MAGGA, INGA: Puolikas

Kustantaja: Like 2024

Inga Maggan teos Puolikas tapahtuu kahdessa aikatasossa. Vuosiin 1949–1961 sijoittuvassa osuudessa päähenkilönä on saamelaispoika Heaika, jonka perhe asuu Kutturan kylässä Inarissa. Eletään aikaa, jolloin saamelaisia pidetään takapajuisina, sivistymättöminä ja suomalaisiin verrattuina alempiarvoisina. Eihän heidän vailla kirjoitusasua ja kielioppia oleva kielikään ole mikään oikea kieli!

Saamelaislapset sulautetaan järjestelmällisesti valtaväestöön. Heidät sijoitetaan kaukana kotoa oleviin asuntolakouluihin, jossa he saavat puhua vain suomea ja jossa viettävät koko lukukauden. Heaika veljineen on onneksi oppinut suomea kotona, koska Niillas-isä palasi sodasta saamen kielestä luopuneena, ehkä pitäen sitä tulevaisuuden kannalta järkevimpänä.

Suomi on nyt tässä maassa sivistyksen kieli, ja vaikkei se olekaan sinun äitisi kieli, niin sillä kuitenkin opetetaan koulussa sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla sie, Heaika, voit osallistua yhteisten asijoien ja oman elämäsi järjestämiseen.

Koulussa oppilaiden kesken on selvä hierarkia: suomalaiset tietenkin ylimpänä, seuraavina muita runsaammin edustetut pohjoissaamelaiset ja alimpana kolttasaamelaisten parin hengen ryhmä. Monelle saamelaislapselle jää kouluajasta syvä häpeän tunne: heitä ei pidetä yhteiskuntakelpoisina. Muutamat pyrkivätkin jatkossa salaamaan taustansa.

Heaika ja veljensä Ánde eivät oikein sopeudu kuriin. Kumpikin veljeksistä on jossain vaiheessa jättämässä koulunkäynnin kesken, mutta onneksi on olemassa opettajatar Sunkku, joka välittää oppilaistaan. Hänen tukeminaan ja rohkaiseminaan nuoret innostuvat jatkamaan ja tie viekin sitten yllättävän pitkälle.

Toisessa aikatasossa ollaan vuosissa 2018–2019. Tässä päähenkilöksi nousee Heaikan tytär Ibbá, jonka äiti on suomalainen. Onko Ibbá siksi jossain täysvaltaisuuden ja ulkopuolisuuden välimaastossa eli saamelaisena vain puolikas? Siitä, onko hänenlaisellaan oikeus käyttää saamelaispukua, esittävät kärkkäästi mielipiteitään niin saamelaiset kuin suomalaisetkin takkipoliisit. Joka tapauksessa Ibbá alkaa tehdä itselleen gáktia.

Suurin ongelma Ibbálle on se, ettei hän osaa saamen kieltä, jota monet pitävät saamelaisuuden edellytyksenä. Isä eli áhčči ei ole opettanut sitä lapsilleen eikä tunnu kantavan huolta siitä, millaiseksi näiden identiteetti tällaisessa tilanteessa muodostuu. Tampereella asuva Ibbá on vasta aikuisena kiinnostunut juuristaan ja alkanut opiskella saamea. Se ei ole helppoa – etenkin kun joku tyrmää yrityksenkin:

Saat heittää saamen kielen kaivoon … jos ei ole lapsesta asti kieltä oppinut ja sen parissa kasvanut, niin pilaat vain kielen puhumalla sitä vaillinaisesti. Yrittäisit vain hyväksyä, ettet sinä ole enää saamelainen etkä sellaiseksi voi opiskella.

Onneksi on olemassa myös myönteisempiä näkökantoja. Toki yhteinen kieli lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta muitakin tekijöitä on: sielussa mukana kulkeva kotiseutu, yhteiset tavat ja asenteet, saamelainen kulttuuri kokonaisuudessaan. Jokaisen sukupolven pitäisi myös saada tuoda tuohon kulttuuriin omat lisänsä. Esimerkiksi aikoinaan syntisenä pidetyt joiut ovat saaneet nykyään uusia muotoja.

Tämä aika, paikka ja ihmiset itse piirsivät siihen oman kuvansa, eikä kulttuuri niinkään sitonut meitä vaan vapautti olemaan sitä, mitä olimme. Kulttuurilla oli meidän kasvomme.

Puolikas-romaanin rakenne on toimiva ja tarinaa on helppo seurata. Tapahtumat etenevät verkkaisesti, mutta sisältävät myös tragediaa ja jännitystä. Henkilöiden tunnemaailma on kuvattu uskottavasti, mutta keskusteluissa on paikoin luennoinnin makua. Se johtuu siitä, että lukijalle halutaan välittää mahdollisimman paljon tietoa esimerkiksi gáktien malleista ja käytöstä. Käsillä tekeminen ja kielen opiskelu kulkevat kirjassa rinnakkain.

Saamelaisten historiasta kirjassa mainitaan kolttasaamelaisten evakuointi toisen maailmansodan yhteydessä Neuvostoliiton valtaamalta alueelta Suomeen, mistä koitunut häpeän ja turvattomuuden tunne on seurannut ihmisiä nykyaikaan saakka. Sotien jälkeen voimistui myös saamelaisten sulauttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan, minkä seurauksena syntyi kielensä menettänyt sukupolvi.

Nykyisin kielen opiskelu koulussa on lisännyt saamea taitavien nuorten määrää ja samalla oman kulttuurin arvostusta. Arvostusta on tullut muualtakin – valittiinhan Inarissa sijaitseva Saamelaismuseo Siida vuoden 2024 eurooppalaiseksi museoksi ja Ravintola Aanaar vuonna 2020 vuoden ravintolaksi. Mutta uhkiakin on, esimerkiksi tuulimyllyhankkeet saamelaisten pyhille paikoille. On hyvä, että näitä asioita nostetaan esiin..

PS. Kirjan etukannen valkoisista palloista muodostuu sana Bealleoassi eli puolikas.

 

 

MAGGA, INGA: Varjonyrkkeilijä

Kustantaja: Like 2020

Lola on 14-vuotias hento tyttönen, joka rikkinäisestä perheestä ja äidin alkoholiongelmasta huolimatta pärjää koulussa ilman suurempia ponnisteluja. Haaveena Lolalla on menestyminen nyrkkeilijänä, joten hän etsiytyy määrätietoisesti kunnan urheilutoiminnan uudistajan Roman Barren tietoisuuteen ja onnistuukin saamaan tämän henkilökohtaiseksi valmentajakseen. Nyrkkeily tosiaan sopii Lolalle:

Parhaina hetkinä keskittymiseni oli niin täydellistä ja intohimoni nyrkkeillä niin valtavaa, että se tuntui luonnonvoimalta. Lyönnit iskeytyivät kuin tsunami vasten kivikkoa, vasten häntä, joka oli jaksanut olla luonani. Joka oli rajoittanut, vastustanut, mukautunut vastavoimaksi jokaiseen myrskyyni.

Roman Barre voi olla hyvä valmentaja, mutta miehenä hän on mätä. Lola ei taatusti ole ainoa nuori urheilijatyttö, jonka mies raiskaa, mutta vain Barren apuvalmentajan toimiva poika tuntuu tietävän tilanteesta ja yrittävän suojella tyttöjä. Kaikki asianomaiset vaikenevat.

Raiskauskaan ei saa Lolaa vielä menettämään luottamustaan Barreen, mutta huipputasoiseksi mainostetulla valmennusleirillä tapahtuu jotain, joka saa hänet lopettamaan rakastamansa harrastuksen kuin seinään. Jotain, joka liittyy Lolan ystävään ja harjoittelukumppaniin Annaan. Jotain, joka kalvaa häntä vielä vuosia myöhemminkin. Lolan nuoruudesta kertova osuus päättyy kuitenkin paljastamatta syytä.

   Oikeassa valossa nähdyt asiat ovat puoliksi kuviteltuja, aavistettuja. Mielikuvitus jatkaa sen mikä peittyy varjoon. Se että osaa kuvata varjon ei vielä lupaa, että varjon alla piilee jotakin. Jotakin todellista tai olematonta. Jotakin.

   Kaikki voi olla valhetta. Sana sanaa vastaan.

Kirjan toisessa aikatasossa ollaan nykyhetkessä lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Keskeisenä henkilönä tässä on Roman Barren tytär, kaksikymppinen kaunis Rebekka. Rebekka on lahjakas nyrkkeilijä ja isäänsä palvova tytär. Pientä kitkaa aiheuttaa vain se, että isä pyrkii valvomaan ja hallitsemaan Rebekkaa liikaa, lähes tunkeillen. Toisaalta vain isä tarjoaa Rebekalle turvallista vanhemmuutta, sillä mielenterveytensä kanssa kipuileva äiti ei siihen pysty.

Rebekka harrastaa nyrkkeilyn ohella myös kuvataiteita. Työväenopiston grafiikankurssilla Lola ja Rebekka kohtaavat, Lola opettajana ja Rebekka tiedonhaluisena oppilaana. Lolan tunteet kuohuvat, vanhat muistot palaavat mieleen sekasortoisina ja ristiriitaisina. Jos hän kertoo tietonsa Rebekalle, tapahtuuko se halusta suojella tyttöä vai halusta kostaa tämän isälle?

Rebekan läsnäolo sai minut voimaan pahoin. Kuinka hän oli niin tasapainoinen? Hän vaikutti onnelliselta ja menestyneeltä, ja se tuntui väärältä. Oli ristiriitaista, että joku niin hyvä ammensi elinvoimansa jostain niin pahasta, että se, mikä oli kuihduttanut minut, oli hänen onnensa juuri.

#metoo-hengessä kirjoitettu Varjonyrkkeilijä kertoo luottamuksesta ja luottamuksen pettämisestä, syyllisyydentunteesta ja pelosta, rakkaudesta ja vihasta. Kirja on hienosti rakennettu ja juoni kuin sotkuinen vyyhti, josta löytyy aina uusia langanpäitä. Yksityiskohdat löytävät toisensa ja tapahtumat kulkevat kohti ratkaisevia päätöksiä ja kipeitä käänteitä.

Rajun juonen lisäksi Varjonyrkkeilijä-teoksessa on kiinnostavaa myös tutustuminen kahteen hyvin erilaiseen harrastukseen. Ensinnäkin nyrkkeilyn maailmaan: monipuoliseen harjoitteluun, otteluihin valmistautumiseen ja tunteisiin ottelun aikana. Miten panna parastaan, jos vastaottelijana on hyvä ystävä? Miten kestää kipua? Miten hyväksyä häviäminen? Aika kaukana nyrkkeilystä luulisi kirjan toisen harrastuksen eli grafiikan olevan, mutta onko sittenkään? Teos antaa lyhyen katsauksen grafiikan eri lajeista ja käy läpi metalligrafiikan tekemisen eri vaiheita.

Inga Magga (s. 1983) on koulutukseltaan sekä taiteen maisteri että kirjallisuustieteen maisteri. Hän on myös suomenmestaruustasolla otellut thainyrkkeilijä. Esikoisromaanissa Varjonyrkkeilijä Maggan tiedot ja kokemukset yhdistyvät onnistuneella tavalla.