LATVALA, TAINA: Torinon enkeli

Kustantaja: Otava 2021

Torinon enkeli -teoksen kertoja on nimettömäksi jäävä nelikymppinen suomalainen naiskirjailija, joka on eronnut miehestään eikä halua viettää joulua yksinään kotona. Netistä löytyvistä kirjailija- ja taiteilijaresidensseistä Torinon Via Montanalla sijaitseva asunto vaikuttaa lupaavimmalta, on edullinen ja jopa vapaana joulun aikaan. Siellä varmaan alkaisi uuden teoksen kirjoittaminenkin sujua!

Saavuttuaan asuntoon tämä erityisherkäksi tunnustautuva nainen vaistoaa oitis, että siellä on tapahtunut jotain outoa. Vieraskirjan perusteella moni aiemmista asukkaista – esimerkiksi suomalainen kirjailija Taina Latvala – on aistinut epätavallisia asioita ja joku on pelästynyt lähes järjiltään. Vähän kerrassaan nainen saa kuulla säätiön sihteeriltä Lorenzo Moravialta Torinon mystisestä puolesta ja etenkin residenssin traagisesta historiasta.

… tässä kaupungissa hyvä ja paha elävät rinnakkain kuin raivoisat rakastavaiset, villissä tasapainossa. Ne ovat energiavirtoja, joita ei voi nähdä, mutta ne ovat olemassa, rauhallisilla aukioilla, kirkkojen holveissa, patsaiden katseissa, tehtaiden piipuissa. (Lorenzo Moravia: Hyvän ja pahan voiman kaupunki)

Jouluyönä nainen on kiertelemässä Torinon keskustan autioita katuja, kun hän yhtäkkiä kohtaa yksinään kylmässä värjöttelevän pienen tytön. Noin viisivuotiaan lapsen vanhemmista ei näy jälkeäkään eikä kovin heppoisesti pukeutunut tyttö näytä tuntevan tietä kotiin. Naisen ominaispiirteisiin kuuluu lähes pakkomielteinen muiden hyvinvoinnista huolehtiminen, olipa kyseessä sitten vanhus, nuori, juoppo tai romanikerjäläinen, joten hän ottaa tytön yön ajaksi hoiviinsa.

Pieni tyttö seisoi katulyhdyn alla liikkumatta. Jos minun pitäisi kuvailla häntä vaikkapa poliisikuulustelussa tai oikeussalissa (mitä minun ei toivottavasti tarvitse tehdä!), sanoisin, että hänellä oli yllään valkoinen, pitkähihainen mekko, jossa oli pitsirimpsuja. Hän seisoi jalat hieman harallaan ja kädet riipuksissa sivulla, kuin joku olisi pudottanut hänet helikopterista.… Tyttö katsoi minua pitkään. Hämärässä hänen ihonsa näytti kalpealta.

Kirjan tunnelma on tässä vaiheessa jo varsin salaperäinen (ja on puhuttu Stephen Kingin teoksesta Uinu, uinu lemmikkini), joten jotain yliluonnollista olettaa liittyvän myös tyttöön. Tämä on aluksi mykkä ja poissaoleva, mutta osoittaa pian omaa tahtoa ainakin yhdessä asiassa: kylpeminen ei tule kuuloonkaan. Vähitellen tyttö näyttää alkavan luottaa naiseen ja haluavan pysyä tämän luona, mikä puolestaan saa naisen äidinvaistot heräämään. Mitä hän voisi tehdä? Löytyisikö vastaus Uudesta testamentista, josta nainen on tottunut etsimään ongelmiinsa ratkaisua?

Kirjan joka toinen luku kuvaa kirjailijan oleskelua Torinossa ja joka toinen hänen taustaansa: ei-aina-niin-turvallista lapsuutta Pohjanmaalla ja ei-aina-niin-ongelmatonta pitkää parisuhdetta. Ero puolisosta koskee naiseen yhä, mutta olisiko hänen pitänyt vastoin vakaumustaan taipua miehensä, ystäviensä ja jopa terapeuttinsa suostutteluun ja yrittää tulla raskaaksi? Entäpä, jos lapsen synnyttyä olisikin osoittautunut, ettei naisesta ole äidiksi?

Yksi kirjan teemoista on naisen seksuaalisuus. Kirjan kertoja rakastaa puolisoaan eikä ole liiton kestäessä koskaan fyysisesti uskoton, mutta muihin miehiin liittyviä eroottisia fantasioita hänellä on jatkuvasti. Erityisesti häntä kiihottaa eräs Subaru-mies, vaikka tämä on selvästikin narsisti eikä edes kulttuurista kiinnostunut.

Latvala on taitava rakentamaan tunnelmaa tarkkaan valittujen ja osuvien yksityiskohtien ja kielikuvien avulla. Tekstin imuun on helppo heittäytyä, kokea ripaus kauhua, pohtia suuria kysymyksiä ja nauttia hieman ironisesta henkilökuvauksesta. Taina Latvalan ja Torinon enkeli -teoksen kirjailijan välillä lienee joitakin yhtäläisyyksiä, mutta autofiktiosta ei ole kyse. Onhan ilmaan heitetty jo kysymys siitä, onko naisen kirjoittama autofiktio koskaan yhtä kiinnostavaa kuin miehen...

PS. Emma Virtasalon suunnittelema kansi on hyvin kaunis.

LATVALA, TAINA: Venetsialaiset

Kustantaja: Otava 2018

Tämä on tarina kolmesta sisaresta.

   Siitä, mikä yhdisti ja mikä erotti heidät.

   Miten he nauroivat samoille asioille ja miten yksinäisiä he salaa olivat.

   Millaisia olivat heidän viimeiset tuntinsa yhdessä. Miten he juhlistivat kesän päättymistä ja miten he surivat sitä.

   Tämä on tarina kolmesta sisaruksesta, joilla oli yhteinen isä. Heillä oli isänsä katse ja lapsuus, jota he raahasivat mukanaan kuin matkalaukkua.

Kolme sisarusta: Iiris, Paula ja Elina. Iiriksellä on eri äiti kuin Paulalla ja Elinalla, mutta isä on heille kaikille yhteinen ja kaikille rakas. Kaikkiin lapsiinsa isä myös pitää yhteyttä kuolemaansa saakka, vaikka salaakin asioita. Isän kuoltua siskokset hieman etääntyvät toisistaan, mutta tänä elokuisena iltana he ovat päättäneet kokoontua isän rakentamalle kesämökille. Kertoja antaa jo tässä vaiheessa ymmärtää, että kerta on viimeinen. Mitä tulee tapahtumaan?

Mökillä on tarkoitus suunnitella Elina-kuopuksen lähestyviä häitä. Epäkäytännöllinen morsian on jättänyt kaiken suunnittelun järjestelmällisen ja huolehtivaisen isonsiskonsa Paulan käsiin. Paulalla tosin on kokoontumiselle toinenkin tarkoitus, jota ei ole vielä paljastanut. Mökin ylläpito on kallista ja käyttö vähäistä, joten Paulan mielestä se pitäisi myydä. Tiedossa on, että vanhin tyttäristä eli Iiris tulee tätä hanketta vastustamaan.

Iiris tietenkin myöhästyy, hänhän on tunnettu epäluotettavuudestaan. Iiris ei edes ryhdy keskustelemaan vakavista asioista, vaan tahtoo kylän venetsialaisiin nauttimaan alkoholista, tanssimaan ja vokottelemaan miehiä. Iiris on boheemin elämänsä rapauttamanakin vielä vetovoimainen nainen. Paula vastustelee aikansa, mutta lähtee lopulta velvollisuudentunnosta muiden mukaan.

Juhlapaikalla sisarukset herättävät kateudensekaista huomiota, ovathan he nuoruudestaan asti olleet paikkakunnan julkkiksia – älykkäitä, hurmaavia ja muodikkaita. Jotain kärhämää syntyy tanssien lomassa, Paula tapaa nuoruudenrakastettunsa (jota ei ole avioliitostaan ja perheestään huolimatta koskaan unohtanut) ja alkaa väsyä vastuunkantajan rooliin, Elina kiinnostuu tanssiorkesterin laulusolistista ja alkaa miettiä häiden perumista, Iiris juo tajun kankaalle ja alkaa epäillä elämän mielekkyyttä.

Tämä on tarina kolmesta sisaresta, jotka yrittivät hyvästellä kesän.

   He uivat, saunoivat, sytyttivät jätkänkynttilöitä mökin portaille.

   He pukeutuivat hienoiksi ja lähtivät venetsialaisiin. Ilta oli pitkä ja kylmä, tuuli tuoksui syksyltä ja kosteilta lehdiltä. He tanssivat hetken lyhtyjen loimussa, ilotulitteet valaisivat taivaan, musiikki kiiri järveä pitkin hiljaisiin taloihin.

  Heidän oli tarkoitus pitää hauskaa, mutta mikään ei sujunut niin kuin he olivat suunnitelleet. Ongelmana oli, että vain yksi heistä oli aidosti kiinnostunut suunnitelmista.

Kertomuksessa vuorottelevat nykyhetki ja menneisyys, josta poimitaan sisarusten elämään vaikuttaneita tärkeitä tapahtumia. Näkökulma on paljolti Elinan, mutta Paula ja Iiriskin sanovat sanansa. Esimerkiksi vuonna 1983 isä tuo Iiriksen tutustumaan sisariinsa, jotka eivät ole hänestä koskaan kuulleetkaan. Ymmärrettävästi Iiriksen näkemys tilanteesta poikkeaa jonkin verran Paulan muistikuvista. Ja jotain tapahtuu myös vuonna 1999, kun vietetään isän viisikymmenvuotisjuhlia.

Venetsialaiset on pieni ja nopealukuinen teos. Se on kepeästi kirjoitettu, vaikka paljastaakin yksinäisyyttä, epävarmuutta ja juurettomuutta. Hyviä aikeita, liiallista ylpeyttä ja petosta. Menneisyyden vaikutus tuntuu yhä. Tulevaisuus on siskosten omissa käsissä.