin suomalaisetkin takkipoliisit. Joka tapauksessa Ibbá alkaa tehdä itselleen gáktia.

Suurin ongelma Ibbálle on se, ettei hän osaa saamen kieltä, jota monet pitävät saamelaisuuden edellytyksenä. Isä eli áhčči ei ole opettanut sitä lapsilleen eikä tunnu kantavan huolta siitä, millaiseksi näiden identiteetti tällaisessa tilanteessa muodostuu. Tampereella asuva Ibbá on vasta aikuisena kiinnostunut juuristaan ja alkanut opiskella saamea. Se ei ole helppoa – etenkin kun joku tyrmää yrityksenkin:

Saat heittää saamen kielen kaivoon … jos ei ole lapsesta asti kieltä oppinut ja sen parissa kasvanut, niin pilaat vain kielen puhumalla sitä vaillinaisesti. Yrittäisit vain hyväksyä, ettet sinä ole enää saamelainen etkä sellaiseksi voi opiskella.

Onneksi on olemassa myös myönteisempiä näkökantoja. Toki yhteinen kieli lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta muitakin tekijöitä on: sielussa mukana kulkeva kotiseutu, yhteiset tavat ja asenteet, saamelainen kulttuuri kokonaisuudessaan. Jokaisen sukupolven pitäisi myös saada tuoda tuohon kulttuuriin omat lisänsä. Esimerkiksi aikoinaan syntisenä pidetyt joiut ovat saaneet nykyään uusia muotoja.

Tämä aika, paikka ja ihmiset itse piirsivät siihen oman kuvansa, eikä kulttuuri niinkään sitonut meitä vaan vapautti olemaan sitä, mitä olimme. Kulttuurilla oli meidän kasvomme.

Puolikas-romaanin rakenne on toimiva ja tarinaa on helppo seurata. Tapahtumat etenevät verkkaisesti, mutta sisältävät myös tragediaa ja jännitystä. Henkilöiden tunnemaailma on kuvattu uskottavasti, mutta keskusteluissa on paikoin luennoinnin makua. Se johtuu siitä, että lukijalle halutaan välittää mahdollisimman paljon tietoa esimerkiksi gáktien malleista ja käytöstä. Käsillä tekeminen ja kielen opiskelu kulkevat kirjassa rinnakkain.

Saamelaisten historiasta kirjassa mainitaan kolttasaamelaisten evakuointi toisen maailmansodan yhteydessä Neuvostoliiton valtaamalta alueelta Suomeen, mistä koitunut häpeän ja turvattomuuden tunne on seurannut ihmisiä nykyaikaan saakka. Sotien jälkeen voimistui myös saamelaisten sulauttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan, minkä seurauksena syntyi kielensä menettänyt sukupolvi.

Nykyisin kielen opiskelu koulussa on lisännyt saamea taitavien nuorten määrää ja samalla oman kulttuurin arvostusta. Arvostusta on tullut muualtakin – valittiinhan Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo Siida vuoden 2024 eurooppalaiseksi museoksi ja Ravintola Aanaar vuonna 2020 vuoden ravintolaksi. Mutta uhkiakin on, esimerkiksi tuulimyllyhankkeet saamelaisten pyhille paikoille. On hyvä, että näitä asioita nostetaan esiin..

PS. Kirjan etukannen valkoisista palloista muodostuu sana Bealleoassi eli puolikas.

 

 

12.6.2024

HJULSTRÖM, CARIN: Pikku murha vain

Kustantaja: Tammi 2024

Alkuteos: Bara ett litet mord (2020)

Suomennos: Nina Mäki-Kihniä

Lähemmä kuusikymppinen Siri Ehrensvärd on ollut vuosikausia Tukholman Kungliga Dramatiska Teartenin tähtinäyttelijä, mutta matkustaa nyt katkerana ja surullisena Säbyholmiin veljenpoikansa Antonin luo. Sirin suuri rakkaus kolmenkymmenenviiden vuoden ajalta, teatterinjohtaja Egil Borg, on löytänyt nuoremman naisen ja tulossa isäksi. Siri saa potkut sekä suhteesta että teatterista.

Antonin kohdalla Sirillä on huono omatunto, sillä hän lupasi aikoinaan veljelleen pitää tämän pojasta huolta.  Mummi kuitenkin oli se, joka otti vastuun Antonista, kun kuusivuotiaan pojan vanhemmat mystisesti katosivat jäljettömiin. Nyt Anton on 25-vuotias ja saamassa elämäänsä järjestykseen sekavan nuoruuden jälkeen. Jollakin konstilla hänestä on tullut Säbyholmissa sijaitsevan pienen punaisen tuvan ja kolmen kasvihuoneen omistaja.

Siri ja Anton ovat hädin tuskin ennättäneet asettua aloilleen, kun lähipellolta nilkuttaa paniikissa nainen kirkuen, että kotka on yrittänyt napata miehen. Niityltä löytyy kuin löytyykin sulkien, höyhenten ja veren ympäröimänä miehen ruumis, joka tunnistetaan metsästyksenvalvoja Petter Stridhiksi, mutta tuskinpa häntä lintu on tylpällä esineellä päähän kalauttanut.

Paikallispoliisi Olle Magnusson on ihmeissään, sillä spektaakkelimaiset kuolemat ovat kylässä jotain ennenkuulumatonta. Tukholman poliisi on pahasti ylikuormittunut lukuisien ampumavälikohtauksien takia eikä muutenkaan pidä kuolemaa maalaiskylässä kovin kiinnostavana. Olle saa hoitaa paikkakunnalla kuulustelut ja huomaa niissä epäilyttäviä piirteitä.

Myös Siri pohdiskelee Stridhin kuolemaa ja muita kylällä tapahtuneita outoja asioita. Thorestan linnassa tarjoiltavan iltapäiväteen aikana ikkunasta heitetään tiiliskivi, jonka mukana on viesti: Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Sitten linnan yleismiehen Rättäri-Larsin metsästysterrieri kuolee myrkkyyn. Liittyvätkö tapaukset jotenkin toisiinsa? Onko takana jotain metsästykseen liittyvää?

Epäilyttäviä henkilöitä löytyy kyllä. Esimerkiksi Ålbrunnan Nissen tiedetään harjoittavan salametsästystä, vaikka todisteita siitä ei ole koskaan löytynytkään. Kiihkeä eläinoikeusaktivisti Samuel Skogsberg puolestaan on sitä mieltä, että eläimetkin ovat ihmisiä!  Entäpä Thorestan omistajat Carl-Henric ja Viveca Lagercrantz, jotka suunnittelevat tilalle metsästysturismia ja vihaavat riistakantaa verottavia kotkia, jotka ovat suojeltua kruununriistaa?

Käytännöllinen Siri pistää tuulemaan myös kasvihuoneella, missä siivous ja kukkien istuttaminen onnistuvat odotettua paremmin. Pubi-illan aikana keksitään taimitarhalle nimikin: Säbyholmin viherpeukalot.  Henkilökohtaiset asiat tosin häiritsevät sekä Siriä että Antonia. Egil alkaa anoa Siriä takaisin suhteeseen lupaillen kaikenlaista hyvää ja Antonia lähestyvät vanhat tuttavat houkuttelevine ehdotuksineen.

Vielä kylää kuohuttavat traagiset tapahtumat, ennen kuin kaikki alkaa selkiintyä tietojen yhdistelyn, onnekkaiden sattumusten, salaa kuultujen keskusteluiden ja koiranpaskan avulla. Ihmisten väliset suhteet osoittautuvat toisenlaisiksi kuin julkisuudessa on esitetty ja kaikilla tuntuu olevan salaisuuksia.

Pikku murha vain kuuluu cozy crime -dekkareihin. Maalaiskylä on idyllinen peltoineen, järvineen ja linnoineen, mutta sisältää kähmintää ja likaista peliä, jotka lopulta johtavat rikoksiin. Tapaukset eivät ole hirvittävän raakoja, joten lukijan mielenrauha ei niistä juuri järky. Ote on hieman ironinen, mutta kyllä kirjailija ihan tosissaan puhuu eläinten oikeuksiin puuttumisesta ja luonnon alistamisesta kaupallisiin tarkoituksiin.

Pikku murha vain on ensimmäinen osa televisiojuontaja, toimittaja ja kirjailija Carin Hjulströmin (s. 1963) Taimitarhamurhat-sarjassa. Toinen, itsenäinen osa Vain pisara verta ilmestyy lokakuussa 2024.

10.6.2024

MUSSO, GUILLAUME: Kirjailijoiden salattu elämä

Kustantaja: Siltala 2024

Alkuteos: La Vie secrète des écrivains (2019)

Suomennos: Anna Nurminen

Nathan Fawles on ennättänyt saavuttaa hittikirjailijan maineen kolmella teoksellaan ja Pulitzer-palkinnollaan, kun hän vuonna 1999 ilmoittaa lopettavansa kirjailijantyön kokonaan. Hän on vain 35-vuotias, joten ilmoitus aiheuttaa erilaisia spekulaatioita. Onko hän tosiaan kyllästynyt, kuten viimeisessä haastattelussaan sanoo?

Fawlesin pakopaikka on Välimerellä sijaitseva idyllinen Beaumont-saari, jonne pääsee asumaan vain joko perheiden sisäisillä järjestelyillä tai henkilökohtaisilla suhteilla. Fawlesin talo sijaitsee erään jyrkkärinteisen niemen kärjessä korkeiden muurien ja summerittoman portin takana. Jos joku uskaltautuu kapuamaan jyrkännettä alas, vastassa on kirjailija haulikoineen, jota hän osaa myös käyttää.

Miksi kunniansa kukkuloilla oleva mies oli yhtäkkiä jättänyt kaiken, mitä rakasti ja mikä antoi hänelle elinvoimaa, vain sulkeutuakseen yksinäisyyteen?

Kirjailijan tavoittelijoita kyllä riittää. Yksi näistä on nuori Raphaël Bataille, joka syksyllä 2018 saa pestin saaren kirjakauppaan. Hän haaveilee kirjailijan urasta ja haluaisi Fawlesilta arvion monella kustantajalla kiertäneestä käsikirjoituksestaan. Loppujen lopuksi se onnistuukin, mutta vastineeksi ilman älypuhelinta ja tietokonetta elävä kirjailija pyytää Raphaëlilta erinäisiä palveluksia.

Toinen Fawlesia tavoitteleva henkilö on nuori toimittaja Mathilde Monney, jonka oveluus ja elegantti kauneus riisuvat miehen aseista. Mathilde kertoo Fawlesille monimutkaisen tarinan, jossa esiintyvät viisitoista vuotta meressä uiskennellut kamera, kameran muistikortilta löytyneet valokuvat ja Pariisissa erään perheen vuonna 2000 tuhonnut verilöyly. Fawles pelästyy, mutta miksi?

Hän oli ottanut riskin ja päästänyt suden lammastarhaan. Kukaan ei ollut vielä ollut yhtä lähellä salaisuutta, jota hän oli piilotellut kaksikymmentä vuotta.

Samaan aikaan paratiisisaaren muidenkin asukkaiden rauha järkkyy, sillä yhdeltä sen rannoista löytyy naisen ruumis naulattuna saarelaisten yhtenäisyyttä symboloivan eukalyptuspuun runkoon. Naista on kidutettu – ja mikä oudointa – ruumis on ollut jäässä ennen puuhun kiinnittämistä. Saarta ympäröivälle alueelle julistetaan merenkulkukielto rikostutkimuksen ajaksi.

Naisen murha ei jää ainoaksi. Tapahtumat vyöryvät nyt eteenpäin kiihtyvää vauhtia. Ihmisten väliltä löytyy yllättäviä yhteyksiä ja monista paljastuu asioita, joita on vaikea uskoa todeksi. Lopulta sukelletaan syvälle kiillotetun julkisivun takana tapahtuvaan rikolliseen toimintaan. Tapahtumaketju tuntuu kuitenkin loogiselta, kun yksityiskohdat napsahtavat kohdilleen.

Kirjailijoiden salattu elämä -teoksessa pohditaan myös kirjailijana olemista ja kirjallisuutta, mistä kertovat esimerkiksi lukujen alussa olevat sitaatit. Kirjailija puurtaa yksinäisyydessä, koska häntä ajaa kirjoittamisen pakko, mutta sopiiko sellainen työ mieleltään terveelle? Toisaalta voi olla suorastaan euforinen kokemus. kun oikeat sanat ja tunteet löytyvät. Vaan onko kirjoilla enää lukijoita?

Nykyään kaikki haluavat olla kirjailijoita, mutta kukaan ei lue.

Ranskalainen Guillaume Musso (s. 1974) on kotimaassaan todella suosittu dekkarikirjailija eikä syyttä. Kirjailijoiden salattu elämä -teoksessa on ovela juoni, minipuolinen henkilögalleria, eloisaa ympäristönkuvausta, huumorin pilkahduksia ja myös vakavaa asiaa. Helppolukuisuudessaan sopiva kirja kesähelteille!

3.6.2024

KAWAGUCHI, TOSHIKAZU: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Kustantaja: Bazar 2024

Alkuteos: Koohii ga samenai uchi ni

Suomennos: Markus Juslin

Pienen sivukujan varrella Tokiossa sijaitsee 140 vuotta vanha pikkuruinen kellarikahvila. Legendan mukaan kahvilan erääseen tiettyyn tuoliin istuessaan voi matkustaa haluamaansa aikaan, mutta tähän liittyy useita rasittavia sääntöjä. Eniten halukkaita masentanee se, että nykyhetki tulee joka tapauksessa pysymään sellaisena kuin se on eli mitä hyötyä on menneisyyteen palaamisessa?

Kahvilan henkilökuntaan kuuluvat sen äreä omistaja Nagare ja hänen raskaana oleva vaimonsa Kei sekä tarjoilija Kazu, joka vastaa menneisyyteen pyrkivien opastamisesta ja käytännön järjestelyistä. Matka menneeseen alkaa, kun Kazu saa kaadettua asiakkaan kahvikupin täyteen tuoretta kahvia ja loppuu kahvin jäähdyttyä täysin. Lisäksi kuppi on juotava tyhjäksi ennen kuin se on kylmää, muuten tapahtuu kauheita.

Ennen kuin kahvi jäähtyy..." hän kuiskasi.

Kazu alkoi kaataa hitaasti kahvia. Eleet olivat mitäänsanomattomia mutta niistä syntyi kaunis liikesarja, joka huokui seremoniallista juhlavuutta.

Kuppiin kaadetusta kahvista väreili höyryä, ja siinä samassa myös näkymä pöydän ympärillä alkoi vääristyä ja väreillä.

Kirjassa kerrotaan neljä tarinaa, joiden henkilöt todella pääsevät matkaamaan haluamaansa aikaan. Kuumasta kahvista nouseva höyry kietoutuu heidän ympärilleen ja muuttaa heidätkin höyryksi vieden pois nykyhetkestä siihen tapahtumaan, jossa he haluaisivat tällä kertaa toimia ja puhua toisin. Henkilöitä kuvaillaan kirjassa juuri sopivasti, jotta heidän tarpeensa aikamatkalle ovat ymmärrettäviä.

Kaunis ja lahjakas lääkealan IT-yrityksen projektinjohtaja Fumiko haluaisi palata viikon takaiseen tapaamiseen rakastettunsa Goroon kanssa. Fumiko oli silloin odotellut kosintaa, mutta mies olikin ollut matkalaukku mukanaan lähdössä Yhdysvaltoihin töihin. Tapaaminen päättyi eripuraan, mutta nyt Fumiko koettaisi puhua Goroolle tunteistaan.

Fusagi on yksi kahvilan kanta-asiakkaista. Hän sairastaa nopeasti etenevää nuoruusiän Alzheimerin tautia eikä aina tunnista vaimoaan Kootakea tai muista tämän nimeä. Hän haluaisi palata parin vuoden takaiseen hetkeen ja ojentaa vaimolleen silloin suurella vaivalla kirjoittamansa kirjeen. Kootake ennättää kuitenkin tarttua toimeen ensimmäisenä.

Hirai piti huolta pikkusiskostaan, kunnes nuoruusiän vapaudenkaipuu vei hänet pois kotoa. Pikkusisko Kumi joutui silloin ottamaan vastuun perheen arvostetun majatalon emännöinnistä, mihin pyyteli useaan otteeseen Hirailta apua. Hirai torjui anelut ja jopa piiloutui siskoltaan, mutta haluaisi nyt pyytää anteeksi itsekkyyttään.

Kein raskaus on vasta alussa, mutta tilanne on hänen synnynnäisen sydänvaivansa takia vakava. Naista painaa huoli siitä, että hänen lapsensa joutuu todennäköisesti kasvamaan äidittömänä ja kärsimään yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Siksi Kei haluaakin mennä tulevaisuuteen nähdäkseen, kuinka hänen lapsensa tulee pärjäämään.

Tärkeän hetken saavuttaminen ja halutun henkilön tapaaminen siis onnistuvat näiltä neljältä, mutta itse tilanne voi osoittautua vaikeaksi. Jotain tärkeää he kaikki silti oivaltavat: he ovat omien lähtökohtiensa pohjalta tulkinneet läheistensä tarkoitusperiä, ajatuksia ja tunteita väärin. Uusi näkökulma muuttaa heidän elämäänsä, antaa uutta rauhaa ja rohkeutta tulevaisuuden suhteen.

Ennen kuin kahvi jäähtyy -teos oli alun perin kirjoitettu näytelmäksi, mistä näkyy jälkiä romaanissakin. Kaikki tapahtuu yhdessä suljetussa tilassa. Samat henkilöt esiintyvät miltei kaikissa episodeissa – esimerkiksi valkopukuinen aavenainen, joka istuu ”sillä tuolilla”, mutta käy kerran päivässä vessassa. Näytelmätausta selittää senkin, miksi aikamatkailun sääntöjä kerrataan miltei rasittavuuteen saakka.

Kawaguchin teos on keveällä otteella kirjoitettu mielikuvitusleikki, mutta käsittelee pohjimmaltaan varsin raskaita asioita. Kirjan sanoma lienee tämä: nykyhetkeä et pysty muuttamaan, mutta tulevaisuuteesi voit vaikuttaa. Tärkeintä on yrittää suhtautua lähimmäisiin avoimin mielin, kuunnella ja hyväksyä: Ihmiset voivat selviytyä vaikka kuinka raskaista tilanteista sydämensä voimalla…,

Japanilaisen näytelmä- ja romaanikirjailija Toshikazu Kawaguchin (s. 1971) Kahvia ja aikamatkailua -sarjasta on ilmestymässä suomeksi toinen osa Ennen kuin salaisuus paljastuu marraskuussa 2024. Japaniksi sarjassa on ilmestynyt jo viisi osaa.