ELOMAA, JOHANNA: Rosalisa

Kustantaja: Otava 2025

Kansi: Mirella Mäkilä

Kuvaamataidonopettaja Sirun heikko sydän toimii toistaiseksi apupumpun varassa, mutta uutta sydäntä etsitään koko ajan. Tilanne on Sirulle erityisen stressaava, sillä hänen äitinsä ennätti aikoinaan kuolla ennen sopivan sydämen löytymistä. Siksi Siru on päättänyt elää elämänsä yksinään: yhdenkään miehen ei tarvitse surra hänen vuokseen eikä lapsen periä häneltä samaa sairautta..

Kolme vuotta ennättää kulua odotellessa, mutta sopivan sydämen löydyttyä kaikki tapahtuu hyvin nopeasti. Onnistuneen elinsiirtoleikkauksen jälkeen Sirun pitäisi olla riemuissaan, mutta hän tunteekin syyllisyyttä. Se, että hänellä on uusi sydän, merkitsee sitä että jonkun toisen on täytynyt menehtyä.

Uusi sydän tuntuu heti oudon raskaalta, mutta muutakin kummaa tapahtuu. Siru huomaa rakastavansa ruusuja ja niiden tuoksua sekä viiniä – asioita, joita on aiemmin inhonnut. Hän kuulee sisimmässään äänen lausuvan rukousta. Hän näkee aamuyön unenhorteessa vilahduksia oudoista paikoista ja tapahtumista. Hän aistii jonkun toisen tunteman surun.

Hoitohenkilökunta ja ystävät vakuuttavat, että Sirun kokemat kummallisuudet liittyvät vain raskaaseen toipumisprosessiin.  Sirun tiedusteluihin sydämen edellisestä kantajasta ei suostuta vastaamaan, koska luovuttajan omaisia halutaan suojella ikäviltä kohtaamisilta. Siru kuitenkin tuntee, että joku pyytää häneltä apua. Onko Siru saanut rintaansa särkyneen sydämen?

Oli vaikea olla johdonmukainen ja vahva, kun oli kulkenut elämänsä muiden varjossa. Mutta niin kauan kuin hän kuuli sisällään rukouksen ja näki välähdyksiä paikoista, joissa ei ollut käynyt, jokin voima ajoi häntä jatkamaan. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli jonkin tärkeän äärellä. Sellaisen, johon ainoastaan hänellä oli valta vaikuttaa.

Tavoistaan poiketen Siru on nyt suorastaan röyhkeä ja onnistuu kuin onnistuukin selvittämään luovuttajan henkilöllisyyden. Hän kulkee tämän jalanjäljissä Gotlannissa ja Cornwallissa ja saa selville, miksi tämän sydän on niin raskas. Hän paljastaa petoksia, mutta myös rakkauden joka ei koskaan ole sammunut. Samalla hän ehkä löytää rakkauden itsekin.

Samalla yksinäinen ja levoton sielu menetti tuntemattoman yksikön verran painostaan. Näkymättömät kahleet aukaistiin. Sielu oli vihdoin vapaa.

Tarinan lähtökohtana on teoria, jonka mukaan ihmisen muistot saattavat tallentua solumuistiin muuallekin kuin aivoihin. Esimerkiksi sydämeen. Keltit puolestaan uskoivat, että ihminen on herkin ja vastaanottavaisin unesta valveeseen siirryttäessä tai elämän ja kuoleman välissä, kun tuonpuoleisen erottaa todellisuudesta vain ohut verho.

Aluksi Rosalisa tuntui liian epäuskottavalta, mutta rupesi jossain vaiheessa vetämään. Tarina saa salapoliisiromaanin piirteitä, kun menneisyyden salaisuudet ja nykyhetken vääryydet alkavat paljastua yksi toisensa jälkeen. Romantiikannälkäisille tarjolla on pari rakkaustarinaa ja maailmalle mieliville ympäristönkuvausta Gotlannista ja Cornwallista.

Rosalisan kieli on kaunista ja juonen kuljettelu oivaltavaa. Sirun ohella muutama muu kertoja tuo oman näkökulmansa tapahtumiin ja täyttää tarinan aukkopaikkoja. Mystinen tunnelma on loppujen lopuksi varsin kiehtovaa!

KINGSOLVER, BARBARA: Demon Copperhead

Kustantaja: Gummerus 2025

Alkuteos: Demon Copperhead (2022)

Suomennos: Antero Tiittula

Barbara Kingsolverin teos Demon Copperhead on tuore tulkinta Charles Dickensin klassikkoromaanista David Copperfield. Se sijoittuu Virginian Appalakeille ajanjaksoon, joka alkaa 1980-luvulta ja ulottuu 2000-luvun alkuvuosille. Dickensin tavoin myös Kingsolver käsittelee omaan aikaansa liittyviä suuria yhteiskunnallisia ongelmia. Juonenkäänteet noudattavat paljolti esikuvaansa ja monet henkilötkin ovat tunnistettavissa.

Demon Copperhead-romaanin kertoja on oikeasti nimeltään Damon Fields, mutta koulussa etunimi muuttuu vain yhtä kirjainta vaihtamalla ja lisänimi puolestaan juontaa pojan kuparinpunaisista hiuksista. Pojan äiti on kahdeksantoistavuotias narkkari, joka lapsensa syntymähetkellä on ”poissa pelistä”. Onneksi naapuri osuu paikalle, sillä vastasyntynyt on jumissa sikiökalvonsa sisällä.

Rouva Peggotin mukaan pussisyntymään liittyy yksi onnekas puoli: se on Jumalan lupaus, että et ikinä huku. Nimenomaisesti. Saatat kyllä vetää överit, rusentua rattiin ja kärventyä kuskinpenkille tai vaikka posauttaa aivosi pellolle, mutta se yksi paikka, missä et vedä viimeistä henkäystä, on veden alla. Kiitos, Jeesus.

Demon joutuu jo varhaisessa vaiheessa ottamaan vastuuta äidistään. Naapurissa asuvan Peggotin pariskunnan ansiosta hänen lapsuutensa kuitenkin on melko huoletonta. Kun äiti kuolee yliannostukseen Demonin ollessa kymmenvuotias, poika toivoo pääsevänsä Peggotien kasvatiksi tai adoptiolapseksi, mutta näillä on liikaa tekemistä jo omissakin jälkeläisissään.

Demonin kohtalona on joutua vaihtuviin sijaiskoteihin. Hän on ilmaista työvoimaa, joka laitetaan raatamaan epäinhimillisissä oloissa tupakkapellolle tai lajittelemaan jätteitä. Koskaan hän ei tunne itseään kylläiseksi. Koskaan hänellä ei ole lämmin. Silloin kun Demon pääsee osallistumaan koulunkäyntiin, häntä kohdellaan likaisena luuserina, jonka kanssa kukaan ei halua samaan joukkueeseen.

Lopulta Demon kyllästyy tilanteeseen ja lähtee etsimään isänsä äitiä, jonka nimen ja mahdollisen asuinpaikan on kuullut äidiltään. Nuorta liftaajaa eivät kaikki kohtele hyvin eikä miehiä vihaava isoäitikään ota pojanpoikaansa avosylin vastaan. Suvun kunnian vuoksi Demonille kuitenkin järjestetään koulupaikka tutussa Leen piirikunnassa ja majoitus peräti futisjoukkueen valmentajan kotona.

Pari seuraavaa vuotta ovat Demonin elämän kulta-aikaa. Ensinnäkin Demonista tulee kookkaan vartensa ja synnynnäisen pelisilmänsä ansiosta koulun futisjoukkueen tähti, jolle povataan suurenmoista tulevaisuutta. Toiseksi hän saa kehittää piirtäjänlahjojaan ja opetella pilapiirrosten ja sarjakuvien kehittelyä. Eräs Demonin taustasta tietävä opettaja kehuu:

Sinä olet lannistumaton… Se tarkoittaa vahvaa. Kaikki odotukset ylittävää… Tiedätkö, joskus sitä kuulee sellaisista ihmetapauksista, missä auto menee kolarissa täysin ruttuun. Mutta sitten kuljettaja käveleekin elävänä ulos. Tarkoitan että sinä olet tuo kuljettaja.

Kauden loppupuolella Demonin polvi vaurioituu, mutta hän jatkaa silti pelaamista erikoisvahvojen opioidien avulla. Seuraa riippuvuus pillereistä, joita Demon hankkii lääkärin ylläpitämältä "klinikalta" niin kauan kuin rahat riittävät. Vasta parin läheisen ihmisen kuolema herättää Demonissa riittävän voimakkaan halun lähteä vieroitukseen. Ehkäpä yhtenä kannustimena toimii lapsuusajoista asti elänyt haave päästä katsomaan merta.

Appalakkien asukkaista – punaniskoista, junteista, landepaukuista ja pontikankeittäjistä – oli vielä vuosituhannen vaihteessa tapana veistellä vitsejä muualla Amerikassa. Kotiseutunsa luonnonrikkauksista asukkaat eivät hyötyneet mitään, sillä suuryhtiöt veivät metsät vuorilta ja hiilen maasta. Asukkaille jäivät köyhyys ja työperäiset taudit, joiden lievittämiseen lääkefirmat tarjosivat oksikodonia. Syntyi opioidikriisi.

Ei kunnon koulutusta, hän sanoi. Ei mahdollisuutta tulla hyväksi missään, jossa pitäisi käyttää omia lahjoja. Ei tulevaisuutta. Sen kaiken ne ovat vieneet meiltä, ja tilalle on annettu välineet, joilla me saadaan pää sekaisin, toiveena että me tapetaan toisemme ennen kuin tajutaan, että oikeat kusipäät ovat tuhannen kilometrin päässä täältä.

Demonin kertojanääni on ironinen, mutta huokuu silti myötätuntoa niitä köyhiä, kouluttamattomia ja luottavaisia kohtaan, joita valta-asemassa olevat petkuttavat ja kohtelevat epäoikeudenmukaisesti. Henkilögalleria on laaja, mutta kaikkien kohtalot selvitetään johdonmukaisesti vähän kerrassaan. Dickensin esikuvaa noudattaen pahoja odottaa aikanaan surkea loppu ja hyviä valoisampi tulevaisuus.

Biologi ja kirjailija Barbara Kingsolver (s. 1955) asuu perheensä kanssa Appalakkien vuoristoseudulla, joten hän on hyvin perehtynyt alueen ongelmiin. Hän on kirjoittanut novelleja, esseitä, runoja ja tietokirjoja sekä yhdeksän romaania, joista on suomennettu Myrkkypuun siemen (1999), Täyttymysten kesä (2021) ja Demon Copperhead (2025). Vuonna 2023 Kingsolver sai kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon teoksesta Demon Copperhead.

TAMMINEN, PETRI: Sinua sinua

Kustantaja: Otava 2025

Muistot muistavat alkamisen. Niin tätä ylläpidetään, elämää. Kokemalla se alkuina.

Petri Tammisen pienoisromaanin nimeä Sinua sinua haluaisi vaistomaisesti jatkaa sanalla ”rakastan”. Kirjassa Petri-niminen mies pohtii, mahtoiko hän nuorena opiskelijana rakastaa ja jos rakasti niin ketä. Muistot ovat ajan myötä osittain hämärtyneet, mutta mies kuitenkin kommentoi tunteita ja tapahtumia iän ja kokemusten tuomalla jälkiviisaudella.

Vuonna 1988 kaksikymmentäyksivuotias Petri sekoilee oikein kunnolla naisasioissa. Hän pettää Minnan kanssa Maria, jonka kanssa sitten matkustaa Prahaan mennäkseen kihloihin. Prahassa Petri tapaa tšekkiläisen H:n, minkä jälkeen eroaa Marista ja alkaa ahkerasti vierailla Prahassa H:n luona. Yliopisto-opiskelijalla ei liikoja rahoja ole, mutta hätä keinot keksii. Esimerkiksi salakuljetuksen.

Kuukaudet kuluvat ja H ottaa miehen aina yhtä hellästi vastaan, tarjoaa kuumia intohimon hetkiä ja hyvästelee suloisesti. Sitten H eräänä päivänä lausahtaa aivan ohimennen, ettei rakasta Petriä. Tarkkaa sanamuotoa mies ei enää myöhemmin muista, mutta äänensävyn kyllä. Hän ymmärtää pitäneensä himoa rakkaudentunnustuksena.

Jos toinen sanoo rakastavansa, hänen sanojaan epäilee. Mutta jos toinen sanoo, että hän ei rakasta, sen tietää heti todeksi.

Jonkinlainen pakkomielle vetää Petriä edelleen Prahaan H:ta tapaamaan, kunnes tulee hetki jolloin hän haluaakin mieluummin yliopistossa tapaamansa Liisan luo. Seuraa avioliitto Liisan kanssa, lapsia, asuntolaina ja työelämä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Petri vielä kerran käy Prahassa H:ta tapaamassa, mutta ei oikeastaan itsekään ymmärrä syytä siihen.

Palata onnen tapahtumapaikalle: Kuin kastelisi kauan sitten kuollutta kukkaa. Ja minkä onnen? Senkö jonka olisi muistanut, jos ei olisi alkanut muistella.

Vaimon ohella äiti oli Petrin elämän tärkeitä naisia, vaikkei kumpikaan puhunut tunteistaan ääneen. Petrin syntyessä äiti oli vain parikymppinen ja tuntui pojasta joskus enemmän isosiskolta kuin äidiltä – mitä näkemystä tämä itse ei hyväksynyt. Kun äiti äkillisesti kuolee, ei poika pysty kirjoittamaan tunteistaan, vaan valikoiduista muistoista.

Lopulta Petri oivaltaa, että on saanut aina osakseen hyväksyvää rakkautta monelta eri taholta. Se on saanut hänet luulemaan, että rakkaus on jotain maailmassa olevaa, jotain joka ei johdu hänestä itsestään. Että kuunnella toisen puhetta rakkaudesta olisi sama kuin kuunnella kehotusta syödä terveellisesti. Vasta nyt hän pystyy sanomaan sanansa ymmärtäen: ”Minä rakastan sinua.”

Tammisen teksti on loppuun asti hiottua ja monet lauseet kävisivät mietelauseina asiayhteydestä irrotettuinakin. Mukana on myös lainauksia teksteistä, pitkiä litanioita, itseironiaa ja huumoria. Tekstiä värittävät Petri Tammisen sosialistisesta Tšekkoslovakiasta ottamat mustavalkoiset valokuvat, jotka nekin ovat hyvin pelkistettyjä, lähes surrealistisia. Niiden vastapainona kuvat äidistä huokuvat suurta hellyyttä, mutta myös surumieltä.

Petri Tammisen teokset ovat aina kokoaan suurempia, niin myös Sinua sinua -pienoisromaani. Kannattaa lukea ja nautiskella!

RIDZÉN, LISA. Kurjet lentävät etelään

Kustantaja: Tammi 2025

Alkuteos: Tranorna flyger söderut (2024)

Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Kannen suunnittelija: Sara R. Acedo

On toukokuu ja kurjet saapuvat jämtlantilaiseen pikkukylään Pohjois-Ruotsiin. Siellä asuu talossaan yksinään lähes yhdeksänkymppinen Bo. Muistisairas Fredrika-vaimo muutti hoitokotiin yli kolme vuotta sitten ja siitä lähtien Bo on nukkunut keittiössä äidiltä perityllä sivustavedettävällä sohvalla.

Bo yrittää olla omatoiminen, mutta voimat hiipuvat. On huimausta, virtsanpidätysongelmia, sitkeää limaa kurkussa. Kotihoito käy neljästi päivässä tarkistamassa Bon voinnin ja huolehtimassa ruoasta ja puhtaudesta. Muutamia hoitajia Bo pitää lähes ystävinään, mutta joukossa on myös ”syöjättäriä”, jotka tekevät työnsä huomioimatta lainkaan Bon toiveita.

Päivän tapahtumat saattavat laukaista Bossa muistoja, joiden keskelle hän torkahdellessaan palaa. Hän on julmaa isäänsä, äijää, pelkäävä lapsi. Hän kohtaa hellyyttä tuntien äitinsä ja vaimonsa, jotka sovittelivat kiivaiden miestensä välejä. Hän tapaa Turen, jonka erilaisuus ei koskaan estänyt ystävyyttä. Hän on nuori isä, joka opettaa asioita ihailevalle Hans-pojalleen.

Nykyään lähes kuusikymppinen Hans on stressaantunut liikemies, mutta järjestää silti aikaa isänsä tapaamiseen, asioiden järjestelyyn ja kauppa-asioihin. Hän taatusti haluaa Bon parasta, mutta joutuu tekemään päätöksiä enemmän järjen kuin tunteen perusteella. Hansia kuunnellaan ja Bo joutuu alistumaan; hän on menettänyt määräysvallan omaan elämäänsä.

Tekee mieli nousta, lyödä nyrkillä pöytää ja ilmoittaa, että saan jukoliste tehdä niin kuin lystää. Että olen oman laivani kapteeni. Mutta jätän sikseen. Koska enhän minä mikään kapteeni ole. Olen mytty joka on köytetty kiinni myrskyssä ajelehtivaan laivaan.

Suurin erimielisyys syntyy Sixten-koirasta. Bolle tämä viisas pystykorva on rakas ystävä, jonka lämpö kylkeä vasten tuo öihin turvallisuutta. Hans sen sijaan on huolissaan toisaalta siitä, että Bo ylipäätään lähtee ulos koiran kanssa ja toisaalta siitä, etteivät lyhyet lenkit ole riittäviä koiran hyvinvoinnille. Miten Bo kestää, jos joutuu luopumaan ystävästään?

Myöhemmin kun ovi sulkeutuu hänen perässään ja minä makaan sängyssä, olen pelkkä tyhjä kuori. Minussa ei kuulu muuta kuin että en halua enää, en halua enää.

Kurjet lentävät etelään -romaanissa näkökulma on Bon, mutta vastapainoa siihen  tuovat kotihoitajien ja Hansin lyhyet ja asialliset päiväkirjamerkinnät. Bohon alkaa tarinan mittaan kiintyä, vaikka hän välillä kiukutteleekin ja pitää lapsellisesta mykkäkoulua. Turhautuminen omaan avuttomuuteen on ihan ymmärrettävää.

Bon tarina ei ole raskas, vaan lempeän surumielinen ja lämmin. Henkilöiden välillä on pohjimmiltaan paljon rakkautta, vaikka he eivät osaakaan aina pukea tunteitaan sanoiksi – vaan olisiko vielä mahdollisuus korjata tilanne?  Kirjan loppu on niin kaunis ja koskettava, että kyynelet nousevat silmiin. On lokakuu ja kurjet lentävät etelään.

Sosiologi ja tutkija Lisa Ridzén (s. 1988) tutki väitöskirjassaan miehisyyden käsitettä ja tunteiden merkitystä Pohjois-Ruotsin maaseudulla. Kurjet lentävät etelään on Ridzénin esikoisromaani, johon hän sai idean oman isoisänsä luona käyneiden kotihoitajien päiväkirjamerkinnöistä. Kirja voitti Årets bok -palkinnon vuonna 2024.