LÄHTEENMÄKI, LAURA: Marian kirja

Kustantaja: WSOY 2025

Kansi: Ville Laihonen

Kajaani keväällä 1848. Piirilääkäri Lönnrot hakee sahan konttorilta uimakopin avainta päästäkseen uimaan Ämmäkoskessa. Konttorissa työnsä aloittanut Maria Piponius ei ensimmäisellä kerralla uskalla luovuttaa kallisarvoista avainta miehelle, vaan käy itse avaamassa tälle oven. Jatkossa välit muuttuvat tuttavallisemmiksi ja ruvetaan jo sinuttelemaankin.

Maria oli jo uimakopilla sekä tiennyt että ollut tietämätön, että Elias olisi osallinen hänen tulevissa vuosissaan, loppuelämässään ja lastensa isänä. Mutta sitä hän ei tiennyt, olisiko tunne voinut syntyä kenen tahansa hipaisusta…

Marian ja Eliaksen suhteessa ei haittaa se, että Elias on kaksikymmentä vuotta Mariaa vanhempi. Eikä sekään, että Elias on oppinut ja sivistynyt mies ja Maria kouluja käymätön värjärin tytär. Marian edesmennyt veli on sentään opettanut sisartaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan sekä ruotsiksi että suomeksi. Toki Marian sukuun kuuluu myös eräs kuuluisuus, serkku Johan Vilhelm Snellman.

Kihlaus pidetään toistaiseksi salassa, sillä Elias on lähdössä vuodeksi Laukon kartanoon kokoamaan kirjaa keräämistään kansanrunoista. Kirjeitä saapuu harvakseltaan ja välillä Maria epäilee avioliiton toteutumista. Elias vaati lähtiessään, että Maria eroaisi herännäisistä, mutta Maria pitää silti körttisisar Augustaa ystävänään ja käy kuulemassa markkinoilla Paavo Ruotsalaista.

Häät vietetään Eliaksen palattua taas Kajaaniin ja Marian elämän huolettomin ja ihanin aika alkaa. Maria nauttii miehensä kosketuksesta, tämän mielenkiinnon kohteena olemisesta ja yhteisistä hupsutuksista, Hän on innoissaan tullessaan raskaaksi ja yhtä innoissaan valvoessaan piirtämänsä talon rakennustöitä. Hän ei ollut osannut ennalta arvatakaan, millaisia iloja voisi vaimona kokea!

Rakkaus. Se että epätodennäköisin tapahtui. Roihu joka syttyi kahden ihmisen välille ja paloi. Rakkaus ei ollut lapsekasta ja naurettavaa, hävettävää ja kätkettävää vaan totisinta totta. Kun Maria kohtasi rakkauden silmästä silmään, hän oli sen edessä heikko ja luja, sekaisin ja tosissaan. Hän katsoi sitä vakavana, halusi asettua sen suojaksi, varjella sitä varrellaan kaikelta, mitä edessäpäin saattoi olla.

Edessäpäin Marialla ovat viiden lapsen syntymät, mutta myös lapsen menettäminen. Edessä ovat asuinpaikan muutokset: ensin Helsinkiin Eliaksen professuurin vuoksi, sitten paluu Kajaaniin Eliaksen syventyessä hoitamaan nälänhädästä ja taudeista kärsiviä ja lopulta Eliaksen kotiseuduille Sammattiin. Kaikkialle nimenomaan Maria rakentaa perheelle turvallisen ja hyvän kodin.

Elias pysyy Marialle aina hieman arvoituksena. Toisaalta mies on sopuisa, kaikesta kiinnostunut ja iloluontoinen. Toisaalta hän laskee leikkiä muiden kustannuksella, on sokea köyhien ahdingolle ja karistaa suuretkin surut hetkessä harteiltaan. Onko Elias itsekeskeinen ja pinnallinen? Elias puolestaan ihailee vaimonsa sinnikkyyttä, mutta nauraa ennalta näkemisen lahjalle.

Marian kirja kuvaa 1800-lukua lähinnä sivistyneistön ja porvariston näkökulmasta, mutta eivät hyväosaisetkaan välty kulkutaudeilta ja kuolemalta tai rahanpuutteelta. Kauniisti kirjoitettu teos tutustuttaa lukijan vahvaan naiseen, joka kokee suurta iloa ja valtavaa surua. Jonka lahjakkuuteen suhtaudutaan hienovaraisesti vähätellen. Joka lopulta päättää, että se riittää, jos on hyvä ja toisia ihmisiä auttava.

Joskus epämääräiset ajatukset selvenivät vasta saatuaan sanat kuvaamaan niitä. Samaa sanoi Elias. Hänkään ei piitannut ihmisen oppiarvoista, säädyistä ja tietämisistä vaan siitä, mitä ihminen oli sisimmältään. Niinpä Maria kotiin palattuaan meni professorin työpöydän ääreen, repäisi palan Nikolainkirkon väristä paperia, ja kirjoitti sille kaksi sanaa: Det räcker!”

LÄHTEENMÄKI, LAURA: Sukella silmät auki

Kustantaja: WSOY 2022

Marialle on tapahtunut kaksi merkittävää asiaa miltei samaan aikaan: hän on väitellyt kasvatustieteen tohtoriksi viidentoista vuoden valmistelutyön jälkeen ja hänen isänsä on kuollut. Nyt isän pitkäaikainen elämänkumppani Liisa haluaa Marian kirjoittavan isän elämäkerran ja tavallaan täydentävän työn, joka jäi tältä kesken. Tarkoitusta varten Liisa on jo vuokrannut Jyllannin länsirannikolta saman hytten (mökin), jossa kerran vietti lomaa puolisonsa kanssa.

Isä oli tarkkailuluokan opettaja, joka intomielisesti taisteli kouluväkivaltaa vastaan ja tasa-arvon puolesta. Hän unelmoi akateemisesta tutkijanurasta ja valmistuikin työn ohella maisteriksi, mutta lisensiaatintyö jäi elämänmuutosten vuoksi kesken. Niitä papereita Marian pitäisi nyt selvitellä ja kirjoittaa puhtaaksi.

Maria matkustaakin Tanskaan kahdeksanvuotiaan tyttärensä Inkan kanssa. Meren tuntumassa dyynien suojassa sijaitseva olkikattoinen hytte on pieni ja sievä ja sen omistaja Hanne hyvin avulias. Mariasta hän on oikeastaan aika tungetteleva saapuessaan keskeyttämään Marian töitä milloin minkin tekosyyn nojalla ja miltei omimalla Inkan. Yleensä hieman varautunut tyttö mieltyy Hanneen heti eikä pelkästään tämän tuomien lahjojen vuoksi.

Meri oli litteä, hopeinen tasanko. Se jatkui hiekan ja heinän rajaamana horisonttiin ja palautti laineita rantaan. Ulapalla aallot paisuivat vaahtopäiksi, sitten loivenivat ennen kuin kasvattivat uuden kruunun. Etäällä liisi surffaaja, aurinko piiskasi hänen kirjavaa purjettaan.

Järjestellessään isän papereita Maria törmää ihmetyksekseen päiväkirjaan, jota isän on kirjoittanut gradunsa kääntöpuolelle. Isä kirjoittaa toiveistaan ja pettymyksistään, kohtaamistaan epäoikeudenmukaisuuksista, ärsyttävistä ihmisistä. Melko pisteliäästi silloisesta vaimostaan Ellistä ja arvostelevasti myös Mariasta. Eniten Maria alkaa kuitenkin ihmetellä mainintoja jostain toisesta tytöstä, jonka rauhalliseen ja kohteliaaseen käytökseen isä vertaa äkkipikaista Mariaa.

Mitä pidemmälle luin isän päiväkirjaa, sitä vahvemmin mennyt nousi pintaan. Päähäni pulppuavat kuvat lapsuudesta olivat kuin ilmakuplia suon syvyyksistä, multaisia röyhtäisyjä, metaanin puhahduksia, ja mieleeni tulvi asioita, joita en ollut ajatellut vuosiin.

Marian mieleen alkaa vähitellen nousta muistoja. Tilanteita, joissa hänen vierellään oli joku toinen. Kuka tämä oli? Miksi päiväkirjan mukaan isän ja äidin avioliitto hajosi tämän pienen tytön kohtalon vuoksi ja isästä tuli Marian holhooja lukioikään asti? Tekikö äiti jotain väärää, mitä katui myöhemmin?

Kaksi tyttöä. Kaksi pientä tyttöä. Toisella punainen hiekkalapio, toisella korsi. Toinen ojentaa lapiota toiselle.

Lähteenmäki osaa kirjoittaa vakavista asioista ja raastavista tunteista sujuvasti ja tarkkanäköisesti. Sukella silmät auki -teoksessa on osuvaa psykologiasta kuvausta, mutta toisaalta joidenkin henkilöiden toiminta tuntuu käsittämättömältä – eikö asioista olisi voinut puhua suoraan eikä järjestää erilaisia kiertoteitä? Tunteidensa varassa elävää Mariaa tekisi välillä mieli ravistaa, mutta inhimillinen hän kyllä on. Kaiken kaikkiaan oivaa kesälukemista!

LÄHTEENMÄKI, LAURA; Sitten alkoi sade

Kustantaja: WSOY 2020

Laura Lähteenmäen romaani Sitten alkoi sade seuraa vuoronperään kahta eri tarinaa, joilla arvaa kyllä olevan jotain yhteyttä keskenään. Ensimmäinen on kertomus keski-ikäisestä Paulasta, joka on Lassin leski, Elinan äiti ja Simon ja Soman isoäiti. Paula on psykologi, mutta jossain määrin leipääntynyt työhönsä. Oma elämäkään ei ole oikein kunnossa, vaan niin menneessä kuin nykyisyydessä on jotain harmillista.

Paula on paljon yksinään. Kerran hänellä oli hyvä ystävä, jonka kanssa saattoi jakaa kaiken, mutta sitten Eeva katosi ulkomaille. Saapuneita kirjeitä Paula ei ole halunnut edes avata. Tytär Elina pitää äitiään lähinnä lastenhoitajana, käy toisinaan katsomassa, mutta hermostuu pian ja syyttää Paulaa kritisoinnista ja rakkaudettomuudesta. Elinan puoliso Kasper olisi Paulalle paljon tytärtä läheisempi, mutta höpsö Elina on luopumassa erinomaisesta miehestään.

Ehkäpä Paulalla on tosiaan ollut liian kiire, jotta sidettä tyttäreen olisi muodostunut. Ehkä on tapahtunut asioita, jotka ovat kuolettaneet kyvyn luottaa ihmisiin. Sinnikkäästi yrittämällä naapuriin juuri muuttanut Sonja saa kuitenkin Paulan vähitellen laskemaan suojaustaan ja suostumaan ystävyyteen.

Totta kai ihmisten pitää vaihtua elämässä. Jos jokainen vuosien varrella tavattu ihminen roikkuisi edelleen mukana, heitä olisi yksinkertaisesti liikaa. On siis oikein, että lapset kasvavat ja ihmiset vaihtuvat; joku jää, toinen tulee, kolmas unohtuu, neljäs kuolee. Aina se ei vain kierry itselle sopivana aikana, itselle parhaassa järjestyksessä.

Paulan tarinaan limittyy pakolaistyttö Ojợn kertomus. Hänen lapsuutensa Afrikassa suuren perheen osasena oli turvallinen ja hyvä, mutta sitten alkaa liikkua huhuja kapinallisjoukoista, jotka kaappaavat tyttöjä mukaansa viidakkoon. Maailma tuntuu tarjoavan yhtä vähän suojaa kuin sateessa vettynyt pahvilaatikko.

   Sitten alkoi sade, sanon.

   Rouva odottaa, että jatkaisin, mutta en haluakaan. On sittenkin liian oma muisto kertoa siitä, miltä sade kuulostaa, kun se ensin rauhallisesti mutta varoittamatta ja pian voimistuen napsahtelee huokoiseen pahviin ja rakas ihminen makaa kainalossa.

Lastensa parasta tarkoittava äiti lähettää vanhimmat tyttärensä kohti Eurooppaa. Matkalla mikään ei mene niin kuin pitäisi. Sisarukset joutuvat eroon toisistaan, rahat loppuvat alkuunsa, luotettu kumppani osoittautuu petolliseksi ja lopulta matkan maksuvälineenä on Ojợ. Raskaaksi tullut tyttö piileskelee Espanjan aurinkorannikon kaduilla ja pelkää miespuolisten pakolaisten uhkailuja ja paikallisen väestön tylyyttä.

Ojợn pelastaa omalaatuinen rouva, joka itsekin on muualta kotoisin. Nainen on selvästikin varakas, mutta yksinäinen ja alkoholisoitunut. Hän tarjoaa tytölle majapaikan, ruokaa ja vaatetta ja saa vastineeksi nöyrän taloudenhoitajan. Vähitellen naisten välinen luottamus kasvaa ja syntyy ystävyys tai jopa eräänlainen äiti-tytär-suhde. 

Lähteenmäki kirjoittaa viihdyttävästi ihmisten välille nousseista puhumattomuuden muureista. Vanhemmat ja lapset eivät osaa kohdata toisiaan. Aviopuolisoiden välille kohoaa välinpitämättömyys ja kauna. Ystävä pettää. On kuitenkin myös uuden rakkauden riemua ja hyvää, kestävää ystävyyttä, joka ei katso ikää eikä kieli- tai kulttuurieroja. Kirjan loppu on toiveita herättävä: on mahdollisuus antaa anteeksi ja jatkaa avoimin mielin eteenpäin.

LÄHTEENMÄKI, LAURA: Korkea aika

Kustantaja: WSOY 2016

Opettajaksi kouluttautunut Anna Otso saapuu pienen Lauri-poikansa kanssa evakkona Etelä-Hämeeseen ja sodan loputtua saa sinne myös miehensä Olavin. Mies on elossa ja terve, mikä ilo ja onni! Komeasta Pihlajan tilasta erotetaan Otsoille tontti, jolle Olavi rakentaa omin käsin unelmiensa talon: käkiveistos ulko-oven yläpuolelle, värillisillä lasiruuduilla koristeltu veranta, ikkunanpielikaiverruksia, koristemaalattuja huonekaluja… Uuttera pariskunta otetaan kylällä hyvin vastaan, mutta erityistä vieraanvaraisuutta osoittaa kuitenkin Pihlajan emäntä Heljä. Tästä Annalle jää syvä kiitollisuudentunne ja halu korvata saamaansa apua jollakin tapaa. Anna myös säälii Heljää, jonka mies on palannut sodasta henkisesti ja fyysisesti niin murtuneena ettei enää pysty osallistumaan tilanhoitoon. Ehtiväisen Annan rinnalla Heljä itsekin vaikuttaa kovin hitaalta ja vaisulta. Suurin suru Pihlajassa on tietenkin perillisen puuttuminen, kun taas Otsoille syntyy jo toinen lapsi, Riitta-tytär. Miten Anna pystyisi auttamaan Heljää? 

Hän halusi tasata punnukset: hän uskoi, ettei mikään tapahtunut sattumalta vaan kaikella oli merkityksensä. He olivat kuin kiiltäväkoppaisia muurahaisia, jotka ahersivat ja ahnehtivat, vuoron perään kumpaakin. Jokaisella korrella ja neulasella oli tarkoituksensa. Vasta myöhemmin sitä osaisi sanoa, mikä johtui mistäkin. Jokaisen oli yritettävä parhaansa ja toista oli autettava. Hyvä teko oli aina oikein, ja asiat ratkaisivat ajallaan parhain päin.

Heljän näkemys Annasta ei sitten olekaan kovin mairitteleva. Anna on joka paikkaan nenänsä pistävä touhuaja ja turhannauraja, joka mielistelemällä yrittää saavuttaa muiden hyväksynnän. Annan sääliä Heljä lähinnä halveksuu, mutta Otson miesväki on enemmän mieleen. Olavi käy auttelemassa miesten töissä ja Lauri viihdyttämässä peräkammarissa kituvaa potilasta. Mitä kaikkea kulissien takana oikein tapahtuukaan? Miksi Olavi jättää kauniin talonsa ja muuttaa Australiaan? Vastauksien aika tulee vasta 2010-luvulla, kun pääosassa on jo Laurin aikuinen tytär Saana. 

Lähteenmäki käsittelee teoksessaan sukupolvelta toiselle siirtyviä salaisuuksia ja puhumatta jääneitä asioita. Moniin näistä vihjataan hyvin hienovaraisesti tai asian aistii vain tunnelmasta, mutta kyllä lukija hyvin ymmärtää mistä on kyse. Asiaa auttaa sekin, että kertojia on monta (miltei joka luvussa eri kertoja), joten tapahtumiin ja ihmisiin saadaan useampia näkökulmia. Yhteistä kaikille sukupolville on se, että vanhemmuuden parissa kipuillaan, epäillään omaa onnistumista tai pelätään lapsen puolesta. Jokainen myös epäröi valintojensa ja vaihtoehtojensa edessä - ja syystäkin: hyväksi tarkoitettu teko ei sitä aina käytännössä olekaan.

LÄHTEENMÄKI, LAURA: Ikkunat yöhön

Kustantaja: WSOY 2014

Kustannuspäällikkö Laura Lähteenmäki (s. 1973) on julkaissut useita nuortenkirjoja ja ollut mm. Finlandia Junior- ja Topelius-palkintoehdokkaana. Vuonna 2007 ilmestynyt Marenkikeiju oli hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa ja se voitti Arvi Lydecken -palkinnon.

Ikkunat yöhön alkaa varsin dekkarimaisella prologilla. Kirjoituspiiriä vetävä nuori nainen ihastuu yhteen ryhmäläisistä ja tulee illanvieton päätteeksi murhatuksi. Tässä vaiheessa ei ole tietoa sen paremmin uhrin kuin murhaajankaan henkilöllisyydestä, motiivista puhumattakaan, mutta varsinaisen tarinan kuluessa kaikki selviää. Murhan selvittely on kuitenkin vain yksi pieni osa kolmen sukupolven tarinassa, jossa riittää vihaa, katkeruutta ja ristiriitoja. Yhdistävänä tekijänä on Niitty, vanha sukutila, jonka laajat metsät tuottavat turvallisesti rahaa perheenjäsenten tileille.

Kirjassa on useita kertojia, joiden silmin tapahtumia tarkastellaan. Tällä tavalla joihinkin tilanteisiin saadaan toisistaan poikkeavia tai toisiaan tukevia näkökulmia ja samalla monipuolinen ja selventävä katsaus menneisyyteen. On Elsi, varakkaan tamperelaisen kauppiaan tytär, joka saapuu sotien jälkeen nuorena miniänä Niittyyn. Hän ei viihdy maatalon emäntänä, ei vaimona eikä äitinä, vaan vaipuu synnytyksen jälkeen syvään masennukseen. Siitä seuraa tragedia, joka varjostaa vielä sukupolvien jälkeenkin. On naimaton Asta-tytär, joka joutuu ottamaan vastuun tilasta ja omii sen lopulta niin, että kokee kaikki muut sukulaiset törkeiksi tungettelijoiksi. Uhkaavimmaksi hän luokittelee poikansa Roopen tyttöystävän, Teresan, joka on tahtomattaan joutunut muidenkin hampaisiin.

Henkilöhahmoista koskettavin on ehkä Elsi, jonka yltyvää pakokauhua pääsee seuraamaan läheltä. Sen arvaa, että jotain tulee tapahtumaan, mutta mitä? Astan kehittyminen riehakkaasta pikkutytöstä ivalliseksi ja suvaitsemattomaksi rautarouvaksi kuvataan hyvin. Elsin lapsenlapsista jää mieleen runoilija Riikka, joka kätkee epävarmuutensa raivoisan vihan alle.

Lähteenmäki ei suinkaan selitä kaikkea, vaan tapahtumat jäävät paljolti kesken ja osa asioista vain aavistelun varaan. Teoksen motto ja nimi ovat Uuno Kailaan runosta Talo ja samanlaista kohtalokkaan synkkää kajahtelua on Lähteenmäen kirjassa. Onko epätoivosta ulospääsyä?

Sillä totta kai jokaisella oli tarinansa. Aina sitä vain ei tiennyt, aina sitä ei kerrottu, jaettu toisten kanssa, ja silloin todellisuudessa oli pieni reikä, yhden ihmisen kokoinen kolo, ja se puuttuva pala oli se kaikista tärkein.

PS. Kirjan kansi on kaunis ja sen aihe poimittu hienosti oivaltaen kirjan sisällöstä.