MANTEL, HILARY: Kuningashuone

Kustantaja: Teos 2020

Alkuteos: The Mirror & The Light

Suomennos: Kaisa Sivenius

Hilary Mantelin upea trilogia Thomas Cromwellista päättyy osaan Kuningashuone. Sekä sarjan ensimmäinen osa Susipalatsi (2011) että toinen osa Syytettyjen sali (2012) voittivat Man Booker-palkinnon, joten Mantelista tuli kolmas henkilö (ja ensimmäinen nainen), joka on voittanut kyseisen palkinnon kahdesti. Tähän mennessä kukaan ei ole voittanut Man Booker -palkintoa kolmasti, mutta nyt se saattaa tapahtua.

Thomas Cromwell (1485–1540) on Mantelin teossarjan päähenkilö ja kertoja. Kyläsepän kaltoin kohdellusta pojasta kehkeytyy sisukuuden ja hyvän onnen ansiosta sivistynyt hovimies, joka nousee arvoasteikossa yhä korkeammalle ja viimein kuningas Henrik VIII:n (1491–1547) luottohenkilöksi. Asemassa pysyäkseen Cromwellin on oltava kova ja laskelmoiva, sillä kaikki on kiinni Henrikin mielialoista ja oikuista. Ehkä imertelu auttaa:

Mitä minä keisarista, vaikka hän olisi koko maailman keisari? Teidän majesteettinne on ainoa ruhtinas. Te olette muille kuningashuoneille peili ja valo.

Kuningashuone jatkaa kertomusta täsmälleen samasta hetkestä, johon Syytettyjen sali päättyi eli Anne Boleynin mestauksesta. Kuningas on vapaa menemään naimisiin neitseellisen Jane Seymourin kanssa ja yrittämään jälleen miespuolista perijää. Edward-poika syntyy, mutta Jane kuolee pian synnytyksen jälkeen. Taas on alettava etsiä kuninkaalle puolisoa, joka vahvistaisi Englantia Euroopan poliittisella kartalla ja tyydyttäisi Henrikin nirsoa makua.

Viisikymppinen Cromwell on tässä vaiheessa Englannin toiseksi vaikutusvaltaisin mies, joka jopa aateloidaan. Menestys herättää kateutta ja huolta monella taholla. Aatelisia harmittaa, että heidän puhtaan verensä joukkoon nousee alhaissyntyinen mies Putneystä. Tavallinen kansa taas näkee Kromussa suurimman syyllisen kaikkiin heihin kohdistuviin uskonnollisiin, taloudellisiin ja poliittisiin vääryyksiin.

Jossakin, tai kukaties ei missään, on yhteiskunta, jota filosofit hallitsevat. Heillä on puhtaat kädet ja tahraton sydän. Mutta jopa valon metropolissa on kärpäsiä kuhisevia tunkioita ja lantakasoja. Jopa hyveen tasavallassa tarvitaan miestä lapioimaan paska pois, ja jossakin on kirjoitettu, että miehen nimi on Cromwell.

Samaan aikaan ilmaantuvat jo tuhon enteet. Cromwell painostaa Henrikin naimaan Clevesin prinsessa Annan, jotta Englannilla olisi protestanttisen Saksan tuki Ranskaa ja Espanjaa vastaan, mutta avioliitto puretaan nopeasti. Henrikistä Anna on ruma ja vanha – ja Anna ajattelee varmasti samaa itseään parikymmentä vuotta vanhemmasta Henrikistä. Nuoresta Katariina Howardista tulee Henrikin itsensä valitsema uusi kuningatar.

Myöskään katolisen uskon tukahduttaminen Englannissa ei suju Cromwellin laskelmien mukaan. Lakkautettujen luostarien varallisuuden siirtämisen valtion kassaan Henrik hyväksyy, mutta ei kaikkien tuttujen sakramenttien poispyyhkimistä. Cromwellin suuren unelman eli englanninkielisen Raamatun julkaiseminen siirtyy siirtymistään.

Henrikin vainoharhaisuus herää. Onko Cromwellista tullut suurempi kuin kuninkaastaan? Tuntuuhan siltä, että juuri hän ohjaa ja kontrolloi kaikkea ja saa kaikki tiedot ensimmäisenä. Suunnitteleeko Cromwell ehkä tietä seuraavaksi kuninkaaksi naimalla Henrikin vanhimman lapsen Maryn?

Hän pelkää sinua, mestari. Olet kasvanut hänen ohitseen. Olet edennyt pidemmälle kuin kenenkään palvelijan tai alamaisen kuuluu.

Thomas Cromwellin ja kaikkien muidenkin kirjassa esiintyvien henkilöiden kohtalot ovat tietenkin tiedossa, mutta silti yli yhdeksänsataasivuinen järkäle pitää otteessaan. Teksti etenee joustavasti ja henkilöiden nokkela sanailu tuo siihen mustahkoa huumoria. Samalla voi tarkkailla, mikä varomaton lausahdus todennäköisesti vielä käännetään Cromwellia vastaan.

Mantelin luoma Thomas Cromwell on hyvin todentuntuinen hahmo. Vanheneminen tuo mukanaan surumielisyyden ja itsetutkiskelun, tuttujen ihmisten haamut ja monenlaiset muistot. Silti Cromwell jää jonkinlaiseksi arvoitukseksi: millainen hän oikeasti oli, mikä häntä ajoi eteenpäin?

Mikä olen, se olen ja se oleva olen

Mutta millainen olen, ei tiedä kukaan

Pahako vai hyvä, vankiko vai vapaa

Mikä ole, se olen ja se oleva olen…

…Kumpi ja kuinka, sen päättäkööt muut

Todeksi tuomitkoot tai valheen omaksi

Enempää ette tiedä kuin tietää saitte

Sillä olen mikä olen, mitä seuraakaan…

MANTEL, HILARY: Syytettyjen sali

Englantilainen Hilary Mantel (s. 1952) on kirjoittamassa upeaa romaanitrilogiaa Henrik VIII:n ajan Englannista. Sekä sarjan ensimmäinen osa Susipalatsi että toinen osa Syytettyjen sali voittivat Man Booker-palkinnon, joten Mantelista tuli kolmas henkilö (ja ensimmäinen nainen), joka koskaan on voittanut kyseisen palkinnon kahdesti.

Syytettyjen sali ajoittuu vuosiin 1535–1536, jolloin Anne Boleynin ja Henrik VIII:n avioliitto on ajautunut kriisiin. Henrik tarvitsisi miespuolisen perijän turvatakseen Tudorien oikeudet Englannin kruunuun, mutta Katariina Aragonialaisen tavoin Annekin synnyttää ”vain” tyttären. Oikukkaan Annen viehätys on muutenkin himmentynyt Henrikin silmissä ja vienon hovineito Jane Seymourin vetovoima kasvanut. Henrikin läheisin neuvonantaja Thomas Cromwell oivaltaa pian, missä mennään, ja rupeaa kylmästi laskelmoiden järjestelemään asioita kuninkaansa mielen mukaisiksi.

Thomas Cromwell (1485–1540) on Mantelin teossarjan päähenkilö ja kertoja. Susipalatsi antaa hänestä sympaattisen kuvan: kaltoin kohdellusta sepän pojasta kehkeytyy monipuolisesti sivistynyt ja avarakatseinen hovimies, joka turvautuu mieluummin sanan voimaan kuin väkivaltaan. Syytettyjen sali - teos tuottaa Cromwelliin ihastuneelle lukijalle karvaan pettymyksen. Valtiomiehelle on tärkeintä pysyä kuninkaan suosiossa eivätkä kilpailun vaatimat uhrit hänen omaatuntoaan paina.

Ensinnäkin kuningatar Anne on leimattava löyhätapaiseksi irstailijaksi, jolle luonnottomuudetkaan eivät ole vieraita. Kun laaditaan vielä nopeasti uusi laki, niin Annea voidaan syyttää maanpetoksestakin – onhan hän todennäköisesti joskus kuvitellut, millaista olisi jos Henrik kuolisi. Jotta syytökset olisivat uskottavia, täytyy Annella olla rikoskumppaneita. Nyt tulee ilmi Cromwellin pitkävihaisuus. Uhreiksi valitaan ne neljä miestä, jotka ovat syvimmin loukanneet joko häntä itseään tai hänelle rakasta ihmistä. Irrallisista lauseenpätkistä ja huolettomista sutkauksista rakennetaan raskauttava todistusaineisto – tärkeintä ei ole totuus sinällään, vaan se osa totuudesta, jota voi käyttää hyväksi.

…vallassa ja sodassa on samat säännöt, hämäystaito ratkaisee. Ja ihminen hämää ja tulee itse hämätyksi, olipa suurlähettiläs tai kosija. Jos miehen aikeena on hämäys, sinut on jo hämätty, jos kuvittelet ymmärtäväsi hänen merkityksensä. Tartut siihen kädelläsi, ja se lennähtää tiehensä. Laki kirjoitetaan naulaamalla merkitys kiinni, runo taas pakenemaan merkitystä.

Mantelin teksti on nautittavaa ja henkilöiden replikoinnissa pääsee usein huumorikin valloilleen. Ihmiset tuntuvat uskomattoman todellisilta ja eläviltä ja kirjaa lukee jännittyneenä, vaikka historialliset faktat ovat hyvin tiedossa. Cromwellia ei voi enää ihailla sankarina, mutta hänen suhteensa elättää kuitenkin toiveita inhimillisyyden paluusta. Pieniä pilkahduksia anteeksiannosta ja katumuksesta on nähtävissä.

MANTEL, HILARY: Susipalatsi / SANSOM, C. J.: Luostarin varjot

Tänä vuonna on ilmestynyt pari romaania, jotka käsittelevät Englannin historian tärkeää käännekohtaa eli reformaation aikaa 1500-luvulla. Englannissa uskonpuhdistuksen syyt olivat puhtaasti poliittiset. Kuningas Henrik VIII halusi erota ensimmäisestä vaimostaan Katariina Aragonialaisesta, koska tämä ei pystynyt synnyttämään miespuolista perillistä. Kun vielä hovinainen Anne Boleyn alkoi odottaa Henrikin lasta, oli avioero entistä tärkeämpi: jos lapsi olisi poika, sen tulisi mahdollisena kruununperijänä syntyä avioliitossa. Paavi ei kuitenkaan eroa myöntänyt. Ratkaisuksi tuli Englannin kirkon irrottaminen katolisesta kirkosta ja kuninkaan nostaminen kirkon johtajaksi. Avioliitto Katariinan kanssa julistettiin mitättömäksi ja Anne kruunattiin Englannin kuningattareksi. Koko touhu meni kuitenkin hukkaan, sillä kovasti odotettua poikaa ei Annekaan synnyttänyt.

Kummassakin teoksessa on yhtenä tärkeänä henkilönä kuninkaan käskynhaltija Thomas Cromwell (1485–1540). Mielenkiintoista kyllä, näkemykset hänestä poikkeavat toisistaan hyvin paljon. C. J. Sansomin teoksessa Luostarin varjot hänestä puhutaan häikäilemättömänä ja ahneena pyrkyrinä – mikä lienee jo vuosisatoja ollut yleisesti hyväksytty käsitys. Palkitussa romaanissaan Susipalatsi Hilary Mantel sen sijaan esittelee Cromwellin poliittisena nerona ja sivistyneenä monitoimimiehenä.


MANTEL, HILARY: Susipalatsi

Hilary Mantel (s. 1952) on juristi, kirjailija ja kriitikko. Hänen 12. teoksensa Susipalatsi voitti vuonna 2009 yhden maailman merkittävimmistä kirjallisuuspalkinnoista eli Man Booker -palkinnon ja myi laatukirjaksi epätavallisen hyvin.

Susipalatsi kuvaa sitä, miten alkoholisoituneen sepän poika nousee Englannin vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi ja Henrik-kuninkaan uskotuksi. Thomas Cromwellin käsialaa ovat ne lait ja sopimukset, joiden ansiosta kuninkaasta tulee ”Englannin kirkon ainoa päämies” ja Anne Boleynin synnyttämästä tyttärestä Elisabetista kruununperillinen. Thomas Cromwell on ”murhamiehen näköinen”, alhaista syntyperää ja salaperäinen nuoruusvuosiensa suhteen, joten hän on otollinen panettelujen ja huhujen kohde. Oikeasti hän on älykäs, kielellisesti lahjakas ja avarakatseinen mies, joka pitää hellästi huolta omistaan, kaihtaa turhaa väkivaltaa ja luottaa sanan voimaan. Toki hän on ovela juonittelija, joka osaa hyödyntää tilaisuutensa kilpailussa kuninkaan suosiosta. Yksi katkerimmista kamppailuista on Thomas Cromwellin ja Thomas Moren välinen tahtojen taistelu, joka päättyy Moren mestaamiseen. Jälkipolvet ovat julistaneet Moren pyhimykseksi ja ihailleet häntä tinkimättömänä periaatteen miehenä, mutta Mantel esittää hänet itsekeskeisenä ja omahyväisenä fanaatikkona. More ei kärsi sielunvaivoista kiduttaessaan harhaoppisia ja lähettäessään näitä roviolle, kun taas Cromwell unelmoi yhteiskunnasta, joka suvaitsisi erilaisia uskontoja ja mielipiteitä. Tosin Mantel myöntää, että hänen näkökulmansa olisi todennäköisesti ollut toinen, jos kirjan sankariksi olisi valikoitunut Thomas More eikä Thomas Cromwell. Eli kirjailija pystyy taivuttamaan tosiasioita…

Susipalatsissa on paljon henkilöitä (joista usealla vielä sama etunimi), mutta onneksi kirjan alussa on kattava henkilöluettelo. Ihmiset vaikuttavat aidoilta ja todellisilta, esimerkiksi Anne Boleynin voi uskoa käyttäytyneen juuri näin tukalassa tilanteessaan. Tapahtumia katsotaan Cromwellin näkökulmasta: hän on se henkilö, josta tekstissä ovelasti puhutaan hän-muodossa. Lähes 800-sivuinen teos on yllättävän jännittävä, vaikka näiden historiasta tuttujen henkilöiden kohtalot ovat jo etukäteen hyvin tiedossa. Dialogi on eloisaa ja sisältää usein kuivaa (brittiläistä) huumoria. Kieli on nykykieltä, mutta kuka kaipaa keskiajalla käytetyn kielen ja puhetyylin jäljittelyä?

Susipalatsi jää askarruttamaan mieltä, siinä on syvyyttä ja kerrostumia. Toivottavasti siihen saadaan pian jatkoa.

SANSOM, C. J.: Luostarin varjot

Christopher John Sansom (s. 1952) väitteli tohtoriksi historia pääaineenaan. Hän toimi mm. huono-osaisten lakimiehenä, kunnes päätti jättäytyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Luostarin varjot on ensimmäinen osa kiitetystä ja palkitusta jännitysromaanisarjasta, joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin.

Luostarin varjot – teoksen päähenkilö on Thomas Cromwellin lähipiiriin kuuluva lakimies Matthew Shardlake. Hänet lähetetään Scarnsean benediktiiniläisluostariin selvittämään kuninkaan edustajan murhaa, seuranaan yksi ainoa palvelija. Skandaali luostarissa merkitsisi sen välitöntä tyhjentämistä ja varojen siirtämistä valtiolle, joten apua munkkien taholta ei ole paljon odotettavissa eikä hengenvaarakaan ole pois suljettu. Vähitellen Shardlakelle paljastuu hurskaan pinnan alle kätkeytyvä mädännäisyys: irstaus, ahneus, pahansuopaisuus, mukavuudenhalu ja henkinen laiskuus. Pahemmin häntä kuitenkin järkyttää se, mitä hänelle kerrotaan Cromwellista. Tuo Shardlaken palvoma suurmies onkin vallan- ja rahanhimoinen pyrkyri, joka häikäilemättä käyttää päämääriensä saavuttamiseen kidutusta ja valheita. Shardlake joutuu miettimään uudestaan suhtautumistaan johtajaansa.

Matthew Shardlake on hyvin inhimillinen hahmo. Hän on terävä-älyinen, mutta joskus täysin sokea sille, mikä on ihan nenän edessä. Hän kärsii kyttyräselkäisyyden takia alemmuudentunteesta ja häpeästä ja uskoo rakkauden olevan tavoittamaton unelma. Herkkyys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus saattavat osoittautua kohtalokkaiksi ominaisuuksiksi tuona ajankohtana, jolloin käydään kiivasta poliittista ja uskonnollista kamppailua.

Luostarin varjot -teosta on verrattu Umberto Econ romaaniin Ruusun nimi. Toki niissä on samankaltainen aihepiiri, mutta Econ rinnalla Sansom on selkeästi viihteellisempi. Samaa voi sanoa myös vertailussa Hilary Mantelin romaaniin Susipalatsi. Ajankuva on kuitenkin mielenkiintoinen ja todenmukainen. Juoni on hyvä ja vääriä johtolankoja runsaasti, joten pohdittavaa riittää.