JÄRVIKALLAS, MARKO: Sano jotakin kaunista

Kustantaja: Siltala 2021

Kirjailija ja dramaturgi Mikko Järvikallaksen toinen novellikokoelma Sano jotakin kaunista sisältää kymmenen lyhyehköä novellia. Ne alkavat yleensä arkisesta tilanteesta, mutta rupeavat jossain vaiheessa viemään hyvinkin kummallisille ja ennalta arvaamattomille teille. Tunnelma on epätodellinen: mikä on totta ja mikä unta tai ylikiihottuneen mielikuvituksen tuotetta?  

Todellisuuteen voi luottaa. / Todellisuuteen täytyy voida luottaa. / Mitä järkeä tässä muuten on?  

Tapahtumiin saadaan yhden henkilön näkökulma, mutta muidenkin mielipiteet saattavat paljastua esimerkiksi käytyjen keskustelujen välityksellä. Kertojan sukupuoli vaihtelee, samoin ikä ja asema, mutta kertojan ääni pysyy melko samanlaisena novellista toiseen. Joissakin tapauksissa novellia joutuu lukemaan pitkälle ennen kuin selviää edes kertojan sukupuoli, mutta toisaalta Järvikallas onnistuu lyhyenkin tarinan puitteissa paljastamaan henkilöistään yllättävän paljon.

Ihmisten väliset suhteet ovat novelleissa aika outoja ja mutkikkaita. Suhde ei aina ole tasapainossa, vaan yksi osapuolista saattaa olla selvästi hallitseva ja toinen hänen varjoonsa jäävä. Silloin heikompi voi toimia eri tavoin: alistua osaansa, repiä itsensä irti suhteesta tai yrittää muuntautua esikuvansa kaltaiseksi. Nuori nainen alkaa novellissa Kaikki on taas hyvin esiintyä ulkomailla äkillisesti kuolleena kaksossiskonaan ja omia vähän kerrassaan tämän elämää itselleen. Menettääkö hän samalla jo ennestään hauraan identiteettinsä?

Olen repäissyt itseni irti. / Se joka olin, on käymässä vieraaksi, katoamassa. / Mutta kuka on tullut tilalle?  

Vanhempien ja lasten välinen suhde pulpahtaa novelleissa usein esiin. Lapsuus muistetaan harvoin turvallisena ja välit vanhempiin hyvinä, vaan pikemminkin muistetaan pelot, riidat ja ilkeät sanat. Etenkin pojat saattavat tuntea olevansa vanhempien mielestä liian herkkiä ja epämiehekkäitä eivätkä pääse sinuiksi itsensä kanssa aikuisinakaan. Esimerkiksi novellissa Eksyneet nuori poika oivaltaa yhtäkkiä, että hänen kaikkitietävä isänsä onkin pohjimmiltaan heikko ja tarvitsee huolenpitoa.

Kirjan tyyli on näennäisen asiallinen, mutta pinnan alla aistii salaperäistä imua, mitä vaihtelevan pituiset lauseetkin vahvistavat. Ihmisissä tapahtuvaa kehitystä ja muutosta Järvikallas kuvaa milloin lempeän humoristisesti, milloin dramaattista symboliikkaa viljellen. Mitä tarkoittaa peuranpää? Mitä Hindenburg-ilmalaivan tuho? Onko muutos hyvä vai ollaanko lähellä romahdusta?

Huuhtelen kasvot. / En päästä irti. / En ole vajoamassa mihinkään. / Olen tukevasti tässä, seison jaloillani kuin kuka tahansa ihminen. Raajat, rintakehä, selkäranka ja niska, sisäelimet, iho, kaikki minun käytössäni. Olen vahva.

JÄRVIKALLAS, MARKO: Mihin täällä voi mennä

 Kustantaja: Siltala 2020

Mihin täällä voi mennä -kokoelma sisältää viisitoista lyhyehköä novellia, joissa kaikissa käsitellään jotain käännekohtaa ihmisen elämässä. Tunnelma on unenomainen – ei ihan painajainen, mutta joskus hyvin lähellä sitä. Monesti eletään illan tai yön pimeitä hetkiä. Harhaillaan kaduilla etsimässä jotain, ehkä toista ihmistä, mielenrauhaa tai ajatusten selkiintymistä.

Jo ensimmäinen novelli Vaatteet on niin intensiivinen ja vinksahtanut, että odotukset nousevat jatkon suhteen korkealle. Nuori nainen yrittää päästä eroon entisen kumppaninsa vaatteista ja joutuu aivan absurdiin tilanteeseen, jossa mielenterveyskin on jo vaarassa. Monta hyvää hetkeä on luvassa, vaikka kaikki kokoelman kertomukset eivät olekaan yhtä kiinnostavia.

Avioero tai parisuhteen ongelmat ovat sisältönä useammassakin novellissa, usein perisuomalaisten ilmiöiden eli alkoholinkäytön ja puhumattomuuden takia. Hyvänä esimerkkinä tästä on Kesämuistoja, jossa lapsen näkökulmasta seurataan aikuisten lähes sanatonta välienselvittelyä ja sen vaikutuksia lapsen omaan oloon. Joskus kirjailija näkee asioita koomisessa valossa. Kolmiodraamassakin voi elää sopuisasti, mutta entä jos kolmantena osapuolena ovat kumppanin koirat?

Rakastan sitä, mutta se pilaa elämäni. Sen läsnäolo tunkeutuu kaikkiin elämäni onkaloihin, kutistaa, tekee minusta aran ja helposti haavoittuvan. Niin kauan kun se on tuossa, ei ole mitään mahdollisuutta mihinkään. Se ei ymmärrä mitään, ei yhtään mitään, ei edes sitä että on jo menettänyt minut ja lapsen.

Seksi ja himo ovat asia sinänsä. Halu johdattaa niin nuoria kuin vanhuksia, niin vakiintuneita aviopareja kuin yksin jääneitä, niin naisia kuin miehiä. On kaipuuta ja rakkautta, mutta jotenkin tunteista ei osata puhua, vaan luotetaan enemmän tekoihin. Parissa novellissa nuori poika ajautuu aikuisten maailmaan tietämättä täysin, mitä häneltä odotetaan tai pitäisikö hänen jopa ottaa vastuuta tapahtumista.

Lapsen suhde vanhempiin ja etenkin isään on myös toistuva aihe. Lapsen päällimmäisin tunne saattaa olla viha, koska hän tuntee jossain vaiheessa tulleensa isänsä hylkäämäksi tai aliarvioimaksi. Toisinaan oleminen lähellä isää tuntuu vain epämukavalta, koska välimatka on kasvanut liian suureksi. Novelli Monttu kertoo perheestä, jossa miehet sukupolvesta toiseen tuntuvat katsovan tosiaan kuilun yli, kunnes lopulta vanhempi joutuu pohjalle katsomaan ylöspäin montun reunalle olevaa jälkeläistään.

Isä alkaa puhua, puhuu, en ymmärrä sanaakaan, olemmeko edes ihmisiä, lakkaan hetken kuluttua yrittämästä. Murahtelen kuitenkin jotain, ikään kuin vastaukseksi, ehkä väärään aikaan, väärällä tavalla, sillä isä katsoo minua kuin minussa olisi mennyt jokin perustavalla tavalla pieleen.

Järvikallaksen tapa kertoa asioita on hienovarainen. Kirjailija luottaa lukijaan ja jättää tarinaan mahdollisuuksia tehdä itse päätelmiä. Tilanteet vaihtuvat, ympäristö kuvataan muutamalla nopealla piirrolla, henkilöt astuvat esiin ja poistuvat taas – joskus tosin ikään kuin kesken esityksen.

Novelleissa alkulause on tärkeä, sillä se vie suoraan keskelle tapahtumia, mutta myös viimeinen kappale tai loppulause on huomionarvoinen. Joskus se vahvistaa jo saatua vaikutelmaa, joskus se kääntää kaiken ylösalaisin, joskus se on täysin tulkinnanvarainen. Kaiken kaikkiaan teksti on taloudellista ja harkittua. Vaikka usein ollaan aika raadollisten asioiden äärellä, pelastaa musta huumori tilanteen.

Marko Järvikallas (s. 1970) on teatteritaiteen maisteri, dramaturgi ja kirjailija. Hän on kirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä, kuunnelmia ja tv-draamoja sekä opettanut näyttämölle kirjoittamista. Mihin täällä voi mennä on Järvikallaksen ensimmäinen proosateos, mutta siinäkin näkyy vahvana dramaturgin ote.